Hiustenkasvatusprojekti: Siilitukasta pitkäksi polkaksi
Sisältää mainoslinkkejä *
Oletko koskaan leikauttanut hiuksia oikein lyhyiksi? Ehkäpä ihan hetken mielijohteesta tai vaikka pakon (kuten hiusten huonokuntoisuuden) sanelemana? Jos nyökyttelet, tämä postaus on just sulle. Mulle nimittäin kävi näin noin kolme vuotta sitten. Olin just sanoutunut irti mun ensimmäisestä työstä kampaajana ja hakeutumassa toiseen kampaamoon töihin. Noin neljän kuukauden tauon aikana ehdin käydä mm. kahdessa eri paikassa hiusmallina ja sen lisäksi itse aktiivisesti värjäillä pääkarvojani, joten lopputulemana oli hyvin huonokuntoiset hiukset. Kävelin kampaajalle ja tuoliin istuttuani sanoin: ”Leikkaa siitä niin lyhyt kun saat, mutta kuitenkin niin että päälle jäisi jotain laitettavaa”. Kampaaja teki työtä käskettyään ja rakastuin superlyhyeen kampaukseeni.
Ensimmäinen kuva on vuoden 2017 kesältä Session salonin avajaisista. Jälkimmäinen muutama viikko sitten.
Siilitukasta pehmeämpi pixie
Vaikka rakastin lyhyitä hiuksia, alkoi jossakin kohtaa sivujen jatkuva ajeleminen tympimään. Annoin päälliosan kasvaa pidemmäksi ja huomasin haaveilevani söpöstä, tyttömäisemmästä pixie- mallista. Hiukseni ovat paksut ja jouhimaiset, mikä korostui voimakkaasti lyhyessä mallissa. Parin viikon jälkeen sivut olivat aina sitä kuuluisaa ”mikrofonimallia”, joka oli vahan avulla kammattava litteäksi.
Siilihius on aina haastava kasvattaa. Koska hius kasvaa aina kohtisuoraan hiuspohjasta, kasvaa se ensimmäisten kuukausien ajan helposti suoraan ulospäin. Tämä vaihe vaatii kärsivällisyyttä, pitkää pinnaa ja hyviä muotoilutuotteita. Voin sanoa että vaha, hatut ja suoristusrauta olivat parhaita kavereita ensimmäisen puolen vuoden ajan kasvatusprojektin alkaessa.
Hiusten kasvatuksen aloittamiseen suosittelen lähestymään ammattitaitoista kampaajaa, kun halutaan pitää hiukset mallissa kasvatuksen aikana. Hius kyllä kasvaa ilman laittamisia ja parhaiten kasvaakin ihan vain sen annettaessa olla, mutta useat meistä haluavat poistua kotoa häpeilemättä hiuksiaan ja ilman pipoa. Lyhyessä hiuksessa mielestäni paras taktiikka on pitää sivut niin pitkään lyhyinä kuin mahdollista ja keskittyä päälliosan kasvatukseen. Kun hiukset pystyy viimeistelemään jakauksen kanssa osittain sivujen päälle, voi lopulta ajaa lyhyeksi ihan vain niskasta ja korvallisilta. Tämä vaihe vaati poikkeuksellisen paljon laittamista, aamuisin hiuksia sai föönata muotoonsa ja muotoilutuotteilla asetella paikoilleen, jotta hiuksista tuli edustuskelpoiset. Kampaajan työssä olen saanut paljon kuulla lyhyiden hiusten ”helppoudesta”, mutta se on täysin myytti. Lyhyitä hiuksia täytyy usein laittaa, jotta ne näyttävät samalta kuin Pinterest- kuvissa.
Pottatukan paluu
Paras tilanne oli se, kun hiukset alkoivat yltää korvien alapuolelle. Sivut kasvoivat nopeasti, rakastuin otsahiuksiin ja aloin haaveilemaan polkkatukasta. Sivut luonnollisesti olivat nopeammin peitossa kuin niska, joten niska oli aluksi porrastaen leikattu pitenemään ylöspäin. Näin malli pysyi hyvin kasvatuksessa mukana ja joka kerta leikattiin porrastusta matalammaksi, jotta lopulta saatiin myös niska skarppiin polkkamittaan. Polkkatukkaa oli huomattavasti helpompi viimeistellä. Suoristusraudalla sai jo loivia kiharoita ja laineita ja latvojen kääntäminen sujui suhteellisen kivuttomasti. Tavallaan rakastan ihan hirveästi tällaista Star Trek- henkistä polkkaa!
Omaan väriin siirtyminen helpottaa terveen hiuksen kasvattamista
Kasvatuksen loppusuoralla paras päätös oli antaa punaisen värin haalistua ja poistaa erilaisin menetelmin liian tummaa väriä hiuspituuksista (tästä tulossa lisää myöhemmin!). Näin pystyin kasvattamaan tyveltä täysin uutta, luonnollista hiusväriäni, jota en ollut nähnyt vuosiin! Tämä helpotti myös hiusten kunnon kanssa, joten alkuun leikattiin latvoista vanhaa huonoa pois joka leikkauskerralla reippaalla otteella.
Vaikka hiuksia kasvatetaan, on tärkeää muistaa säännöllinen hiusten siistiminen. Erityisen tärkeäksi leikkaaminen muodostuu kasvatettaessa lyhyistä hiuksista pidempää, jolloin alun kampaajakäynnit voivat olla jopa 1-1,5 kk välein. Hiusten kasvaessa väliä pystyy pidentämään 3-4kk, jos hiusten kanssa pärjää niin pitkään. Kasvatuksessa kärsivällisyys on tärkeimmässä asemassa, pitkiä hiuksia ei voi saada millään nikseillä nopeammin, kuin mitä hius kasvaa.
Täytyy sanoa että tuossa 2018 keväästä tämän vuoden kevääseen väliin jäävänä aikana hiukset venähtivät ihan vahingossa hurjan pitkäksi! Kun latvat alkoivat tippua hartioiden ylitse, tajusin kuinka pitkällä kasvatuksessa jo oltiin. Kun hiukset ovat samassa pituudessa, sujuu kasvatus huolettomammin kuin hiusten ollessa lyhimmillään. Kaikenkaikkiaan projektiin upposi kolme vuotta. Tällä hetkellä rakastan hiusteni pituutta, siihen pystyy tekemään kampauksia, niin aukinaisia kuin nutturoitakin ja hiukseni ovat parhaassa kunnossa vuosiin! Vaikka pitkä tukka on ihana, voisin aivan hyvin nähdä itseni tulevaisuudessa lyhyemmässä mallissa uudelleen. Molemmissa on niin paljon hyviä puolia.
- Varaa tarpeeksi aikoja luotettavalle, ammattitaitoiselle kampaajalle! Älä kasvata hiuksia yksin kun voit päästä helpommalla ammattilaisen kanssa.
- Valitse kasvatukseen mahdollisimman helppo hiusväri. Parhaiten toimii jokin väri, jonka kanssa ei haittaa jos oma väri venähtää tyveltä. Raidat tai kokonaan omaan väriin siirtyminen ovat hiuksen kunnon kannalta parhaita vaihtoehtoja.
- Hoida hiuksiasi erityisen hyvin. Tätä ei voi korostaa tarpeeksi. Valitse hiuksillesi sopivat pesutuotteet, naamiot ja hoitoseerumit tai -öljyt, jotta uusi kasvava hius pysyy vahvana ja hyväkuntoisena. Mun suosikkituotteet hiustenkasvatukseen on kosteuttavat tai korjaavat shampoot ja hoitoaineet (Kevin Murphyn Hydrate.me- sarja* tai esimerkiksi edullisempi Phil Smith Be gorgeous Total treat- sarja*)
- Pidennä leikkausväliä. Kun hiuksesi ovat selkeästi pidemmät, venytä leikkausväliä. Varaa kampaaja-aika joka kerta hieman pidemmälle ja sinnittele pari extraviikkoa saadaksesi hiukset kasvamaan pidemmiksi.
- Unohda kikkakolmoset, vitamiinit ja ravintolisät. Hiukset kasvavat keskimäärin 1cm kuukaudessa. Kasvunopeutta ei pysty lisäämään biotiineilla tai vitamiineilla. Jos kuitenkin sairastat esimerkiksi anemiaa tai jotakin vitamiininpuutosta, voi vitamiininpuutos hidastuttaa hiustenkasvua tai vaikuttaa kasvavan hiuksen kuntoon. Terveellinen, tasapainoinen ruokavalio ja elämäntavat ovat paras tuki hiusten kasvatukseen.
- Mikäli hiukset ovat huonokuntoiset, leikkaa huonoa latvaa tarpeeksi pois ja hoida olemassa olevia hiuspituuksia. Kovin huonokuntoinen hius katkeaa ennen aikojaan, mikä voi luoda illuusion siitä, ettei hius kasva. Markkinoiden yksi parhaimmista hiuksen vahvistajista on K18 peptidiä sisältävä hiushoito*, joka vahvistaa hiusta ja korjaa sen rakennetta.
- Viimeisenä muttei vähimmäisenä, ole kärsivällinen. Pitkiä hiuksia ei saa hetkessä, jos ne on leikattu lyhyiksi (paitsi pidennyksillä tietysti). Varaa projektiin ainakin 2-4 vuotta, riippuen kuinka lyhyestä aiot kasvattaa ja kuinka pitkät hiukset haluat.
Mä pätkäsin viime kesänä pixien. Se oli tosi kiva ja sopi mulle, mutten tuntenut oloani kotoisaksi. Nyt kun hiukset on pitkässä polkkamitassa, niin koen oloni taas hyväksi kutreissani. Kasvatan näitä edelleen, saa nähdä kuinka pitkiksi tällä kertaa. En myöskään ole värjännyt hiuksiani maaliskuun jälkeen, vaan ajatuksena on kasvattaa omaa väriä ja käydä vaan vaalentamassa latva jossain kohtaa, jotta saan tykkäämäni liukuvärjäyksen. Ennen sekin oli niin, että tummensin tyveä parin kk välein, mutta toistaiseksi en halua värjäyskierrettä.
Nyt kävin tosin pätkäisemässä otsatukan muutaman vuoden tauon jälkeen!
https://naissanelioissa.wordpress.com/2018/08/01/lahjoitin-hiukseni/
https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/08/13/otsis/
Liukuväri on hiustenkasvatukseen kyllä ihan super kätevä! Hiuksesi näyttävät ihanalta 🙂