Äitiyspakkauksen hyödyllisin osa

Ensisynnyttäjänä sitä oli ihan pähkinöinä siitä boksista. Että valtio haluaa meille sellaisen antaa, ilmaiseksi! Ja tietyllä tavalla oon siitä edelleen innoissani, eikä lahjahevosen suuhun pidä katsoa. Mutta totuus on että sen hyödyllisin osa on kuvassa alhaalla:

Screen Shot 2016-05-10 at 17.53.28.png

Nimittäin pahvilaatikko vauvan sänkynä. Etenkin ensimmäisinä viikkoina oli hyödyllinen koska mobiilina versiona nostettiin se day bediksi olohuoneeseen. Kun eihän sitä nyt kyennyt mitenkään pientä vauvaa jättämään eri huoneeseen, vaikkakin meillä on vain yleensä auki olevat liukuovet olo- ja makuuhuoneen välissä 😀 Laatikkoon ompelin (ennen vauvan syntymää toim. huom.) näillä ohjeilla uuden päällyksen. 

Tuntuu aivan hassulta ajatella aikaa jolloin tuonkin tein, vaikka ei siitä ole kuin muutama hassu kuukausi. Ja vaikka nyt tuntuu että en tule käsitöitä koskaan enää ehtimään niin eihän sekään pidä paikkaansa, koska nyt jo maailma on muuttunut niin kovasti noista ensimmäisistä viikoista. Eihän se vauva enää edes pian oikein mahdu siihen laatikkoon! Alkuun laitettiin sinne vielä sellainen babynest sisään ja nyt sekin on jo armottoman pieni 🙂 Aika, se on niin kovin suhteellista.

Kommentit (2)
  1. Vau miten hieno ja sievä! Ja vaikka yritän olla ottamatta tämän äitiyden suorittamisena, niin pieni paskamutsi – pistos tuntui miettiessäni omaa ratkaisuani bokseissa, mikä on vain kuminauhallinen lastensänkylakana… (tähän sellainen kädet silmillä oleva apina – hymiö). Laitan niistä jossain vaiheessa kuvaa blogiin, hahah tunnisteella DIY. 😉

    Ja uskomatonta, että ne tosiaan alkavat käydä pikkuhiljaa pieniksi! Kohta pitää raahata ne oikeat pinnikset sisään…

    1. Kiitos! Mut hei, en mäkään olisi kahteen pystynyt 🙂 Mut hämmentävän hyvä pahvilaatikko kyllä! Ja vaikka kädet jo ottaakin seiniin vastaan niin silti se pinnis näyttää niin isolta vielä…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *