Oi Oslo

Otsikko kertoo kaiken. Oslo oli IHANA! Mulla oli hyvä tuuri sään suhteen (vihdoin), sillä aamulla kun saavuin lämmintä oli +22 astetta! Olin lopen uupunut saapuessani klo 8 aamulla Oslon rautatieasemalle, mutta väsymys unohtui heti kun näin Vivianin hyppivän iloisena mua kohti. Vivian on asunut nyt melkein vuoden Oslossa ja siitä lähtien ollaan puhuttu, että mun pitää tulla käymään. Näin Norwegianin ystävänpäivätarjous ilmoituksen sähköpostissa ja Vivianilla sattui olemaan keväällä viikon esiintymisjakso koulussa johon ei kuulunut illan esityksen lisäksi muuta. Joten mun piti olla ripeä jos halusin päästä käymään Oslossa tänä keväänä suht edullisella hinnalla.​Katukuva näytti siistiltä ja roskia ei liiemmin näkynyt. Paljon hyvin huoltapidettyjä vanhoja taloja eriväreissä ja sävyissä. Silmään osui myös paljon hyvin pukeutuvia ihmisiä ja upeaa arkkitehtuuria. Heitettiin mun kamat kämpälle ennen kun lähettiin etsimään aamupala paikkaa. Vivian oli kertonut huoneensa pienuudesta, mutta en ollut uskonut ennen kuin näin sen itse, koska kuvissa se näytti varsin tilavalta. Vivianin mukaan ”Pakko pitää ainakin huone siistinä, koska muuten ei olis tätäkään tilaa”. Vivian oli ostanut näppärän ilmapatjan joka nostettiin aina päivän ajaksi seinälle nojaamaan.​Mentiin aamupalalle Drivhuset Deli nimiseen  paikkaan jossa Viviankaan ei ollut aikaisemmin käynyt. Istuttiin auringossa, juotiin kahvia, juteltiin ja söin elämäni parhaimman acai bowlin. Se oli niin hyvää etten halunnu sen loppuvan. Niin hyvää, että haluaisin, että voisitte kaikki maistaa sitä nyt. Olin onnellinen ja ympäriltä huokui hyvää energiaa. Kahvilan työntekijät olivat ihania ja tultiinkin vielä myöhemmin ostamaan heiltä jäätelöä.​Juteltiin paljon miten molempien elämä on muuttunut vuoden aikana. Hyviä juttuja ja vaikeampia. On hyvä kuitenkin muistaa ja tiedostaa ettei ole yksin vaikka välillä siltä tuntuisi. Käveltiin auringossa, käytiin Vivianin koululla ja syömässä falafel salaatit kivassa lounaspaikassa jonka nimeä en muista.​Tiesin Oslossa olevan kalliimpaa joten en käyttänyt rahaa muuhun kuin ruokaan. Joka todellakin oli sen arvoista! Käytiin kahvilla ja syömässä ulkona kerran päivässä ja illalla tehtiin kämpällä iso iltaruoka: Paistettua perunaa ja vihanneksia tahinimaapähkinävoikastikkeella tai riisiä, kikherneitä ja kasviksia. Näin ulkona syöminen ei mennyt överiksi ja voitiin nauttia ihanista raakakakuista ja vegaanisista paikoista (joita oli paljon).  Ostettiin myös Vivian lähellä olevasta Thaimaalaisesta kaupasta dumlingseja ja jakkihedelmää.​Päivä päättyi (vaatimattomasti), kun Vivian oli saanut liput ooppera-talolla järjestettyyn näytökseen jossa 4 eri koreografia esittivät omat variaationsa tunnetusta baletista. Se oli järjettömän inspiroivaa ja tunsin itseni etuoikeutetuksi. Tapasin myös Vivianin ensimmäiset ystävät jotka olivat tulleet myös katsomaan esitystä.

Photo 6.5.2017 11.14.37.jpg

Photo 9.5.2017 11.59.13.jpg

Photo 7.5.2017 16.36.58.jpg

Photo 6.5.2017 14.12.50.jpg

Photo 7.5.2017 12.37.06.jpg

 

– Vilma

Suhteet Oma elämä Mieli Matkat

Easter trip

​Lähdettiin mun siskon kanssa reissuun heti pääsiäisloman alettua maanantaina. Lensin ensin Tukholmaan (siskoni asuessa vielä siellä) ja siitä lähdettiin parituntia myöhemmin Saksan lennolle Düsseldorfiin. Kumpikaan meistä ei ollut ottanut selvää yhtään kyseisestä paikasta joten ei osattu oottaa mitään. Se me tiedettiin että Emma on meitä vastassa ja, että saadaan loistava opas Düsseldorfissa liikkumiseen. (Seuraa Emmaa periaate toimi hyvin läpi reissun).​Oli hauskaa huomata miten tuntui, että olisi kaupunkikohteessa sekä tietynlaisessa lomakohteessa samaanaikaan. Ensimmäinen merkille pistämä asia oli AURINKO! Ai että miltä se tuntui, kun oli lähteny lumisesta, tuulisesta Helsingistä ja vastassa odotti lämmin aurinko. Vaikka tuuli ihmiset kävelivät kylmän viileästi farkkutakeissa ilman huivia jäätelöä syöden. Toinen merkille pistämäni asia oli jännältä maistuva vesi. Ostettiin kaupasta vettä, mutta kesti hetki vaativalle vedenjuojalle löytää parhaimman makuinen vesi. Hitiksi osottautui Emman vinkkaama banaani nektariinijuoma jota lisättiin veden sekaan. Ensimmäisen maistamisen jälkeen hanaveteen ei ollut paluuta ja reissun aikana tuli juotua kyseistä mehua/shmootieta lantrattuna parikin pulloa.​Meille yllätyksenä tuli myös käteisen käyttö kaupoissa. Harvassa paikassa kävi kortti maksutapana ja jos kävi meidän kortit eivät useimmiten käyneet. Eli nostettiin rahaa päiväksi käyttöön ja huomattiin myös kuinka paljon paremmin rahan hupenemisen huomaa, kun konkreettisesti maksat käteisellä kortin vinguttamisen sijaan. Myös lompakosta huolehtii enemmän, kun tietää siellä olevan isompia rahoja.​Rahaa ei kuitenkaan niin paljon kulunut, kun saatiin yöpyä Emmalla ja ulkona syöminen oli edullisempaa. Otettiin ilo irti edullisista vegaanisista leivoksista, suklaalevyistä, mansikoista, shmootieista ja ulkona syödessä ei tarvinnut katsoa listan halvinta annosta. Päivälliseen ulkona meni noin 7-11 euroa paikasta riippuen, kun juomana oli vesi. Myös jäätelökojuja oli runsaasti ja pieni pallo maksoi vähän päälle euron.

Photo 10.4.2017 17.56.52.jpg

Photo 11.4.2017 14.28.19.jpg

Photo 11.4.2017 14.44.33.jpg

Photo 11.4.2017 14.28.13.jpg

Photo 11.4.2017 15.25.02.jpg

Photo 12.4.2017 13.35.50.jpg

Photo 11.4.2017 11.53.32.jpg

​-Vilma

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Matkat