Kerron, hengitän, olen

Tunteiden ääripäät. Tunne että on vajaa tai rikki? Miten mielekkäät hetket muodostavat muistot joihin kiinnittäydymme ja tuomme näkyväksi. Emme kuitenkaan voi päästää irti meissä olevaa surua, melankolisuutta tai muita inhimillisiä tunteita joita elämä maan päällä saa meidät tuntemaan.

Kehon ja kehollisuuden kautta pystymme käsittelemään meille vaikeita aiheita ja niitä tunteita,jotka eivät pysty toteutumaan verbaalisesti. Tahdon alaisena, verbaalisesti kommunikoivana ihmisenä sanattomuuden sallimista helposti vieroksutaan, vältellään tai piilotellaan.

Parempi puhua itsensä tilanteesta pois, hoitaa homma puhumalla.

Kehonkielen nyanssit kiinnostavat itseäni sanoja enemmän. En tiedä johtuuko tämä siitä, että olen aiemmin törmännyt ristiriitaisiin tilanteisiin joissa sanat tuntuvat tavalta, tai niiden taustalla välittyy tilanteesta hyötyminen tai pakoon pääseminen. Tilanne jossa henkilö haluaa olla lähellä, mutta samalla pysytellä kaukana ehkä kontrolloiden tilannetta tai pysyä turvassa. Epämukavissa tilanteissa, joissa tuntuu että toinen kuuntelee muttei ota sanomaani tosissaan, ei yritä ymmärtää tai samaistua kokemukseeni, huomaan tilanteesta pakenemisen tilan myös itsessäni.

Olen siis miettinyt puhumattomuutta ja hiljentymistä kulttuurin muovautumisena, ei sosiaaliseen, yksilökeskeisempään suuntaan. Aikana jona kuuntelemme enemmän äänikirjoja ja höpötämme elämästämme Someen meitä seuraaville seuraajille, jotka eivät argumentoi tai puhu päällemme. Näkymättömät hahmot jotka pysyvät hiljaisina, eivät keskeytä, mutta arvostelevat meitä kovinkin sanoin viestikentässä tai keskustelupalstoilla.

Voikin olla, että juuri sanomamme kääntyy meitä vastaan, peräännymme, häpeämme menemällä kuoreemme. Kadumme kaikkea sanomaamme ja tekemäämme. Olisi pitänyt olla hiljaa.

Myönnän etten tiedä, mutta olen vilpitön siinä mitä teen. Myönnän olevani väärässä. Ei sosiaalisessa verbaalisessa tilassa, voin kehollisesti viestiä ja ottaa vastaan. Kuunnella ja ymmärtää.

Meitä kantava keho  kokemuksien kehtona havaitsee ympäristöä subjektin, yksilön näkökulmasta joka pyrkii järkeilemään, tulkitsemaan ja toteutumaan havaintonsa merkitykseksi mielekkäällä tavalla.

Mielekkyys voisi tarkoittaa juuri mahdollisimman riskitöntä vaihtoehtoa, tilannetta jossa suuret tunteet sivuutetaan. Ei tunneta pakahduttavaa iloa tai menestystä, eikä päässä tuntuvaa suolaista surua. Joku voisi viedä tuon tunteen pois tai koittaa hyötyä siitä.

Yksilökeskeisempi ihminen voikin kääntyä itseensä sallimatta  apua, vaikka joskus juuri se voisi rakentaa siltaa yhteenkuuluvuudelle ja avautumiselle. Kun vaakakupissa painaa enemmän yksilön tuntema rakkaus ja hyväksytyksi tuleminen, muu maailma menettää merkitystään ja ympäröivä todellisuus ja sen taju hämärtyy. Rikkaudesta huolimatta ontto tunne täyttää mielen.

Epäonnistumisen, hajoamisen tunne.

Myönnän että olen väärässä, tiedän että tiedän paljonkin, mutta antaudun tietämättömyydelle.

Jos emme muuta jotain itsessämme emme voi myöskään odottaa että elämämme muuttuu toiseksi, parantavan laatuisesti paremmaksi, meille miellekkääksi. Meidän menestyksemme näkymisenä muille, voimana ja valtana olla merkityksellisempi.

Mielestäni juuri tuo egoistinen voima, ei anna tilaa päämäärättömyydelle,tilalle jossa ihminen ”hapuilee”, ”etsii itseään”, ”elää hetkessä”, mikä pahinta epäonnistuu. Tuo päämäärättömyyden analysointi ja perustelu onkin paljon tärkeämpää. Mitä hyötyä on odottaa ja katsoa mitä tapahtuu seuraavaksi, jos etsimällä tiedon ja ennalta suunnittelemalla tulevaisuuden tiedät mitä saat ja voit iloita menestyksestäni. Minimoida epäonnistumisen ja hankalat tunteet joita hetkessä oleminen voi synnyttää.

Mitä näiden ajatusten takana todellisuudessa pyörii? Yhteisöllisen kommunikaation vahvistaminen. Kehollisen ja verbaalisen kommunikaation vahvistaminen ja tilan antaminen. Tulemme ihmisinä olemaan aina eri mieltä asioista. Jos emme asetu toisiamme vastaan, vaan näemme erilaisuuden rikkautena, uskon että voimme löytää ratkaisuja yhdessä, jotka vievät meitä kokonaisuutena eteenpäin. Palasina joita keräämme ja joiden kautta opimme ja opetamme toisiamme. Nostamalla näkökulmiamme ja kokemuksiamme teemme hyvän teon yhteisön ja elämän puolesta. Kehollisesti ja verbaalisesti.

Myönnän että haluaisin kuunnella kodittomia ja antaa rahaa sitä tarvitseville. Samalla kuitenkin turvaan selustani niin kehollisesti kuin verbaalisesti ja päätän pysyä mukavuusalueellani, olla turvassa. Muutokseen tarvitsee pysähtymisen jaloa taitoa.

Tähän asti voimakkaimpana aseenani on ollut hymy. Hymy joka ottaa vastaan ja kuuntelee. Kehoni kautta eriydyn, samaistun, tai pyrin samaistumaan. Heijastan ajatuksiani kehollisesti ilmaisten, tanssien ymmärtäen.

Tanssin koska sitä kautta tunnen tulevani kuulluksi.

Kuva: Anne Salmi

-Vilma K

kulttuuri ajattelin-tanaan mieli runot-novellit-ja-kirjoittaminen
Kommentit (1)
  1. vilhelmiina hellstén
    23.7.2022, 22:19

    ihana,

    <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *