30/30

Täällä on ollut vähän hiljaista viime aikoina. Siis blogissa. Ehkä enimmäkseen siksi, että mun kuulumiset viimeisen kahden kuukauden aikana voi tiivistää yhteen lauseeseen: olen opiskellut. Ja kun sanon näin, tarkoitan että olen oikeasti viettänyt päiväni nenä kiinni kirjassa liki pitäen heräämisestä silmien ummistamiseen. Voitte kuvitella, miltä huoneeni näytti kolmannen tentin jälkeen. Ja miltä itse näytin. Totta puhuakseni, ekan lukukauden viimeiseen tenttiin raahautui kolme varsin stressaantuneen ja uupuneen näköistä opiskelijaa – ja sieltä poistui kolme yhtä räjähtäneen näköistä tapausta tyypertyneen helpottunut hymy naamallaan. Ystävien kanssa opiskelu on vaan niin paljon mukavampaa kuin yksin puurtaminen, miksiköhän en ole sitä ennen tajunnut..? Ja onhan toki aina hauskempi olla totaalisen uupu yhdessä kuin yksin.

Opiskelu on kannattanut. Olen puolivälissä vaihtovuottani ajallisesti ja tenttien suhteen. En jättänyt siis mitään roikkumaan kevään ja kesän uusintoihin, vaikka rehellisesti sanottuna mieli välillä tekikin. En ole koskaan aiemmin ollut erityisen kiinnostunut arvosanoista, mutta tunnistan toisaalta kilpailuviettini, mikä varmasti kiritti osaltaan ja sai minut sulkemaan lähes koko ympäröivän maailman hetkellisesti ulkopuolelle. Hullua tai ei, se kannatti. Ensimmäisestä suoriuduin täysin pistein, ja kahdesta muustakin sain varsin hyvän arvosanan. Välillä täytyy muistuttaa itseäni, että piste sinne tai tänne ei niin kovin paljon haittaa, Suomessa kun asteikko on varsin paljon suppeampi kuin täällä. Alkuärsytyksestä selvittyäni (lähinnä siis tekemäni virheet suututti) olen kyllä varsin tyytyväinen tähänastiseen suoriutumiseeni.

Tällä erää viimeisen tentin jälkeen nukuin yhden päivän ja siivosin kaksi. Seuraava viikko menikin muuntautuessa taas yhteiskuntakelpoisen ihmisen näköiseksi. Ja nyt olen tässä, uuden jakson kynnyksellä. Kuulostaa hullulta minun suusta, mutta olen oikeasti jo odottanut luentojen alkamista ja kaikkien mun tyyppien näkemistä. Koulunörtti kuittaa!

 

image.jpeg

Ystävänpäivää vietin varsin herkissä tunnelmissa

tyo-ja-raha opiskelu

Felice anno nuovo! E benvenuti a casa..

Päivitystahti on ollut vähän verkkaisen puoleinen. Ehkä osittain siksikin, että koen eläväni jo niin normaalia arkea täällä, ettei sellaisia erityisiä postausideoita enää havainnoi samalla tavalla kuin alussa. Toisaalta myös ennen joulua monen kouluprojektin loppuunsaattaminen piti kiireisenä. Joululomallehan tosiaan lennähdin Intiaan, mikä oli aivan mielettömän ihana kokemus. Ja tavallaan oli hassun hauskaa lähteä maailmalta maailmalle. En kuitenkaan aio keskittyä Intiaan ainakaan tässä postauksessa, totean vain että pelkistä reissun kohokohdista voisi kirjoittaa kuusi postausta.

Paluu Italiaan oli juurikin niin italialainen kuin odottaa ehkä saattoi. Vuorokauden matkustaminen vaati veronsa, ja viimein Roomassa bussiin päästyäni nukuin onnellisena päättärille saakka. Onneksi tuo päättäri sattui olemaan juurikin oman kaupunkini bussiasema, mutta bussikuskin ilmeestä päätellen herätteleminen oli ottanut jonkin tovin. Siinä sitten hieman unenpöpperöisenä kiittelin ystävällistä kuskia, joka sen sijaan oli kovasti huolissaan, mahdanko tietää mihin olen matkalla. Koitin vakuuttaa, että osaan kyllä kotiin, vaikka silmäni eivät ihan kokonaan auki pysyneetkään..

Kipitin lähimpään tabaccheriaan, eli tupakkakauppaan, ostamaan bussilippua (kertalipun saa kyllä bussistakin tasarahalla, mutta halusin ostaa kerralla kuukausilipun). Valitettavasti juuri tässä tabaccheriassa ei kuitenkaan käynyt kortti, joten ystävällinen myyjä neuvoi jatkamaan matkaa lähimmälle automaatille. Sehän löytyi parin korttelin päästä myyjän osoittamasta suunnasta, mutta valitettavasti juuri tästä automaatista oli käteinen loppu. Muistelin muutaman korttelin päässä olevan toinen tabaccheria, johon suuntasin karavaanini seuraavaksi. Valitettavasti täältä olivat juuri ne bussiliput loppu, jota olin ostamassa. TRUE STORY. Tässä vaiheessa en ollut ihan varma, olisiko ollut sopivampaa itkeä vai nauraa, mutta päätin toivottaa itseni takaisin rakkaaseen saapasmaahan ja kävellä lähimmälle taksitolpalle kaikkine kapsäkkeineni. Saa kai niitä bussilippuja joskus myöhemminkin.

image.jpeg

Tästä fiiliksestä kun muistaisi pitää kiinni aina elämän hektisimmilläkin hetkillä.

kulttuuri matkat