Parhaat testaamani hiusnaamiot

Syksy ja talvi ovat hiusnaamioiden kulta-aikaa ja huomaan yleensä näihin aikoihin vuodesta keskustelupalstojen täyttyvän kysymyksistä, miten kuivat hiukset ja erityisesti latvat saisi elvytettyä ja mikä on paras hiusmaski? Olen testannut paljon erilaisia hiusnaamioita, en kuitenkaan kaikkia. Markkinoilla naamioita on PALJON.

Hyvän naamion määrite on jokaiselle varmastikin hieman erilainen, toinen voi nauttia todella silottavasta naamiosta ja joku taas inhoaa liian latistavaa fiilistä. Itselläni on paksu, karkea, värjätty hius, joka kaipaa siloitusta erityisesti pituuksista ja latvoista. Hiusnaamion latistavaa efektiä voi ehkäistä käyttämällä naamiota vain pituuksiin, tyvelle naamiot ovat usein liian hoitavia, jollei puhuta erikseen hiuspohjalle tarkoitetuista naamioista.

Listaan postauksessa suosikkini hieman kalliimmista, kampaamolaatuisista naamioista sekä edullisista markettiversioista, jotka löytyvät postauksen loppupäästä.

Kosteuttavat ja silottavat luksusnaamiot

 

KEVIN.MURPHY HYDRATE-ME.MASQUE

Kevin Murphy on ehdottomasti yksi parhaista kokeilemistani hiustuotebrändeistä, eikä vain siksi että olen niiden parissa työskennellyt vuosia. Tuotteet on suunniteltu huolellisesti pakkausta myöten, sillä tuotteiden muotoilussa on otettu huomioon mahdollisimman ekologinen kuljetus ja pieneen tilaan mahdollisimman monen tuotteen mahduttaminen. Kosteuttava naamio sisältää kakaduluumu-uutetta, merilevää sekä pieniä vitamiinikapseleita, jotka hajoavat hiusnaamiomassaan sitä hierottaessa hiuksiin. Nämä ainesosat sitovat kosteutta hiukseen ja tekevät hiuksista todella pehmeät ja sileät! Plussaa hygienisestä pumppupullosta, josta tuotetta on helppo annostella.

Hinta 34€/200ml , Session store

Maria Nila Head & hair Heal masque

Maria Nilan Heal maski on hiuspohjalle ja hiuspituuksille sopiva naamio, joka rauhoittaa ja stimuloi hiuspohjaa, ehkäisee ja helpottaa hilseilyä ja pehmentää ja kosteuttaa hiuspituuksia. Naamio sisältää rauhoittavaa aloeveraa, E-vitamiinia, aminohappoja sekä apigeniinia. Tämä naamio oli todellinen yllätys itselle ensikokeilusta ja tätä on kulunut useampi purkki. Sopii hyvin karhealle hiukselle sillä tällä tulee sileää latvaa!

Hinta 33€/250ml, Lyko.fi*

Bruns Products Nr22 Warm bergamot Hårmask

Luonnonkosmetiikan puoleltakin löytyy ihan loistavia hiusnaamioita! Tämä Brunsin herkullisen yrttisen tuoksuinen hiusnaamio on todella täyteläistä koostumukseltaan ja se hellii hiuksia tehden niistä todella pehmeät ja sileät. Tuote on myös riittoisaa, eli tämä yksi 350ml pönikkä kestää ikuisuuden. Plussaa isosta purkista, kevyestä luonnonmukaisesta tuoksusta ja loistavasta hoitotehosta. Tuote sopii myös curlygirl methodiin!

Hinta 39,90€/350ml, Jolie.fi*

Edulliset tehonaamiot

 

Organic shop Argan & Amla hiusnaamio

Hiusnaamion ei aina tarvitse maksaa useita kymppejä, vaan muutamalla eurollakin voi saada hiuksillensa hellää hoivaa. Organic shopin ihanan edulliset ja luonnolliset hiusnaamiot ovat oikeasti hyviä ja niistä löytyy ne muutamat hyvin kosteuttavatkin versiot. Omia suosikkejani ovat tämä Argan & Amla- naamio sekä Coconut & Shea- naamio. Nämä kaksi ovat toimineet omalle hiuslaadulleni parhaiten.

Hinta 4,5€/250ml, Oletkaunis.fi*

Cien That’s bananas hiusnaamio

Lidlin kosmetiikka ei taaskaan petä! Löysin sattumalta hiuksille suunnatun banaanisarjan Lidlin kosmetiikkaosastolta ja päätin testata, naamio kun ei maksanut kuin 3,99€ ja pönikkä on suuri! Sain yllättyä erittäin positiivisesti, sillä maski on paksua ja riittoisaa ja se ihan todella kosteuttaa. Tässä on myös mielestäni miellyttävämpi banaanin tuoksu kuin Garnierin vastaavassa, sekä hinta melkein puolet vähemmän. Ihan super löytö, suosittelen ostamaan testiin mikäli Lidlistä tämän bongaat!

Hinta 3,99€/400ml, Lidl

 

Vinkit hiusnaamion käyttöön

Hiusnaamiot ovat ihana lisä hiusten hoitoon ja erityisesti kosteuttamiseen ja korjaamiseen. Jos hiuksesi ovat kovin kuivat, voit talviajaksi vaihtaa hoitoaineen tilalle kokonaan hiusnaamion. Hiusnaamiota voi käyttää myös hoitoaineen lisänä esimerkiksi kerran viikossa riippuen hiusten pesuvälistä.

Yleinen ohje hiusnaamion käyttöön:

  • pese hiuksesi shampoolla normaalisti. Mikäli hiuksissasi on paljon muotoilutuotteita, suosittelen käyttämään syväpuhdistavan shampoon ennen hiusnaamiota.
  • Puristele valuva vesi huolellisesti hiuksista ja pyyhekuivaa kevyesti tarvittaessa ennen naamion lisäämistä.
  • Lisää naamio latvoista alkaen. Naamiota ei kannata lähteä levittämään tyvestä, sillä sinne sen tehoa tarvitaan vähiten. Jos hiuspohjasi rasvoittuu helposti, skippaa tyvialue kokonaan.
  • Anna vaikuttaa. Tarkista suositeltu vaikutusaika tuotteen kyljestä. Muista kuitenkin, ettet aiheuta hallaa pidentämällä vaikutusaikaa. Viikonloppuisin voi hyvin pitää naamiota pidempäänkin, jos kaipaa erikoishemmottelua.
  • Huuhtele huolellisesti. Muista kuitenkin että naamio jättää kevyen liukkauden tunteen hiuksiin, joten ylihuuhtelu ei kuitenkaan ole tarpeellista.
  • Lisää pyyhekuivaan hiukseen vielä normaalisti hiuksiin jätettävä hoitoaine tai öljy.
  • Kuivatessasi hiukset pyyhkeellä, älä hiero kovakouraisesti hiuksia pyyhkeen välissä vaan puristele. Näin vältät mekaanisten vaurioiden syntymistä hiuksessa.

 

Kauneus Hiukset

Whamisan kaktus seerumi

Whamisa on tunnettu ihanan ylellisistä korealaisen kosmetiikan ihonhoitotuotteista, jotka ovat hiljattain uudistuneet. Uutuustuotteiden joukossa olen testaillut seerumia, joka on todella ylellinen sekä ulkoasultaan että raaka-aineiltaan. Whamisan Cactus bouncy seerumi sisältää 99,47% viikunakaktusnektaria. Viikunakaktus sisältää jopa 18 eri aminohappoa, 14 eri vitamiinia ja 12 eri mineraalia, jotka kaikki hoitavat ihoa. Seerumi lupaa pitää ihon kosteutettuna jopa 48 tunnin ajan ja kosteuttaa ihoa syvältä, joten se on ihanteellinen kuivalle ja pintakuivalle iholle. Viikuskaktusnektarin lisäksi tuotteen incilistalta löytyy mm. laventeli- ja rosmariiniöljyä sekä ruusu- ja appelsiinipuun öljyjä.

Seerumi kuuluu ehdottomasti hieman enemmän luksuskategoriaan, sillä se on pakattu kauniin vihertävään lasiseen pipettipulloon, joka on kääritty paksuun pahvipakkaukseen tuotteen suojaamiseksi. Tuotteessa itsessään on myös kevyen vihertävä väri, joka kuitenkin tulee puhtaasti sen sisältämistä raaka-aineista. Seerumilla on ostopaikasta riippuen hintaa n. 50€. Tällä hetkellä Eleven.fi tarjoaa kuitenkin seerumin kilpailukykyiseen hintaan 41,56€*.

Seerumia myy Eleven.fi verkkokaupan lisäksi mm. Stockmann, Life- myymälät, Ruohonjuuri sekä valikoidut apteekit.

Kevyt, tehokosteuttava koostumus ja kimmoisa iho

Seerumissa on ensituntumalta todella kevyt koostumus. Ensimmäisten käyttökertojen aikana epäilin, voiko tämä oikeasti kosteuttaa ihoa kunnolla? Tuote on saanut kovasti kehuja bloggaajilta ja kauneusvaikuttajilta, joten odotukset olivat korkealla. Seerumi on selkeästi enemmän vesimäistä kuin geelimäistä mutta sen tuntuma iholla muistuttaa aavistuksen kevyttä öljyä. Vaikka seerumi on todella ohut ja kevyt, se jättää ihon oikeasti kimmoisaksi- siitä ilmeisestikin tuo nimen bouncy– tulee. Mitä useampana iltana tätä käytän, sen paremmalta ihoni tuntuu, joten ihastuin tähän tuotteeseen nimenomaan muutaman käytön jälkeen. Tätä sopii laittaa ihon puhdistuksen jälkeen kasvoille ennen voiteita ihan aamuin illoin mutta itse suosin tätä iltarutiinissani sen superkosteuttavien ominaisuuksien vuoksi. Tämä on kuitenkin todella kevyt, joten sopivuus meikin alle on varmaa!

Onko seerumi välttämätön ihon hoidossa?

Ihonhoidon saralla on paljon keskusteltu siitä, onko seerumi välttämätön ihon hoidossa vai onko se puhtaasti markkinointikikka ja tapa saada kuluttajia ostamaan koko ajan lisää vaiheita omaan ihonhoitorutiiniinsa. Tämä jakaa vahvasti mielipiteitä ihan alan ammattilaistenkin keskuudessa ja porukka tuntuukin jakautuvan seerumeita kannattavaan joukkoon, niitä väheksyvään porukkaan sekä neutraaliin välimaastoon. Itse kuulun jonnekin sinne välimaastoon, sillä koen että oikeanlaisella, ihotyypille sopivalla ja ihon tarpeisiin vastaavalla seerumilla on aikansa ja paikkansa. Mikä tahansa trendiseerumi ei voi sopia kaikille ja varmasti näin on myös tämän Whamisan Cactus seerumin kohdallakin, vaikka tuotteen luvataan sopivan monelle ihotyypille. Näen kuitenkin että esimerkiksi tehokosteutus ja erilaiset aktiiviaineet (retinoli, c-vitamiini yms.) toimivat todella hyvin seerumimuodossa ja sopivat keveytensä ansiosta hyvin osaksi muuten stabiilia ihonhoitorutiinia. Näin pienellä muutoksella saa jotakin lisää ihonhoitoon ilman että tarvitsee heittää koko rutiinia uusiksi.

Whamisan seerumia suosittelisin oikeastaan kaikille, ketkä kaipaavat ihonhoitoonsa lisäkosteutusta ja ketkä nauttivat seerumeista ja ylellisyydestä ihonhoidossaan. Onko tämä sitten pakollinen/välttämätön steppi ihonhoitoa ajatellen? Ei mielestäni. Tuote on omiaan erityisesti vuodenajoista johtuvan pintakuivuuden taltuttamiseen.

 

Kauneus Iho