Jotenkin vuoden vaihteeseen ja vuoden ensimmäiseen kuukauteen liittyy paljon sellaista toive-, tavoite- ja odotuslatausta, joka sitten purkautuu kuun loputtua. Niin kävi nytkin, huomasin että tammikuun viimeiset päivät tuntuivat tosi murheellisilta. Tarkastelin kulunutta kuukautta ja siihen asti elettyä vuotta todella kriittisesti ja mietin, että ei hitsi, en ole liikkunut minnekään. Mutta miksi pitäisi olla saavuttanut paljon kaikkea yhdessä kuukaudessa?

Kuukausi on oikeasti tosi lyhyt aika. Neljä viikkoa. Viikot kuluu tosi nopeasti ja kuukausi ei ole poikkeus. Sen aikana ehtii juuri ja juuri tottumaan uuteen unirytmiin, totutella ihon uuteen ihonhoitorutiiniin tai kasvattaa sentin verran hiuksia. Ei se lopulta ole kovin kummoinen aika ja kaiken arjen keskellä kuukauteen ei lopulta mahdu ihan hirveästi kaikkea. Silti tuntuu, että me vaaditaan ihan hirveästi tapahtuvaksi nimenomaan vuoden ensimmäisenä kuukautena.

Muutokset tapahtuvat hitaasti, jotta ne olisivat pysyvämpiä. Jos uudelle vuodelle on toivonut vaikkapa enemmän positiivista ajattelua, enemmän spontaaniutta tai vaikka liikunnallisempaa elämää, on tammikuu vasta alku muutokselle. Tammikuun viimeisellä viikolla voi ajatella että okei, tämä on nyt lähtenyt käyntiin, katsotaan minne päästään ensikuussa!

Kolmenkympin kriisi

Tuntuu tosi kurjalta, että vaadin itseltäni ihan hirveästi asioita. Viimevuoden lopulla alkanut sairasloma sai tänään jatkoa maaliskuun loppuun, mikä tuntui hyvältä ja oikealta ratkaisulta. Opiskelen sairaslomalla vähän, jotta saan opintojani eteenpäin mutta painopiste on palautumisessa. Edellisten vuosien tapahtumat ovat varmasti osasyy sairaslomaan, isän poismeno ja monen vuoden koronatilanne vievät varmasti aikaa palautua. Olen nuoresta asti ollut taipuvainen masennukseen ja se minulle diagnosoitiinkin 16- vuotiaana. Sen jälkeen oirekuva on tosin muuttunut, enkä enää koe olevani ainoastaan masentunut. Odotan pääsyä tutkimuksiin, jotta mahdollinen uusi diagnoosi selviäisi ja hoito olisi kohdistetumpaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, etten ihan tunne itseäni ja ajatuksiani, tällaisia ei ole ollut ennen. Toki voin myös osittain kärsiä kolmenkympinkriisistä, mistä sitä tietää.

Onneksi kevät tuo mukanaan myös kivojakin asioita, joita odottaa diagnoosien ohella. Kevät tuntuu vuodenaikana sellaiselta, jota odotan mielelläni. Lisääntyvä valo ja lämmittävä aurinko tuntuvat aina lupaukselta paremmasta. Aloitamme Miljan kanssa myös uuden podcast- kauden äänittämisen, minkä parissa ollaankin tehty jo alustushommia! Äänitettiin eilen ensimmäinen jakso, joka julkaistaan tässä kuussa. Lisäksi olisi tarkoitus muutenkin tehdä suunnitelmia Bubble- brändin suhteen.

Vaikka elämässä olisi kriisi, harvoin se on täysin yhtä kriisiä. On kuitenkin pieniä pilkahduksia jostain hyvästä, joka saa hymyn huulille. Vaikka se pilkahdus olisi päiväunet, kakkupala tai lämmin kahvi aamulla, on se silti merkityksellinen.