Mitä tänä kesänä tapahtui?

Kesä 2021 alkaa ainakin virallisesti reilun viikon päästä olla taputeltu. Sään puolesta ainakin oma mielentilani on jo taittunut selkeästi syksyyn ja alan katsomaan kesää menneessä muodossa. Tämä kesä oli itselleni sellainen rauhan ja eheyden etsimisen kesä. En säntäillyt paikasta toiseen vaan yritin löytää omaa paikkaani, toipua toissakesän traumoista ja menetyksistä ja mietin, mitä haluan elämältä.

Ehkä isoin muutos tai tapahtuma oli omaan pikkuyksiöön muuttaminen heinäkuun alussa. En ole koskaan asunut yksin, mikä voi kuulostaa hassulta. Olen kuitenkin voinut hyvin kimppa-asuessa tähän asti, mutta vanhassa asunnossa huoneeni jouduttua remonttiin päätin ottaa härkää sarvista ja tehdä sen kauan jo ajatuksissa pyörineen muuton. Koko prosessi kesti viikon, sain sunnuntaina ajatuksen muutosta ja perjantaina hain avaimet ja alettiin roudaamaan tavaroita. Oma koti on tuntunut hyvältä, vaikka välillä yksinäiseltä. Oma rauha on kuitenkin itselle sellainen asia, josta voimaannun, joten tämä oli loistava päätös. Pieni 27,5 neliön yksiö on mielestäni myös aika sympaattinen.

Podcast- kesä

Kesällä tuli aika paljon annettua aikaa myös meidän kauneuspodcastille eli Bubble podcastille, jota luotsataan yhdessä Miljan kanssa. Käytiin kuvailemassa somematskua ja tehtiin Instalivejä, sellaista pientä mukavaa puuhailua. Vaikka postauksen otsikon perusteella voisi luulla, että tästä kesästä tuli mullistava, reissujen täyteinen ja muuten spektaakkeli, todellisuudessa kesä meni kuitenkin melkoisen rennoissa tunnelmissa.

Syksy tuo tullessaan toisen alkavan vuoden korkeakoulussa. Vähän alkava vuosi jännittää, sillä tänävuonna olisi tarkoitus tosissaan starttailla yritystoimintaa. Meillä on Miljan kanssa podcastia varten jo suunnitelmia ja samalla myös tämä oma blogi ja muu kauneusaiheinen someni kehittyy jatkuvasti. Vaikka vielä ei puhuta taloudellisesti isoista summista, joita ansaitsen tämän someni kautta, tavoitteena olisi saada säännöllisempää tulovirtaa myös blogin ja Instagramin kautta.

En tykkää asettaa liian suuria tavoitteita tietylle ajanjaksolle, sillä ahdistun herkästi korkeista tavoitteista. Puhun mielelläni unelmista, sellaisista toiveista, joita toivon toteutuvaksi mutta jotka toteutuvat ajallaan ja joita kohti pystyn kulkemaan. Syksy on itselleni aina sellaista arkeen palaamista, uusien asioiden löytämistä ja kokeilemista, mutta täysin omien voimavarojen ja intressien mukaan. Jännittävää nähdä, miltä vuoden vaihteessa kulunut vuosi näyttääkään!

 

Kauneus Oma elämä

Catricen Bronze away- uutuudet

Hyvän värikosmetiikan ei tarvitse maksaa maltaita. Tällaisena kosmetiikkaharrastelijana rakastan erityisen paljon edullista kosmetiikkaa ja tuntuu, että tänä päivänä löydän helposti huipputuotteita todella edullisilta merkeiltä. Catrice on siitä ihana merkki, että sitä saa hyvin helposti nykyään kaupoista (Tokmannit, Citymarket) sekä verkkokaupoista (Lyko, Lalalipstick). Satuin olemaan juuri sopivasti ostoksilla, kun Tokmannilta sai Essencen sekä Catricen muutenkin jo edulliset meikit -20% alennuksella. Nappasin siis nämä Bronze away- kokoelman uutuudet itselleni.

Kokoelmaan kuuluu kasvopaletin* ja luomiväripaletin* lisäksi jättisuuri aurinkopuuteri*, sivellin* ja kiinnityssuihke*. Siveltimellä ja kiinnityssuihkeella en olisi itse tehnyt juurikaan mitään, joten panostin tällä kertaa ainoastaan paletteihin. Nuo paletit ovat kokoelman ehdottomasti parhaimpia juttuja!

Pronssiunelma ripauksella sinistä

Catricen Bronze away to Panama- luomiväripaletti on ihanan trooppisia sävyjä sisältävä paletti. Mielestäni pronssisävyt ja meren sininen toimivat niin hyvin yhteen! Paletista löytyy mattasävyjä sekä erilaisia hohtavia sävyjä. Hohtavat sävyt levittyvät kauniisti sormin mutta kostealla siveltimellä niistä saa hieman extrapigmenttiä irti. Ainut miinus paletissa on tuo tumma ruskea. Sitä en saanut näkymään muiden luomivärien päällä kunnolla, eikä silmämeikkiä pystynyt tummentamaan tarpeeksi sen avulla. Jouduin siis nappaamaan toisesta paletista ruskean. Mietin kuitenkin, toimisiko tämä ruskea paremmin ensin levitettynä suoraan pohjustajan päälle, jos kaipaa tummempaa lookkia? Swatchissa tämä nimittäin toistui kuitenkin tummana.

Ja tuo paletin sininen… Ah, se näyttää juuri niin ihanalta kuin mitä paletissa ja levittyy todella helposti luomelle myös siveltimellä! Mielestäni oikein hyvä, edullisemman hintaluokan paletti. Paletilla on hintaa Lykon verkkokaupassa 9,90€.

Häikäisevät highlightit

Catricen Bronze away to Costa rica- kasvopaletti on oikea kesäunelma. Tämä on näistä kahdesta mielestäni must have, jos pitää häikäisevistä highlighteista ja pehmeästä bronzerista! Paletissa on kolme hehkuvaa sävyä ja yksi mattabronzeri. Bronzer on helposti häivyttyvää, kerrostettavaa ja sävy on mielestäni oikein hyvä vaaleille ihon sävyille. Highlighteista kaksi sopii vaalealle iholle, yksi on hieman tummempi, joka voisi sopia keskivaaleasta tummemmille ihonsävyille. Paletti on upea ja oma suosikkini on tuo alarivin kirkas highlight. Se on niin häikäisevä, että sen kanssa saa olla varovainen jos ei tahdo kiiltää kuuhun ja takaisin.

Paletilla on hintaa 10,90€ Lykon verkkokaupassa. Mielestäni todella edullinen tämän kokoisille pannuille. Yksi nappi sisältää 5g tuotetta, joten tuolla kympillä saat 20g tuotetta.

Alla olevassa kuvassa käytin näitä paletteja, tosin silmämeikkiin lisäsin hieman ruskeaa toisesta paletista, jotta sain ulkonurkan tarpeeksi tummaksi. Huulilla Catricen Plumping gel lipstick sävyssä 030 Speak up!

Kauneus Meikki