Kuumia aaltoja ja kuulumisia

Hahaa, tältä tuntuu vaihdevuodet. Ihan hirveitä oireita ei ole ollut, mutta öisin herää kyllä kuumuuteen ja muutenkin nukkuu levottomammin. Oireet alkoivat oikeastaan vasta viime viikolla Procrenin vaikutuksen häipyessä ja aloittaessani Synarela-nenäsumutteet. Toistaiseksi ei mitään sietämätöntä, mutta saattavat kai pahentua vielä ajan kuluessa.

Kai tämä on pientä epämukavuutta siihen verrattuna mitä on tulossa… aavistuksenomaisesti tekisi vähän mieli lyödä miestä joka kerta kun saan hirveän kuumuuskohtauksen kaupungilla ja toinen vetää siinä tyytyväisenä kahvia vieressä. Huoh. Tästäkin kannattaisi päästä varmaan yli, koska epäilemättä kaikenlaista fyysistä epämukavuutta on odotettavissa raskausaikanakin eikä sitä voi koskaan kompensoida niin että se miehen kanssa menisi jotenkin tasan. Yhdellä tutulla on tästä itseasiassa vieläkin vauva-ajalta trauma, kuinka helpolla mies pääsi ja kuinka vaikea oli päästä yli siitä ja tajuta, että vaikka mies on kuinka pahoillaan niin se ei voi ikinä korvata sitä toisen kokemaa epämukavuutta. 

Toinen jatkuva huolen (lue: v***uksen) aihe on työt, työtilanne on hiukan kireä ja töissä ei taas muusta puhutakaan kuin että mitä itse kukin aikoo tehdä jäädessään pian työttömäksi. Hakeutuako muulle alalle, vaihtaako paikkakuntaa vai mitä tehdä. Ja kuinka koulutukseni on ollut jo vähän rikkoinaista tähänkin asti. Eipä tee paljon mieli töissä huudella, että heh, saattaa tällainen yksi äitiysloma tulla. Vaikka pahasti näyttää, että en pysty salaamaan edes tätä ivf-prosessia töissä, punktion jälkeinen sairasloma osuu siten että pakko järjestellä töitä ja tänäänkin polille lähtiessä jo kohoteltiin hymyillen kulmia, luultavasti luulivat että lähden neuvolaan… huoh. 

Ivf alkaa siis todenteolla nyt piakkoin, Menopur-pistoksilla Synarelaa samaan aikaan ottaen. Kolmas päivän stressinaihe on se, että miksi ihmeessä en kuunnellut kokeneempien neuvoja että koita hoitojen ajaksi raivata kalenteri tyhjäksi… nyt on juuri punktiota edeltävästi suht rankka työviikonloppu tulossa, jonka tiedän jo etten saa vaihdettua poiskaan. Miksi sitä pitää aina pohtia vain negatiivisia puolia elämässä? Nytkin näen jo kuinka töissä toisella paikkakunnalla saan jonkun hirveän hyperstimulaatiosyndrooman ja sairaalahoito ja kuolema. Luonnollisesti. Kun asiat voi mennä ihan hyvinkin, on mennyt tähänkin asti. 

Hirveä avautumisoksennus 😀 Mutta ehkä se helpottaa. Kai tämä kaikki pitää nähdä vain valmistautumisena tulevaan, fyysinen epämukavuus nyt on luultavasti pientä raskauteen ja synnytykseen verrattuna, poissaolot töistä pieniä äitiyslomaan ja lasten sairaspoissaoloihin. 

Kommentit (4)
  1. Tsemppiä! Mua ahdisti myös, kun mulla oli keskenmenon takia poissaoloja töistä ja tuntui, että työkaverit luulivat sen liittyvän raskauteen tai siis normaaliin raskauteen. Se työkavereiden kyräily on jotenkin ärsyttävää vaikka myönnän, että olen itsekin ollut kyräilijäpuolella. Noh, omat kokemukset opettaa ja se on mun osaltani kyllä loppu. Mutta uudestaan tsemppiä ja sitä varten blogit on, että välillä saa oksentaa!

    1. Kiitos! Luultavasti tässä on vielä sekin, että itse luulee muiden kiinnittävän paljon enemmän tähän huomiota kuin muut luultavasti tekevät… meillä on sillee vähän hajallaan työkaverit pitkin taloa, että eräskin työkaveri oli ehtinyt olla aika pitkäänkin sairaslomalla raskauden välissä ilman että olin huomannut 😀 Mutta onneksi tänään on jo paljon parempi päivä, aurinko paistaa ja sain kuulla että kaveri on raskaana eli jos hyvin käy niin oltaisiin yhtä aikaa! 

  2. Kuumat aallot… I know (en siis samasta syystä, mutta tunnen valitettavan hyvin kuitenkin). Ja toivottavasti työkuviot eivät ala stressaamaan liikaa, elämä (lue: lapset, työ, jne.) kun menee omia uomiaan ja meidän vaan pitää yrittää navigoida siellä seassa.

    1. Joo luinkin että tämä taitaa olla sulle valitettavasti tuttua! Meinasin silloin kysyä että miltä ne tuntuu mutta en sitten halunnutkaan tarkemmin tietää – on se käynyt tässä ilmi… mutta lohduttaudun sillä, että mielialat on pysyneet melko tasaisena tähän asti. 

      Näinhän se kuitenkin on, tässä on kyse isommasta ja pitkäjänteisemmästä asiasta kuin työtilanne tällä hetkellä ja sitä täydellistä hetkeä elämässä ei tule koskaan. Miksi se on vaan niin vaikea muistaa välillä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *