Marraskuu on jo lopuillaan ja arki rullaa päivä kerrallaan kohti vuoden loppua. Super oudot fiilikset tästä vuodesta. Tää vuosi on mennyt niin nopeasti, että en edes muista mitä kaikkea tässä on ehtinyt tapahtua. Vaikka vuosi on ollut raskas, on se tuonut niin paljon hyvää, että en voi olla muuta kuin kiitollinen. Ehkä suurimpana valon tuojana kaikessa on ihmiset.

Ihmiset joihin oon tutustunut, ihmiset joiden kanssa oon ystävystynyt, jakanut, itkenyt, nauranut tai työskennellyt. Pelkkää kultaa. En vaihtaisi hetkeäkään pois näiden ihmisten kanssa.

Voin myös rehellisesti sanoa kehittyneeni monessa asiassa ja oppineeni paljon niin itsestäni kuin suhteestani ammattiini tanssiin. Löydän ja etsin omia juuria jatkuvasti ja asiat kirkastuvat ajan kanssa etsimällä. Välillä oon all over the place. Oon hyväksynyt sen enkä koita enää pyristellä siitä eroon. Välillä (usein) innostun, hajoilen ja keräilen itseäni hetken. Välillä mietin että olisi helpompaa olla tasaisempi ihminen, mutta toisaalta tekisinkö luovaa työtä yhtä intohimoisesti? Olisinko onnellinen?

Löydän keinot ja löydän ratkaisut. Tiedän sen ja luotan tulevaan. Toivon paljon, mutta teen töitä toiveiden eteen.

Otan riskejä ja luotan visioon.

-Vilma K

Arki on lähtenyt rytinällä käyntiin ja kouluun on palattu. Keho on ollut pitkästä aikaa väsynyt, mutta hyvällä tavalla. Parasta on ollut tanssia pitkästä aikaa suuressa tilassa pienentämättä ja peittelemättä liikettä.

Elämä keskustassa on tehnyt viikoista leppoisempia, kun kaikki lähellä. Ollaan tehty sämpylöitä ja pesty pyykkiä. Myös jokaiseen viikkoon on katsottu ainakin yksi elokuva.

Viime viikolla täytin myös 24 vuotta ja päivä oli täynnä hohtoa. Päivä alkoi paistetuista pannukakuista ja puhelimeen ilmestyneistä toivotuksista. En kiirehtinyt aamun balettitunnille, vaan join rauhassa kahvia ja katselin ikkunasta vaahteroita. Kävin salilla ja juttelin erään mummon kanssa venyttelystä. Nykytanssi tunnilla hypittiin vipuhyppyjä. Porukasta lähtevä energia täytti koko salin, ja hetken aikaa tunsin kuinka sisäinen lapseni hyppi onnessaan salin poikki yhdessä kavereidensa kanssa, vailla huolen häivää.

Taisimme tämän kevään jälkeen  olla tämän tarpeessa.

Päivä jatkui treffeillä ja biljardilla. Join hyvän cappuccinon ja kaljan. Edellisenä päivänä olimme kirjoitelleet apuraha hakemuksia yhdessä työryhmän kanssa, syöneet kakkua ja jatkettu siitä iltaa lähipubiin. Syntymäpäivänä lahjaksi sain neilikoita, keksejä, halauksia ja tottakai hyvää seuraa.

Tunnen kepeyttä ja onnea kaikista ihmistä ympärillä. On projekteja ja mahdollisuuksia tehdä ja kokeilla uutta. Haluan jatkaa uskaltamista ja heittäytymistä. Tunnen vuosi vuodelta itseni paremmin, mutta silti koen välillä olevani täysin hukassa. Ja se on okei.

Viime viikonloppuna pidettiin tuparit ja myös siskoni tuli tupareita edeltävänä päivänä yökyläilemään. Käytiin pitsalla ja leivottiin tupareihin omenapiirakkaa. Sitä edeltävänä viikonloppuna kävin mökillä keräämässä omenia ja sieniä. Omenista pakastin omenasosetta ja osan paloittelin pakkaseen sellaisenaan.

Mökillä on tehty nyt pientä pintaremonttia, korvattu vanhempaa pikkumökkiä uudella, vaihdettu väriä punaisesta mattavihreään ja tuunattu huussi vanhasta täysin uuteen. Vaikka en ole hulluna sieniin, myös kanttarellit yllättivät runsaudellaan.

Tupareista vielä. Juhlat olivat menestys, vaikkei moni ystäväni ei päässytkään paikalle. Tämä oli osiltaan toivottavaa, koska täysi kaksio ei olisi ollutkaan ideaalia. Juhlia kuitenkin tulee ja menee sekä extempore kyläilyt on oivottavia!

-Vilma