KEVIN.MURPHY- eläinten ja ihmisten hyvinvoinnin puolesta

KEVIN.MURPHY on australiasta peräisin oleva hiustuotesarja ja Kevin Murphy kampaaja tuotesarjan takana. Osa teistä ehkä tietääkin, että olen myös itse KEVIN.MURPHY kampaaja ja käytän työssäni pitkälti merkin tuotteita aina väreistä lähtien. Aloitin Session salonissa nelisen vuotta sitten ja silloin nämä ihanat pastelliset purkit olivat vasta nimellisesti tuttuja. Kiinnostus tuotteita kohtaan heräsi koulutusten myötä mutta lopullinen hurahtaminen tapahtui, kun tuotteisiin pääsi käsiksi oikeassa kampaajan arjessa.

Vastuullisuus pastellipurkkien takana

Itseäni tuotesarjassa ihastuttaa toimivien tuotteiden lisäksi tietysti tarina tuotteiden takana, jossa yhdistyy sopivasti glamouria sekä vastuullisuutta ympärillämme alati muuttuvasta maailmasta. Kevin Murphy on tuttu muotijulkaisuihin luomistaan hiuskokonaisuuksista, jota kautta hän kehittikin sarjan ensimmäisen tuotteen HAIR.RESORT- voiteen. Tarinan mukaan Kevin oli kuvaamassa muotikuvia Australian hiekkarannoilla ja suolainen meriaalto pyyhkäisi sekaisin päivävoiteen sekä luomivärin, jolloin lopputulos oli kimalteleva, suolavedestä aavistuksen tahmakka mutta kosteuttava voide, josta pitoa ja tekstuuria tuova HAIR.RESORT- voide sai inspiraationsa.

OWP- pakkaukset eli Ocean waste plastic

KEVIN.MURPHYn tuotteet eivät tosiaankaan ole pelkästään kauniita, pastellisia purkkeja, sillä tuotteet ovat kaikki Cruelty free- sertifioituja ja pakkaukset on tuotettu kierrätysmuovista. Tänä vuonna Kevin Murphy halusi aloittaa mission, jossa pyritään valmistamaan jokaisen tuotteen pakkaus merestä kerätystä Ocean waste- muovista, joka säästäisi 360 tonnia uutta valmistettua muovia vuositasolla. Kevin Murphy ajatteleekin koko tuoteprosessin aikana ihmisiä, eläimiä ja luontoa, mikä on otettu huomioon aina tuotteen raaka-aineista lähtien. Tuotteiden raaka-aineissa on hyödynnetty vastuullisesti viljeleviä pienviljelijöitä ja tuotesisällöstä on pyritty poistamaan haitalliset raaka-aineet. Tuotteiden tuoksumaailma on hyvin yrttinen, sillä tuoksut ovat lähtöisin niissä sisältävistä eteerisistä öljyistä.

Halusin kirjoittaa teille Kevinistä puhtaasti siksi, että olen aivan ihastunut siihen kuinka paljon asioita yksi hiustuotemerkki pystyy ottamaan ympärillään huomioon. Kampaamoita tulee todennäköisesti olemaan aina ja on todella mahtavaa saada työskennellä laadukkaiden ja vastuullisten työkalujen parissa. KEVIN.MURPHY valmistaa hiuskosmetiikan lisäksi myös hiusvärejä sekä työkaluja, kuten harjoja ja kampoja, joissa kaikissa kulkee mukana vastuullinen ”Kevinmäinen” ideologia. Hiusvärit eivät sisällä lainkaan ammoniakkia eivätkä PPD:tä (yleisin hiusväriallergeeni) ja niissä on hiusta ja hiuspohjaa hoitavia ainesosia, kuten sheavoita ja hunajaa. Värit ovat KEVIN.MURPHYlle tyypillisiä, niistä löytyy ihania räätälöitävissä olevia sävyjä, jotka päästävät kampaajan luovuuden valloilleen.

Joten näistä syistä olen valinnut KEVIN.MURPHYn. Tuotteet ovat käytössäni niin töissä asiakkaita varten, kuin myös kotona ihan omien hiusteni hellimiseen. Tuotteista erikseen tullaan varmasti kuulemaan jatkossakin hiusaiheisissa postauksissa.

KEVIN.MURPHYa saatavilla vain kampaamoista.

Kauneus Hiukset Vastuullisuus

Kauneusbloggaajien joulukalenteri: luukku 5 / Millä tuotteilla valmistaudut pikkujoulumeikkiin?

Banneri: Laura Loukola / www.lauraloukola.net

Osallistun ensimmäistä kertaa meikkibloggaajien joulukalenteriin ja olen tästä ihan superinnoissani! Joulu on loppuvuoden paras juhla ja rakastan joulukuuta synkän marraskuun jälkeen. Joulukalenteriin halusin keksiä jotakin jouluista ja tietysti kosmetiikkaan liittyvää, sillä rakastan molempia!

Tänään 5.12 on päivä ennen itsenäisyyspäivää, joten pikkujoulukausi on parhaimmillaan. Itse vietän tämän päivän vielä töissä, mutta huomenna nautitaan hyvästä ruuasta, juomasta ja seurasta (sekä tietysti Linnanjuhlista). Ehostautuminen jouluun sopivalla teemalla on varmasti monelle erittäin ajankohtaista, joten ajattelin helpottaa teidän meikkikriisejä jakamalla mun meikkivinkit pikkujoulumeikkiä varten! Jos siis haluat tietää, mihin tuotteisiin ja millaisiin meikkiratkaisuihin suosittelen nojautumaan pikkujoulujen korvilla, luehan eteenpäin.

Punaisella huulipunalla et voi mennä vikaan

Pikkujouluihin valmistautuessa huulipunalla pääsee pitkälle. Kaikille sopii punainen huulipuna, sillä punaisen sävyjä löytyy jokaiselle sopiva. Parhaiten kestäviä huulipunia ovat esimerkiksi nämä Jeffree Star cosmeticsin nestemäiset punat, jotka kestävät valehtelematta koko päivän korjailematta. Panosta siis kestävään, kauniiseen huulipunaan. Kuvan punat vasemmalta oikealle: Cherry wet, Coral fixation ja Wifey.

Anna kasvojen hehkua

Kaikki kimaltava on pikkujouluissa sallittua, joten myös meikkiin saa valita reilusti hehkua. Blogin kautta pr- näytteenä saamani edullinen Essencen Crystal Power- sarjan poskipuna ja highlighterpaletti on aivan täydellinen pikkujouluja varten! Paletista löydät kuultavat poskipunat sekä kaksi ihanaa sävyjä karvojen korostamiseen. Vaaleampi sävy Shine bright sopii myös luomivärien päälle käytettäväksi, jolloin saadaan luomille ihanaa glitterimäistä hohtoa!

Luomille metallisävyjä ja glitteriä

Silmämeikeissä kannattaa lisätä metallisia ja kimaltavia sävyjä. Tutut ja turvalliset neutraalit meikit muuttuvat kiinnostaviksi esimerkiksi pronssisella, hopeisella tai punertavalla kimalluksella, jota voi lisätä sormin koko liikkuvalle luomille. Muista käyttää glittereiden alla glitterliimaa, jotta kimallus pysyy koko illan paikoillaan! Glittereitä löydät monilta edullisilta merkeiltä, kuten Essenceltä ja Nyxiltä. Glitterliimana toimii myös ripsiliima tai vaseliini!

Extra vinkki: Jos oikein haluat kimaltaa pikkujouluissa, lisää glitteriä esimerkiksi hiuksiin, kulmakarvoihin tai poskipäille tuomaan lisää kiiltoa!

Kauneus Meikki