Edit: Buenos Airesissa siis tällä hetkellä! Huomenna bussi pohjoiseen Paraguayn rajalle, Posadasiin.

Terveisiä Uruguayn Floresista! Oon täällä Ankan kanssa vaihtariperheensä vieraana ja jee, kirjoitan koneella jolla on äät ja ööt. Kuin luksusta. Uruguaysta kirjoitan myöhemmin lisää, mutta voi miten kaunis maa tää on! (Miten musta tuntuu, että kiljahdan noin joka paikassa minne tää reissu mua vie? No, ei mahda mitään. Maailma on kaunis, ihmiset.) Uruguayssa on nyt kesä, ja on satanut poikkeuksellisen paljon. Ekalla viikolla jona tulin tänne, melkeinpä joka päivä ukkosti ja satoi kaatamalla. Nyt on ollut aurinkoa jo monta päivää, ja maisema on niin vihreä.

Kirjoittelen nyt kuitenkin ensin São Pauloa muistiin jonkun verran. Siella tuli otettua valokuvia varsin runsahasti, joissakin jopa oma naamani! Tämä johtuen siitä, että hengailin valokuvaamisorientoituneessa  seurassa useampanakin päivänä. 

São Paulo. Kuulin paikasta aika ristiriitaisia todistuksia etukäteen, ja yhdessä vaiheessa aion skipata koko paikan liian isona ja vaikeana. Sitten kyselin entiseltä Brasilian asukilta aka rakkaalta ystävältäni Laurilta mahdollisia kontakteja ja kivoja heppuja, joita kannattaisi tavata. São Paulosta löytyikin ihana Isadora, jonka luona pidin majaa viikon päivät. 

Aika hurjaa tahtia porukka painaa täällä päin maailmaa menemään, normi on että puoli päivää ollaan yliopistolla  ja toinen puoli töissä. Yliopistoa voi käydä kolmessa vuorossa, kello 7-12, 13-18 tai 18.30-23.30 ja järjestellä sitten työvuoronsa tuohon sopivaksi. Arkipäivät ovat siis ihan tavallisesti 12-14 -tuntisia, ja tuossa ei ole vielä itsenäistä opiskelua mukana. Huhhuhhuu. Isa ja  tyttöystävänsä Luiza lähtivät yleensä ennen seitsemää aamulla ja tulivat kahdeksan aikoihin. Mulle tää tarkoitti päiviä itsekseni Isan kotona ja kaupunkia tutkimassa. Illat sitten höpöteltiin ja höpsöteltiin millon missäkin. Ja tapasin mä muutaman saopaulolaisen sohvasurffaajankin.

Kaupunkina São Paulo on mun kokemuksen mukaan hyvinkin värikäs, vaikka yleensä kuulee luonnehdintoja tyyliin ”the grey scar of Brazil”. Terveisiä vaan Rion kavereille. (Rion ja São Paulon välillä on luonnollisesti naapurien välinen kilpailu, cariocat vastaan paulistat.) Värikäs musta lähinnä katutaiteensa ja toisiinsa nähden hyyyvin erilaisten kaupunginosien ja parin ison puistonsa ansiosta. Toki siis ihan erilainen paikka kuin vaikka se Rio, jota voisi myös kuvata sanalla värikäs.

Eniveis, tälläisiä juttuja mä näin.

Kotikadun graffiteja.

Yksi päivä otin bussin ei-minnekään ja hyppäsin pois kun näin kyltin juutalaiseen kulttuurikeskukseen. Keskus oli kylläkin kiinni, mutta tutkimusretki lähistön kaduille oli tuottoisa. Löysin ihan lumoavan pienen putiikin, jossa omistajarouva tyttärineen valmisti naamioita. Naamioita! Osa meni kuulemma teattereille ja osa tietty karnevaalikansalle. Myöhemmin selvisi, että maskimaakarit ovat itse asiassa sukua Isadoran perheelle. Hassun pieni maailma, täälläkin, maailman toiseksi suurimmassa kaupungissa jos paulistoja on uskominen.

Samoilta hoodeilta löytyi myös siisti tatuointiliike/taidegalleria/kahvila, jossa vietin yhden iltapäivän alan lehtiä ja kirjoja lueskellen ja gallerian töitä tutkien.

Mulla kesti ikuisuus oppia Parque Ibirapueran nimi. Ja ikuisuus löytää paikan päälle kun menin ekaa kertaa, vaikka se onkin jättisuuri. Ibirapuerasta löytyy koriskenttää ja lampia ja lenkkeilijöitä ja museoita ja skeittiramppeja ja kahvikiskoja niiden perus puiden ja nurmikon lisäksi. Mä tykkäsin ja paljon, se oli sellainen ihan oma vihreä kuplansa São Paulon betonierämaassa, ja palasinkin paikalle muutamaan otteeseen. No okei, johtui se siitäkin, että mä heräsin aina niin myöhään etten ehtinyt kuin yhteen museoon päivässä ennen kuin ne meni kiinni… Eli oli pakkokin palata.

Mustia joutsenia. Aaiiuuuu.

Kun viikonloppu koitti, me pakattiin kamerat laukkuun kaikki ja lähdettiin sellaiselle graffitikadulle/kaduille, minne kaikki muutkin hipsteriteinit menivät ottamaan uusia profiilikuviaan. Ei siinä, filmikamerat tanaan ja rullaa palamaan! Siistejä kuviahan siellä sai, jos pystyi rajaamaan muut poseeraajat pois.

Aasialaiskaupunginosaan Liberdadeen me päätettiin lähteä sattumoisin just kiinalaisen uuden vuoden päivänä, joten populaa riitti.

Noi vihreät karkit Isan kädessä oli niiiiin hyviä! Makuna vihreä viinirypäle. En tiedä miksi pitelen mahaani 😀

Viimeisenä paulopäivänä  kävin sohvasurffaaja Rafaelin kanssa tutstumassa downtowniin, jonka olin jostain syystä täysin skipannut aiemmin. Kannatti, koska siellä oli sitten niitä pilvenpiirtäjiä omiksi tarpeiksi. En tiedä miksi mulle tulee jotenkin mieleen sienet tuosta pivenpiirtäjäpaljoudesta, mutta niin vain.

Pieni on ero noissa järkkärillä otetuissa… Noh, kaikkea ei voi saada.

São Paulosta huristelinkin sitten aika vauhdilla (kaksi yöbussia, niskaparkani) eteläisen Brasilian läpi Ankkaa tapaamaan. Nyt alkaa Uruguaynkin pöhinät olla pöhisty, oon varmaan jo Argentiinassa Ankan kanssa kun saan julkaistua tämän tekstin. Hasta pronto!