Meikitön meikki kesähelteille

Kun Suomessa rikotaan kesän helle-ennätyksiä, moni tuskailee kestävän meikkipohjan kanssa. Myönnän itsekin useimmiten valitsevani sen meikittömyyden kun naama valuu hikeä kilpaa kainaloiden kanssa mutta välillä on tilaisuuksia, kun kasvoja olisi ihana ehostaa. Tällaisilla säillä maailman paras keksintö ovat BB- ja CC- voiteet. Ulkona ja sisällä lämpötilojen ollessa lähempänä kolmeakymmentä, kannattaa vaatteiden lisäksi keventää myös meikissä ja nimenomaan meikkipohjassa. Niinsanottu ”meikitön meikki” on suosikkini kesällä. Sen kanssa et tarvitse välttämättä edes ripsiväriä, joten ripsivärin leviämistä ei tarvitse stressata laisinkaan. Meikki rakentuu huolellisesti kootusta meikkipohjasta, jossa korostetaan ihoa reilulla poskipunalla sekä korostuspuuterilla.

Meikkipohjan alle käytän yleensä aina jotakin ihoa kosteuttavaa tuotetta. Koska helteillä paksut pohjustajat ja voiteet eivät tule kohdallani kyseeseenkään, valitsen kevyen seerumin. Olen ihastunut korealaisiin sheet maskeihin, joiden seerumia hyödynnän yleensä vielä seuraavana päivänä, jos pakkauksen pohjalle sitä vielä jää. Erityissuositus muuten näillä Beautyko.fi:stä tilattaville Eyenlip– maskeille, joissa on todella reilusti seerumia! Tässä postauksessa näkyvän meikin alle käytin nimenomaan tuota Snail- naamion seerumia.

Meikkipohjaksi kannattaa valita kevyt meikkipohja, mielellään seerumimeikkivoide, CC- tai BB-voide. Valitsin kuvan meikkiin Lumenen ihanan kevyen Valo BB-voiteen, jolla saa kuulaan ja kevyen meikkipohjan. Tämä ja Eyenlip- naamion seerumi olivat täydellinen kombo iholleni! BB- voiteen voi levittää käsin tai meikkisienellä.

Kun valitsemasi kevyt meikkipohja on levitetty, suosittelen kevyttä puuterointia. Vaikka puuteri pitää kiillon poissa (teoriassa) ei se estä hien nousemista ihon pintaan jos hikoilet kasvoista. Kevyt puuterointi kasvojen rasvoittuvimpiin kohtiin riittää, yleensä se alue sijaitsee kasvojen keskiosassa (T-alue: otsan keskiosa, nenänvarsi, nenän vierusta, silmien aluset ja  sekä leuka). Jos kasvosi hikoilevat, voi meikkiä parhaiten korjailla (ja hikeä pyyhkiä) nenäliinalla tai meikin paineluun soveltuvilla riisipaperiliinoilla! Kasvojen reunoille ja poskille sopii käyttää puuterimaista (tai voidemaista halutessasi) poskipunaa sekä aurinkopuuteria. Valitsin luottoposkipunani Macin Sheertone blushin sävyssä Peaches, sekä uudemman tuttavuuden Wet n wildin Bronzerin sävyssä Sunset striptease.

Yksi tärkeimmistä vaiheista meikittömän meikin ihon korostamisessa on tietysti korostuspuuteri. Korostuspuuteria saa tässä tapauksessa lisätä reilusti poskipäille, nenän päähän ja silmien väliin jäävälle alueelle, kevyesti otsalle ja leukaan sekä luomille. Käytin Makeup revolutionin Soph X highlighter- paletin kultaista sävyä kasvoilla ja luomille sekoitin vaaleanpunaista ja pronssista sävyä, sekä kultaista sävyä kulmaluulle ja silmän sisänurkkaan. Näin kasvot hohtavat upeasti kesän kultaisessa auringonvalossa!

Lopuksi sipaise kulmiin kulmageeliä korostamaan kulmien karvaisuutta ja tuomaan väriä sekä suosikki huulikiiltoasi huulille ja olet valmis! Meikki ei voisi olla simppelimpi ja huolettomampi. Ripsivärin suosittelen jättämään pois ja rokkaamaan meikkipohjaan painottuvaa meikkiä, mutta halutessasi voit käyttää esimerkiksi vedenkestävää ripsiväriä vain yläripsillä, jos pelkäät alaluomen sotkeutuvan hikoillessa.

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)
  1. Tämä on itselleni todellinen ongelma. Minulla on Lumenen BB ja CC jotka molemmat liian paksuja, hikoillessa näkyy vaa huokoset ja kerrostuu ryppyihin. No sit on Lumenen seerumimeikkivoide ja the Ordinaryn.. nouuuu.. liikkuu vaa limana pitkin naamaa. Cliniquen Antiblemish on se joka pysyy parhaiten, mutta paksuhkoa sekin. Ainoa mitä en ole meikkivoiteistani testannut nyt helteillä on se Lumenen päivävoide/meikkivoide mikälie lasirasiassa.. Mut se on jo nii rasvanen talvellakin :D.. nouuuu… Jotain pitää kehitellä 😏.

    1. No voi hitsi, sulla onkin sit hankalampi löytää pysyvä meikkivoide. Jos et kaipaa peittävyyttä, on tosi kiva kikka myös ihonsävyä tasoittava primer ja peitevoide silmien alle! Zuii Organic myy täydellistä primeria, niitä saa erilaisia ihon sävyjen tasoittamiseen 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *