Hullut nettipalstojen mammat ja lapsettomien ymmärtäminen

Vanhemmuus on matka ja monta asiaa on tullut tähänkin mennessä opittua, toisen oikea on toisen väärä ja harmaassa on sävyjä. Ennen kuin sain lapsen yksi ärsyttävimmistä kommenteista oli että ”ymmärrät sitten kun sinulla on omia lapsia”. En kykene täysin vieläkään myöntämään että näin se on, mutta kyllähän siihen on viitteitä tietyissä asioissa 😀

Otetaan nyt vaikka ne kuuluista nettipalstojen mammat. Nauroin itsekin näille, mikä ihme ajaa ihmisen etsimään maailmanlopun kauhukuvia tai ulkoista validaatioita omille päätöksilleen, miksi pitää epävarmuudessaan lytätä muiden mielipiteet? Noh, helppo se on naureskella kun sydäntä ei kurista halu pitää huolta pienestä ja avuttomasta rääpäleestä. Vähän sama juttu kuin kuinka niihin lapsen saannin hyviin puoliin on vaikea samaistua ennen lapsen saantia, samoin on vaikea samaistua siihen huolen määrään. 

Kai kaikki meistä nyt järjellä tajuaa että Google on enemmän vihollinen kuin ystävä, mutta toisaalta monta asiaa sieltäkin selviää. Sen on tosin huomannut että lapseton ystävä pitää sinua täysin hulluna kun kerrot pohtineesi lapsen kallon muotoa vs. kätkytkuoleman riskiä, lapsen saanut ystävä tajuaa huolesi, vaikka se onkin enimmäkseen absurdi ja turha. Kumpikaan ei ole enemmän tai vähemmän hyvä tai empaattinen ystävä, tämä huoli lapsesta vaan comes with the package niin sanotusti, kytkykauppa lapsen saannin kanssa. 

Tietysti tämä on mitä suurimmassa määrin first world problem, jos joutuisin kantamaan vettä perheeni selviytymistä varten tai pesemään mattoja avannossa en ehtisi huolehtia optimaalisesta asennosta nukuttaa lasta tai riittävästä vatsallaan vietetystä ajasta motoriikan kehittymisen tueksi. Ymmärrän tämän, mutta määritelmällisesti minulla ei voi olla muita kuin first world problems, tiukasti ottaen aika harvalla Suomessa voi olla. Enkä pyri perustelemaan sitä että asioiden vatvominen olisi mitenkään produktiivista tai johtaisi jotenkin terveempiin tai paremmin kehittyneisiin lapsiin, yritän vain sanoa että nyt ymmärrän paremmin niitäkin, jotka siellä (tai täällä) netissä asioista stressaavat. 

Paras neuvo on tullut eräältä ystävältäni joka sanoi että parhaaksi osoittautunut metodi on lähteä ulos kaupungille, tavata ystäviä ja antaa lapsen kasvaa siinä sivussa, samalla se huolikin siitä vähenee. Että me lähdetään nyt kohta sushilounaalle, eikä pohdita kallon saumoja tai painon kehitystä 🙂