Weleda Skinfood- Kulttimaineinen monitoimivoide

Teen harvoin postauksia yhdestä kosmetiikkatuotteesta. Kuitenkin yhtenä iltana miettiessäni sellaisia kosmetiikkatuotteita, joihin palaan aina vain uudestaan, ja jotka ovat itselleni sellaisia oikeasti toimivia takuuvarmoja tuotteita, huomasin ajattelevani Weledan Skinfood- voidetta. Tähän voiteeseen tutustuin taannoin useamman ammattilaisen suosituksen ja hypetyksen ansiosta. Pakko myöntää, etten ihan päässyt ensisipaisulla sisälle tuotteen saamaan suosioon, mutta tähän päivään mennessä Weleda- tuubeja on tyhjentynyt MONTA.

Aloitin tuotteen käytön yövoiteena. Originaali Skinfood* (se tummanvihreä, nykyään tästä saa myös kevyempää Light- versiota) on paksua, hyvin tymäkkää voidetta, joka vaatii työstämistä jotta sen saa levitettyä kasvoille. Hieron voidetta yleensä käsien tai sormien välissä, jotta voide notkistuu ja on helpompi levittää kasvojen iholle. Talviaikaan yövoiteena tätä käytettyäni totesin sen toimivuuden. Iho todella voi paremmin, eikä talvisin iholleni tyypillistä kiristelyä enää näkynyt. Meikin alle kuiviin kohtiin (kuten nenänpielet ja posket) tämä toimii myös täydellisesti. Tiedän kuivaihoisten suosivan tätä meikin alla laajemminkin ja itsekin olen käyttänyt tätä asiakkailla meikin pohjustuksessa, mikäli asiakkaalla on oikeasti kuivia kohtia ihossa tai jos halutaan todella kuulasta, raikasta meikkipohjaa.

Weledan Skinfood 75ml tuubissa on tällä hetkellä alennuksessa Eleven.fi- verkkokaupassa 11,63€ hintaan* ja Light- versio 9,71€*.

Todellinen monitoimivoide

Skinfoodiin ihastui myös puolisoni, joka kärsii kuivasta ihosta ja hilseilevästä hiuspohjasta. Testasin voidetta kuiviin ihokohtiin yöksi levitettynä ja hilseily oli rauhoittunut aamuksi. Sanoipa mies levittäneensä tätä myös hiuspohjan kuivimpiin kohtiin (hän on siis kalju, mikä helpottaa hiuspohjan rasvaamista) ja huomasi sen sopivan hänelle. Itsekin välillä hieron hiuspohjan kutiseviin kohtiin tätä, esimerkiksi niskan alue välillä kutisee kuivuudesta, johon on helppo sipaista Weledaa helpottamaan kutinaa.

Voiteesta erityisen ihanan sen ominaisuuksien lisäksi tekee myös helppo saatavuus (tätä löytää ihan Sokoksilta, Emotioneista, Prismasta, Citymarketeista sekä useista kauneuden verkkokaupoista. Ostopaikasta riippuen tuote maksaa 10-15€ / 75ml. Tätä saa myös pienemmässä 30ml tuubissa. Voiteessa on yrttinen tuoksu, joka omaan nenääni on tosin miellyttävä.

Mihin kaikkeen Skinfoodia voi käyttää?

Listasin alle esimerkki käyttötapoja, johon Skinfoodia voi käyttää. Suosittelen kuitenkin testailemaan, mikä sopii parhaiten omiin tarpeisiin!

  • Kuivat ihoalueet
  • Yö- tai päivävoiteena koko kasvoille
  • Meikin alla koko kasvoilla tai paikallisesti
  • Kuivaan hiuspohjaan
  • Kuivuudesta aiheutuneeseen ihottumaan (kämmenselät, kyynärpäät jne.)
  • Rohtuneet huulet
  • Kuivat kantapäät ja jalat
Kauneus Iho Suosittelen

Edullinen ja värikäs L.A. Girl cosmetics

Rakastan suositella edullisia kosmetiikkabrändejä, sillä niistä löytyy niin paljon huikeita helmiä, jotka hakkaavat helposti kalliimmat vastaavat. Tänään on pakko nostaa omassa postauksessaan nämä L.A. Girlin paletit, jotka ovat äärimmäisen pigmenttisiä ja joista löytyy häikäisevän upeita metallisävyjä!

Paletteja on tällä hetkellä saatavilla kuutta erilaista Suomesta tilattuna, joten valinnan varaakin löytyy. Itselleni on muodostunut selkeät suosikit näistä, jotka toimivat useisiin tilaisuuksiin. Nämä ihanat paletit ovat nyt myös alennuksessa Oletkaunis.fi- verkkokaupassa* hieman reilu 15€ hintaan. Myös muita merkin tuotteita -20-65% alennuksessa!

Romanttisiä sävyvivahteita

Merkin Mastery- paletti* sisältää hyvän määrän erilaisia roosansävyisiä neutraaleja sävyjä, sekä häikäiseviä ruusukullan sävyjä. Paletti on yksi maanläheisimmistä ja tämän nappaan usein mukaan asiakaskeikkoja varten. Sävyt ovat myös todella imartelevia hyvin monelle ihonsävylle! Hieman samankaltaisen sävymaailman omaava V.I.P- paletti* on kuin Mastery- paletin pikkusisko, josta löytyy myös kirkkaita keltaisen sävyjä murrettujen sävyjen lisäksi. Tämä on hieman kesäisempi paletti ja sopii Masterya paremmin niille, jotka kaipaavat joitakin statement- sävyjä neutraalien sävyjen kaveriksi.

Paleteissa olevat metallisävyt ovat yksiä markkinoiden parhaita metallisävyjä, joihin olen törmännyt. Ne ovat pehmeitä ja levittyvät kuin unelma sekä sormin että siveltimellä.

Intensiiviset erikoissävyt

L.A. Girliltä löytyy myös paletteja erikoissävyissä. Violetti This is me- paletti* on yksi suosikeistani, sillä violetti on ehdottomasti suosikkivärini ja rakastan sitä myös silmämeikissä. Paletissa on aivan törkeän vivahteikkaat metallisävyt, oma rakkauteni on paletin toiselta riviltä löytyvä moniulotteinen metallisävy. Myös tummempi Artistry- paletti* on hyvä paletti, jossa yhdistyy neutraaleja sävyjä sekä näyttäviä sinisiä, vihreitä ja oranssin sävyjä.

Kuvissa näkyvä vihreä paletti, josta löytyy enemmän sateenkaarensävyjä on Main stage- paletti*, jonka ehdoton vahvuus on sateenkaaren väriset metallisävyt. Tässä paletissa tietyt violetit ovat haastavia saada näkymään intensiivisinä luomella, joten tässä paletissa ei ole yhtä tasalaatuisia mattasävyjä kuin aiemmin mainitsemissani paleteissa. Vihreät, siniset ja metallisävyt kuitenkin toistuvat luomella upeasti.

Kirkkaat ja kestävät rajauskynät näyttäviin meikkeihin

Haluan vielä lopuksi vinkata L.A. Girlin Gel glide rajauskynistä*, koska nämä ilmeisesti ovat valikoimasta poistuvia tuotteita. Näissä kynissä on todella kestävä koostumus, joka levittyy pehmeästi luomelle sekä näkyy intensiivisenä myös luomen vesirajassa! Sävyistä löytyy erilaisia sinisiä, vihreitä, violettia, kuparia ja neutraaleja sävyjä. Näitä on pakko itsekin ostaa alennuksesta, sillä olen todennut nämä yksiksi parhaista edullisemman hintaluokan rajauskynistä!

 

Kauneus Meikki Suosittelen