Vuoden 2020 parhaat meikkituotteet

Vuosi 2020 on ollut kyllä vuosi, joka varmasti muistetaan. Onneksi kaikesta huolimatta vuoteen on mahtunut myös mukavia uusia muutoksia ja vanhoja turvallisia asioita. Näihin mukaviin asioihin mahtuu myös paljon asioita blogin ja somen äärellä. Tänä vuonna on ollut yhteistöitä, uusia ideoita, opiskelun ja sometyön kanssa tasapainoittelua sekä tietysti sitä itseään, eli ihania uusia kosmetiikkatuotteita! Näihin jälkimmäisiin liittyen halusin tehdä tällaisen ”Vuoden 2020 parhaat”- postauksen tai kaksi. Tämä ensimmäinen on meikkituotteista, eli tänä vuonna löydetyt tai jatkuvasti suosikkeina pysyneet tuotteet. Pyrin löytämään sellaisia tuotteita, jotka ovat ilmestyneet tänävuonna, mutta ihan kaikissa tuotteissa en tähän pystynyt. Suosikit ovat kuitenkin vaihtuneet vuosien varrella, joten mielestäni on ihan okei valita listalle tuotteita, jotka ovat ilmestyneet aikaisemmin mutta päätyneet suosikkeihin vasta myöhemmin. Postauksen loppuun olen listannut myös Instagramissa tekemäni kyselyn pohjalta luomani listan teidän suosikeistanne. Omat suosikkisi saat ehdottomasti laittaa kommenttiboksiin, kiinnostaisi nähdä onko meillä kovin toisistaan eroavat listat.

Joten sen pitemmittä puheitta, tässä saapuvat 2020 parhaat meikkituotteet!

Paras meikkivoide: Lumene CC- voide

Vuoden paras meikkivoide oli oikeasti todella vaikea valita. Tänävuonna olen käyttänyt muutamia todella hyviä meikkivoiteita ja tutustunut moniin uutuuksiin, joista olen pitänyt paljon. Halusin kuitenkin perustaa päätökseni sille, mitä meikkivoidetta olen käyttänyt eniten. Usein tartun arjessa siihen parhaaseen meikkivoiteeseen, mikä iholleni sopii useimmissa tilanteissa. Tällä kertaa sellainen meikkivoide on ollut Lumenen CC- voide sävyssä Light. CC- voide on vanha tuttu niiltä ajoilta, kun voide lanseerattiin. Pidin siitä heti. Välissä koin sen olevan liian rasvainen iholleni, mutta bloggaajakollegan suosituksesta ostin uuden tuubin testaukseen. Ihoni kuivuttua tässä vuoden aikana koin CC- voiteen olevan aivan täydellinen ihoni tarpeisiin. Tällä saa peittävän, kuulaan ja kevyen lopputuloksen riippuen levitystavasta ja tuotteen määrästä. Pienikin määrä tasoittaa ihon sävyeroja. Tämä on myös kestävä eikä ihoa välttämättä tarvitse korjailla juurikaan päivän mittaan.

Hinta n. 16,90€ , saatavilla useimmista tavarataloista ja kosmetiikan verkkokaupoista.

Paras peitevoide: Beauty blender Bounce concealer

Vuoden paras peitevoide oli helppo valita. Hyviä peitevoiteita on lanseerattu vähän (tai ainakaan niitä hyviä ei ole juurikaan Suomessa saatavilla). Tämä oli rakkautta ensikokeilulla. Pieni määrä peittää hyvin, sävyvalikoima on laaja ja tuotetta on tuubissa reilusti. Tämä ei tarvitse kuivalla iholla välttämättä puuteria kiinnittyäkseen, muttei jätä iholle myöskään liian kuivakkaa lopputulosta.

Hinta 29,90€ (Saatavilla mm. Nobebeauty.fi, Kicks.fi)

Paras poskipuna: Zuii Organic Lip & Cheek creme Helene

Poskipunia onkin tullut testailtua hyvin paljon erilaisia tänävuonna. Poskipuna kuuluu ehdottomasti meikkipohjaan ja se on korostunut vuoden meikkitrendeissä. Voidemaiset punat sopivat kuulaan meikkipohjan trendiin, joten tästä syystä oli helppo valita vuoden poskipunaksi Zuiin kauniissa pakkauksessa saapuva Lip & cheek creme sävyssä Helene. Helene on sävynä hyvin universaali ja sopii todella monelle ihonsävylle. Tällä tuotteella saa myös nimensä mukaisesti huulille tuotua samaa sävyä kuin poskille monomeikin hengessä. Tuotetta sopii myös sipaista luomille, mikäli haluaa selvitä meikistään mahdollisimman vähillä tuotteilla. Pienen näköisestä pakkauksestaan huolimatta tuote on törkeän riittoisa, tämä yksi purkki on kestänyt käytössä jo reilun vuoden.

Hinta n. 33€ (saatavilla useista luonnonkosmetiikan verkkokaupoista sekä Sokoksilta).

Paras aurinkopuuteri: Essence Hello, good stuff bronzer

Paras aurinkopuuteri oli itsellenikin melkoinen yllätys. Olen vuosia rakastanut Physicians formulan Butter bronzeria ja sitä löytyy edelleen tuplapakkaukset kaapista. Tänä vuonna lanseerattiin kuitenkin Essencen Hello, good stuff!- kokoelma, josta löytyi hyvin paljon Butter bronzeria imitoiva aurinkopuuteri. Puuteri tuoksuu kaakaopavuilta ja siinä on hyvin samankaltainen sävy kuin Butter bronzerissa. Sävy on mielestäni kuitenkin hieman kylmempi sävyssä Cocoa-cool, joten siitä syystä tämä valikoitui jopa Butter bronzerin ohitse suosikkiaurinkopuuterikseni. Plus tuotteella on kolmasosa hintaa tuosta kalliimmasta isosiskostaan. Aivan huikea löytö tältä vuodelta!

Hinta n. 4,50€ (Lyko.fi, Lalalipstick.fi, Tokmannit ja Citymarketit).

Paras ripsiväri: Tony Moly Panda’s dream mascara

Paras ripsiväri on oltava tietysti 38 asteisessa vedessä poistuva mascara, joka kestää veden ja hikoilun ja ihon rasvaisuuden. Tony Molyn ripsiväri on juuri tällainen, se kestää ja on helppo poistaa. Tämä pitää myös kohtuullisen hyvin taivutukset, mikä on omille tikkusuorille ripsilleni melkoinen saavutus.

Hinta n. 17,90€ (Nobebeauty.fi, Sokos ja Stockmann)

Paras highlighter: Ofra Rodeo drive

Jos pitäisi valita yksi korostustuote loppuelämäkseni, se olisi hyvin suurella todennäköisyydellä Ofra. Erityisesti sävy Rodeo drive on hyvin monipuolinen. Se ei ole liian lämmin eikä liian kylmä, sillä saa luonnollisen kuullon tai hyvin näyttävän kiillon kasvoille. Tuote ei ole älyttömän kallis ja yksi täysikokoinen nappi kestää ikuisuuden.

Hinta n. 30€ (Nelly.com, Lyko.fi, Bangerhead.fi)

Paras luomiväripaletti: Nikkie Tutorials x Beauty bay

Paras luomiväripalettikin oli kohtuullisen helppo valita. Tänä vuonna paletteja on lanseerattu hurja määrä, kuten joka vuosi. Tuntuu että harva paletti enää jaksaa aiheuttaa sellaista ihastusta, mitä tämä paletti pitkästä aikaa aiheutti. Paletissa on kaikki: ihanat shimmersävyt, täydelliset mattasävyt ja sellainen kokonaisuus, joka aiheuttaa luovuuden väristyksiä koko kehossa. Tätä palettia katsoessa löytää joka kerta uusia yhdistelmiä ja ideoita meikin tekemiseen. Tässä on myös mitä parhain hinta-laatu-suhde, sillä 20 suurta luomivärinappia saa 30€ hintaan.

Hinta 30€ (Beautybay.com)

Paras huulipuna: Lumene Luminous moisture lip colour sävy Rowanberry

Rakastan huulipunia. Vuosia käytin lähes pelkästään Jeffree Starin mattapunia, mutta tänävuonna niitä on tullut käytettyä hävyttömän vähän. Varsinkin töissä vielä käydessäni rakastin kosteuttavia, helppoja huulipunia. Lumenelta ilmestyi kesällä ihanat kosteuttavat huulivärit, joissa yhdistyy huulipunan pigmenttisyys ja huulikiillon helppous ja kosteuttavuus. Sävyt ovat kaikki helposti lähestyttäviä ja näistä löytyy ihania nudesävyjä. Sävy Rowanberry nousi yhdeksi suosikeistani, sillä se on aivan täydellinen terracotta nude. Vaikka puna on kiiltävä ja kostea, se pysyy yllättävän hyvin huulilla eikä kaipaa jatkuvaa lisäilyä.

Hinta 11,90€ (Sokos, Citymarket, Stockmann)

Paras kulmatuote: Lavera Eyebrow styling gel Hazel blonde

Kulmatuotteiden kuninkaaksi valikoitui tämä Laveran värillinen kulmageeli. Geelistä saa kauniin sävyn kulmiin, mikä sopii todella monelle. Sävy ei ole liian kylmä eikä myöskään lämmin ja se on kerrostettavissa tummuuden lisäämiseksi. Paksut kulmat eivät tällä pysy koko päivää paikoillaan, mutta tuovat tarpeeksi eroteltavuutta ja väriä. Valitsen tämän lähes aina kulmameikikseni, usein ihan yksinään. Jos pitäisi valita kulmakynä tälle vuodelle, olisi se ehdottomasti Essencen Micro precise kulmakynä.

Hinta n. 9,50€ (Sokos, Citymarket, luonnonkosmetiikan verkkokaupat).

Lukijoiden ja seuraajien vuoden 2020 meikkisuosikit

(perustuu Instagramissa tehtyyn kyselyyn)

  • Meikkivoide: Madara Skin equal & Lumene CC-voide
  • Peitevoide: Tarte shape tape, Maybelline Instant eraser peitevoide
  • Poskipuna: Zuii Lip & cheek creme
  • Aurinkopuuteri: Physicians formula Butter bronzer
  • Ripsiväri: Essence Bye bye panda eyes & Lumene Nordic berry curl waterproof
  • Highlighter: Ofra cosmetics
  • Luomiväripaletti: Jeffree Star Jawbreaker & Anastasia Beverlyhills Norvina- paletit
  • Huulipuna: Macin huulipunat

Oli hauska huomata, että meillä oli seuraajien kanssa hyvin paljon yhteisiä suosikkeja. Jos sinun vuoden 2020 suosikkilistaus näyttää erilaiselta, heitähän suosikkejasi kommenttiboksiin!

kauneus meikki
Kommentit (1)
  1. Tuota Tony Molyn ripsaria on jo pitkään tehnyt mieli ostaa testiin. Nyt taitaa olla jo ihan pakko 😀 Mulla on myös tikkusuorat ripset, ja useimmat ripsarit eivät onnistu pitämään taivutuksia.
    Ihatuin myös tuohon Lumenen huulipunaan, ja juuri tuohon samaan sävyyn Rowberry. Ihan täydellinen sävy!

    Listasin myös omaan blogiin tämän vuoden kosmetiikkasuosikit:
    https://www.lily.fi/blogit/minnean-muruja/vuoden-2020-parhaat-kosmetiikkaloydot/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *