Kun ”sitten joskus” ei enää riitä

”Ja mikä oli raskaustoive?” Ennen kuin minulle selvisi, että sairastan endometrioosia, en tiennyt, että minulla pitäisi olla raskaustoive. Tai siis tietysti sitä on miettinyt ja eihän nainen voi tähän ikään ja naimiisiin asti selvitä ilman etteikö sitä jossain päin kyseltäisiin. Tähän asti vain sellainen hymyillen sanottu ”sitten joskus” on riittänyt kaikille vastaukseksi. 

Tietysti olisi ehkä aiemmin pitänyt hakeutua lääkäriin. Tai siis jälkikäteen tuntuu tyhmältä, ettei aiemmin mennyt (mutta suutarin lapsella ei ole kenkiä). Voimakkaita alavatsakipuja oli jatkunut jo vuosikausia, ennenkuin diagnoosiin päästiin. Jälkikäteen ajatellen olen varmaan sairastanut endometrioosia jo parikymppisestä asti.

Lopulta tuli kuitenkin sekin päivä, kun minunkin sietokykyni ylittyi. Kivut jatkuivat helittämättöminä kaksi päivää. En ole synnyttänyt, mutta supistuksista olen kuullut ja jos kipua pitäisi jotenkin kuvailla, niin se on sellainen. Kuin erittäin voimakas kuukautiskipu, joka aaltomaisesti nousee ja laskee. Paitsi että se ei välissä hellitä yhtään. 

Tämän (ja yöllisen ensiapureissun) jäljiltä päädyin sitten sellaiselle gynekologille, joka tarttui asiaan akuuttitilannetta enemmän ja kirjoitti lähetteen naistentautien poliklinkalle endometrioosiajatuksella tähystystä varten. 

Samalla alkoi tämä loputon raskaustoiveen kysely. Olin kuvitellut, että ainakin 35-vuotiaaksi on hyvää aikaa. Mutta tämän lääkärin näkemys oli, että 30-vuotiaana pitää alkaa jo toimiin! Koska endometrioosia sairastavilla raskaaksi tuleminen on usein joka tapauksessa vaikeaa, sitä ei kannata enää iällä vaikeuttaa. 

Tilannehan on otollinen, on mies, töitä ja asunto. Muttakunmuttakun… minä en ehkä ole vielä valmis. Tai ehkä koskaan valmis. En tiedä. Sanovat, että elämässä katuu enemmän niitä asioita joita ei tehnyt, kuin niitä jotka teki. Mutta silti… lasta ei voi palauttaa. Adoptoida voi myöhemminkin. Prosessi on nyt ulkoisesti jäissä, ainakin kunnes kotiudutaan tähän asuntoon enemmän ja ehdin olla töissä pitempään. Sisäisesti se tosin jatkuu, kuten blogista voi huomata 🙂