Tuulahdus Välimereltä

 

Viimeaikoina meikkikokonaisuudet ovat menneet koko ajan värikkäämpään suuntaan. Kun olen istahtanut luomaan jotakin hieman kuvauksellisempaa meikkiä, olen lähes poikkeuksetta kaivanut inspiskuvia värikkäistä meikeistä ja napannut värikkäimmät palettini pöydälle. Tässä meikissä käytin vain Juvia’s placen The Zulu- palettia luomilla. Tästä tulee niin tämän kesän suosikkipaletti!

Yläluomelle valitsemani neonoranssi sekä keltainen näyttävät superkivalta kokonaan luomelle häivyteltynä. Liikkuvalle luomelle pakkasin paljon oranssia Macin Paint pot (sävy Painterly) päälle ja häivytin sen paletin keltaisella sävyllä. Näin sain aikaan ihanan kesäisen, vähän aurinkolaskuviboja herättävän sävyn. Alaluomelle valitsin paletin shimmersävyn turkoosina, joka tuo kokonaisuuteen vähän sellaisia välimerellisiä fiiliksiä, joista inspiroiduin niin paljon että huulille valitsin vielä oikein pinkin huulipunan Jeffree Star cosmeticsilta (sävy Romeo) ja päälle kokeilin vielä matkakokoisena ostamaani huulipunaa Lancomelta (L’absolu Lacquer sävyssä Be unique).

 

Pikkuhiljaa myös perinteisempi kissarajaus alkaa tehdä paluutaan meikkihini. Ehkäpä siksi, että syy miksen ole kissarajauksia tehnyt on laiskuus, jonka myötä en ole kokenut olevani hirveän hyvä enää niiden tekemisessä. Olen pyrkinyt harjoittelemaan niiden tekoa aina silloin tällöin. Arkimeikissä en siltikään koe kissarajauksen olevan mukavuusalueellani, pidän enemmän kynärajauksista tai silmämeikistä ilman rajauksia. Mutta tämä on vain oma mielipiteeni omilla kasvoillani, en missään nimessä sano etteikö kissarajaukset olisi yleisesti ihania!

Pieni kehoitus siis kesää ajatellen; uskaltakaa kokeilla värejä! Kesän ehdottomasti valloittavin trendi on värit meikissä, niin luomilla kuin huulillakin ja niiden leikkisä yhdistely.

 

 

Kauneus Meikki

Pikkukaupungista kosmetiikkalöytöjen keitaaksi

Mullahan on siis toinen koti toisella paikkakunnalla, mistä mun mies on kotoisin. Kun aikaa on vähän normaalia enemmän ollut viimeaikoina ihan tästä valloillaan olevasta työttömyydestä johtuen, on enemmän aikaa reissata Suomen sisällä. Työttömyydessä olen huomannut, etten uskalla kertoa ihmisille olevani työtön. Sen enempää työttömäksi joutumiseni yksityiskohtiin menemättä olen todennut tämän olleen tähän elämänvaiheeseen paras vaihtoehto. Olen hakeutumassa uudelle alalle, yhteishaku lähti eilen tehtävineen menemään ja toivon että syksyllä pääsisin aloittamaan uranrakennuspuuhissa. Kauneudenhoito ja kosmetiikka pyörivät varmastikin ajatuksissani harrastuksien lisäksi myös  haaveena yhdistää se jollakin tavalla tulevaisuuden ammattiini. Nyt kuitenkin nautin ajasta, jota voin käyttää hioakseni sosiaalisen median taitojani sekä panostaa.

Blogini sisältö jaottuu kahteen aika selkeään kategoriaan; asiapostauksiin (yhteistyöt, konkreettiset vinkkivitoset ja tutoriaalit) sekä höpöhöpö- kategoriaan, johon kuuluvat esimerkiksi meikki-inspispostaukset ja tällaiset postaukset, kuten tämä jota paraikaa kirjoitan. Olisi mukava kuulla teiltä, mitä olette pitäneet tästä jaottelusta ja onko teillä lempparipostauksia tai ehkäpä ihan toiveita, joista haluaisitte postausta?

Mutta tosiaan, kävin siis viimeviikolla Forssassa, tuossa Autokeitaan ja Suomen parhaimpien kebabbien ihmemaassa ja yllätyin todella, minkälaisia löytöjä tein Forssan Emotionista. Jos täällä muuten on Forssalaisia lukijoita niin huutakaa hep! Ihan niiden perus 3+1- päivien alennusten lisäksi siellä oli mm. hirveä läjä Zuii organicsin meikkejä (mm. ihana Flora foundation color corrective primer sävyssä Apricot 10€) ja Glamglown kosmetiikkaa ihan naurettavilla hinnoilla. Mun mies on siitä huikea, että kun käveltiin liikkeeseen sisälle ja menin penkomaan Zuiin meikkejä, tuli se mun viereen ihmettelemään ja suositteli mut ostamaan merkin Lip & cheek cremen sävyssä Helene, koska se on kuulemma ihan tosi hyvä. Kenen muiden miehet fiilistelee kosmetiikkaosastoilla puolisoidensa kanssa?

 

Zuiin Lip & cheek creme oli hyvässä alennuksessa reilu puoleenhintaan 15€. Voidemainen puna sopii käytettäväksi huulien ja poskien lisäksi myös silmäluomilla, joten tästä osaan luvata kesän helppojen meikkien suosikkituotetta!

Syy miksi Emotioniin lähdettiin oli se, että fiksuna tyttönä olin unohtanut hiusharjan kokonaan kotiin. Mieheni on kalju, joten häneltä ei harjoja löydy omasta takaa. Kotona olen tykännyt käyttää Wet brushia vanhan Tangle teezerin sijasta, sillä harja on paljon mukavampi käyttää. Näitä pienempiä harjoja löytyi 5€:lla hopeisena ja violettina, joten ostin yhden itselleni. Jos olisin ollut fiksu, olisin uusinut kotona olevan vanhan harjani samalla mutta ajattelin viedä ensikerralla tuon vanhan harjan miehen luokse ja pitää uuden kotona ettei vastaavanlaisia hiusharjaongelmia enää tulisi.

 

Glamglow on brändi, joka on itselleni vain nimellisesti ja  Instagramista ja Youtubesta tuttu. En ole koskaan innostunut näiden naamioista ja olen kuullut niiden olevan aikamoisia hajuste ja kemikaalipommeja, jotka aiheuttavat helposti ihoärsytystä herkemmällä iholla. Koska ihonhoitorutiinini on todella terässä, en halunnut sekoittaa sitä merkin naamioilla (joissa muuten incissä oli heti toisena raaka-aineena dimethicone, eli silikonia). Tämä purkki kuitenkin kiinnitti huomioni. Kaikki mikä lisää kasvoille kiiltoa (hauska että entisenä rasvanaamana rakastan kiiltoa yli kaiken!) on herkkua.

Kokeilin Glow starter– voidetta kämmenselälle ja vakuutuin tuotteen toimivuudesta. Kurkistin inciä, kyllähän tuo sisältää todella voimakkaita hajusteita, väriaineita ja tässäkin incissä toisena silikoni. Mutta moni meikinpohjustaja sisältää silikoneja, jolloin meikkivoide on helppo levittää voiteen päälle. En koe tämän olevan paras päivävoide joka aamuiseen käyttöön mutta pohjustavan kuultovoiteen asemassa tämä toimii todella hyvin! Kesällä näkisin tämän hyvin koko kasvoilla pienen päivetyksen kanssa ja tässä päällä tuon Zuiin poskipunan. Tällä tuotteella oli hintaa alle 12€ (ovh 39,90€).

Pieni vinkki jos olet jossain hieman pienemmässä kaupungissa käymässä, käy kurkistamassa paikalliset kosmetiikkakaupat ja ihan tavaratalot ja marketit, niistä voi löytyä vaikka mitä!

 

 

Kauneus Hiukset Meikki