Kevään trendimeikki 2020

Kevättalven auringon hemmotellessa on mielestäni jo ajankohtaista alkaa puhumaan kevään meikkitrendeistä. Tänäkeväänä meikissä nähdään hempeitä värejä, vaikutteita 70- luvusta sekä kiiltoa. Sain Norris cosmeticsilta mahdollisuuden tutustua Joe Blascon kevään trendimeikkiin ja tuotteisiin, joissa näkyy ihanasti kevään trendikkäimpiä ominaisuuksia.

Norris.fi halusi tarjota lukijoilleni -20% alennuksen kaikista Joe Blascon tuotteista (meikit & ihonhoito) helmikuun loppuun saakka koodilla IDA20.

 

Kevään trendimeikissä käytetyt tuotteet:

 

Meikkipohjaan käytin Blacon BB- voidetta, joka on kevyt mutta kauniin puolimattaisen lopputuloksen jättävä voide. Sävy Medium sopii hyvin keskivaalealle iholle, tämä tulee olemaan varmasti kevään yksi suosikkimeikkipohjistani! Ihan täysin tämä ei yksinään riitä peittämään esimerkiksi finnejä, mutta peitevoiteen kanssa täydellinen kombo.

Silmien alle ja kasvojen keskiosaan valoa tuomaan käytin Special yellow korostusvoidetta. Levitin tuotetta pienen siveltimen avulla silmien alle, nenän varteen, leukaan, amorinkaarelle, poskipäihin ja otsalle.

Poskilla saa olla reilusti poskipunaa. Samaa punaa käytin lisäksi myös luomivärinä. Väri toimii hyvin koko luomelle levitettynä ja häivytettynä luomivaon ylitse (tärkeä steppi erityisesti raskaille luomille!). Samaa sävyä lisäsin myös alaluomelle. Rajauksissa suosin hyvin pientä kissamaista rajausta, joka tuo mieleeni hieman 70- luvun meikit. Kakkumascaralla saa ripsiin tuuheutta ja pituutta. Tumman ruskea Ultamatte- voidetuote sopii täydellisesti kulmien meikkaamiseen. Siinä on runsaasti pigmenttiä ja tuotteella on helppo tehdä karvamaisia vetoja viistopäisen siveltimen avulla kulmien sekaan, jolloin lopputuloksesta tulee mahdollisimman luonnollinen.

Meikin viimeistelee poskipunaan mätsäävä huulikiilto sävyssä Lavish. Lavish on keväisen korallinen pinkin sävy. Huulikiillosta löytyy pigmenttiä, joten se riittää huulille yksinään tai huultenrajauskynän kaverina. Huultenrajauskynän kanssa käytettynä kiilto pysyy hieman paremmin ja häipyy kauniisti huulilta jättäen niille silti hennon kiillon.

Näistä Joe Blascon kevään meikkitrendin tuotteista ehdottomat suosikkini olivat tuo huulikiilto, Ultamatte- voide sekä hyvin tarkka ja vedenkestävä rajaustuote, jolla saa todella tarkatkin rajaukset.

 

Kauneus Meikki

4x edulliset peitevoiteet testissä

*Sisältää mainoslinkkejä

Jos minun pitäisi valita vain yksi meikkituote aamulla käyttööni, valitisin varmastikin peitevoiteen. Peitevoide eroaa meikkivoiteesta nimensä mukaisesti peittävyydellään. Peitevoide on usein paksumpaa koostumukseltaan kuin meikkivoide ja sitä riittää aivan pieni määrä niille alueille, joille kaipaa enemmän peittoa. Yleisimmin peitevoiteella peitetään tummia silmänalusia ja ihon epäpuhtauksia. Näitä molempia löytyy itseltäni runsain mitoin ja uskoisin että erityisesti väsyneet, hieman tummemmat silmänaluset ovat monelle syy peitevoiteen käyttöön. Meikkivoidetta vaaleammalla peitevoiteella voi myös tuoda valoa kasvojen keskiosaan, mikä myös raikastaa ilmettä ja poistaa väsymystä (ainakin ulkoisesti).

Peitevoiteet käsivarrella alhaalta ylöspäin: Makeup revolution Conceal & define, Loreal Infallible, Maybelline Instant anti-age Eraser ja Maybelline Superstay.

Valitsin Cocopandalta kehuttuja peitevoiteita edullisesta kategoriasta. Näistä ainoastaan tuo Make up revolutionin peitevoide oli jo etukäteen vanha tuttavuus, loput olivat uusia tuttavuuksia. Huomasin näistä neljästä sen, että kaikki peitevoiteet eivät vain toimi kaikille tai kaikkialla. Osa toimi paremmin silmien alla ja osa finnien päällä. Olen arvostellut peitevoiteet 1-5 asteikolla, jossa 1 on huonoin ja 5 paras mahdollinen pistemäärä.

Makeup revolution Conceal & Define concealer C3

3,5/5

Edullinen alle 5€ peitevoide riittoisassa ja näppärässä 4g tuubissa toimii hyvin niin silmien alla kuin muualla kasvoilla valoa tuomassa. Sävy C3 on kevyesti punapohjainen, mikä sopii hyvin tummille silmänalusille. Olen käyttänyt myös sävyä C2, joka on keltapohjaisempi ja sopii hyvin vaalealle iholle tai vaihtoehtoisesti valon tuomiseen kasvoille. Tuote on täysin peittävä ja mattainen, joten tämä ei sovi kovin kuiville silmänalusille. Tästä syystä tuotteen pisteet hieman laskivat, sillä oma kuiva ja vanheneva silmänalusihoni kaipaa hieman kosteuttavampaa peitevoidetta, joka ei liikaa korosta juonteita. Tuotteessa on suht voimakas maalimainen tuoksu, mikä voi ärsyttää herkkänenäisimpiä. Itse en haista tuota hajua tuotetta lisätessäni. Hinta 4,85€.

Loreal Infallible More than concealer Ivory*

3/5

Vastaavanlainen tuote kuin Makeup revolutionin peitevoide, tosin tässä on miellyttävämpi tuoksu ja riittoisa 11ml pakkaus. Tuote on myöskin täysin peittävä ja mattainen, joten kuivimmille silmänalusille en ensisijaisesti suosittelisi tätä tuotetta. Miellyttävä levittää silmien alle ja kasvoille, saattaa korostaa kuivaihoisilla kasvojen kuivia kohtia. Tässä oli testin suurin aplikaattori, joka hieman omaan käteeni tuntui haastavalta käytössä. Tämä pudotti kohdallani pisteitä, sillä pidän helppouden vuoksi tarkemmista, pienemmistä aplikaattoreista peitevoiteissa. Jos silmänalusesi eivät ole kovin kuivat ja pidät mattaisista peitevoiteista, suosittelen tutustumaan tähän. Hinta 11,60€.

Maybelline Instant Eraser concealer Ivory*

5/5

Testin paras peitevoide niin silmänalusille kuin kasvojen korostamiseen. Miellyttävästi levittyvä, kevyt koostumus, joka kuitenkin peittää hyvin tummia silmänalusia. Hauska aplikaattori, jota pyörittämällä tuotetta nousee aplikaattorin päähän. Sopii hyvin kuivillekin silmänalusille, ei korosta juonteita ja pitää silmänalusihon kauniina pitkään. Tätä voisin ostaa jatkossakin. Hinta 8,40€/6,8ml.

Maybelline Superstay 24h concealer Light*

4/5

Testin paras peitevoide finnien päälle. Tässä on hieman paksumpi koostumus kuin muissa peitevoiteissa, mikä toimii hyvin isompienkin epäpuhtauksien peittämisessä. Sävy ”light” oli omille silmänalusilleni hieman tummahko sävy, joka kuitenkin mätsäsi muuten meikkipohjaani hyvin, joten tätä uskalsi käyttää epäpuhtauksien peittämiseen. Tuotteessa oli testin siroin aplikaattori, mikä oli myös testin paras. Plussaa myös muovisesta, tuubimaisesta hylsystä, joka on helppo leikata halki tuotteen loppuessa. Näin tuotteesta saa kaiken irti. Hinta 9,60€/7ml.

Löytyikö peitevoiteista sun suosikkia?

Kauneus Meikki