Like flipping a coin

Tiukoissa hetkissä joutuu turvautumaan suuriin ajattelijoihin, kuten Jack Reacheriin. Joka on mm. opettanut, että paras hetki tehdä rynnäkkö jonkun kotiin on aamuneljältä, se on henkisesti heikoin hetki vuorokaudesta. Tai nothing ventured, nothing gained. Mutta päivän opetus liittyy lähinnä siihen, että tulevaisuuden tapahtumia on sinällään aika turha vatvoa, koska ne joko tapahtuu tai ei tapahdu. Like flipping a coin.

download.jpeg

 

Esimerkiksi eilen olin vähän liian kiirellä liikkeellä, liukastuin ja hiukan horjahdin ja naps sanoi symfyysi. Sen jälkeen ei ole montaakaan askelta otettu. Olin tietysti illalla jonkin verran huonona siitä että en ehkä kävele ikinä enää, mutta either it will or it won’t happen. Turha pohtia nyt vaan kiristää tukivyötä kireämälle ja koittaa pärjätä. 

Sama juttu perätilan kanssa. Kaikenlainen asiaan perehtyminen ei oikeastaan ole muuttanut mitään, joko se syntyy alateitse tai sektiolla. Like flipping a coin. Ulos on tultava kuitenkin ja ilmeisesti useammassa tutkimuksessa on päästy tulokseen että kahden vuoden seurannassa ei ole ollut eroa äidin tai lasten lopputuloksessa. Sektioryhmä valitti enemmän kipua vatsalla ja alatieryhmä välilihassa, go figure. 

Muutenkin yritän tässä kehittää positiivista asennetta, koska ei sillä voi mitään hävitäkään. Positiivista on esim. kaikki ne uudet taidot joita tässä raskaudessa oppii kuten

  • kaupungin bussireitit hahmottuvat ihan uudella tasolla kun suunnittelee liikkumisensa kävelyn minimoiden ja ah mikä ilo onkaan kaupungilla kun se lähimmäksi kotiovea suuntaava bussi tuleekin just sopivasti!
  • taito nukkua mahdollisimman pitkään yhdellä kyljellä. Entinen levoton sängyssä pyörijä pystyy vetämään parikin tuntia putkeen yhdellä kyljellä koska kääntäminen ei oikein ole vaihtoehto.

 Joten, gangstarappia päivään vaan kaikille muillekin!

Kommentit (8)
  1. Perätilassa valinta synnytystavasta on äidin jos edellytykset täyttyvät. Minusta se jo kertoo että todellisuudessa ne lapsen riskit ovat hieman suuremmat. Jos molemmat tavat olisivat vauvalle aivan yhtä turvalliset, ei Suomessa, joka on kuitenkin varsin sektiokielteinen maa, annettaisi äidin päättää synnytystapaa. Kaksosraskauksissakaan tätä valinnnamahdollisuutta ei ole, jos sikiöiden tarjonta on optimaalinen, silloin sektion saa vain pelkopolin kautta. PT-synnytyksissä riittä ilmoitusluontoinen ”haluan sektion”. Sinänsä on ihan hienoa että pystyy suhtautumaan päätökseen avoimin mielin. Synnytys voi kutienkin käynistyä etuajassa, lääkäri voi puhua vahvasti alatiesynnytyksen kautta ja niissäkin tilanteissa on hyvä osata tehdä se päätös mitä oikeasti haluaa ja minkä kanssa pystyy elämään.

    1. Mutta jos näyttö olisi aukotonta perätilasynnytyksen vaarallisuudesta lapselle niin ei kai sitä tarjottaisi vaihtoehdoksi 😉 Ongelma on se että se näyttö vaarallisuudesta pohjautuu pitkälti yhteen isoon aineistoon, Term Breech Trialiin v. 2000 Hannah et al, ja siinä oli erilaisia metodologisia ongelmia. Jenkit uskovat tähän ja tekevät käytännössä aina sektion, Euroopassa käytäntö on vaihtelevampia. Jostain luin että muistaakseni tarvitsi tehdä > 300 sektiota että yksi lapsi pelastuisi, mutta samalla tullaan aiheuttamaan noin yksi henkeäuhkaava sektiokomplikaatio äidille. Kysymys ei oo kovin suoraviivainen eivätkä asiantuntijatkaan ole keskenään yksimielisiä.

      1. Aukotonta näyttöähän ei ole suuntaan eikä toiseen. Tutkimusasetelmat on ongelmallisia koska satunnaistettuja tutkimuksia on vaikea/mahdoton tehdä, koskee toki myös muista syistä tehtyjä sektioita vs alatiesynnytyksiä, ei pelkästään perätilasynnytyksiä. Erot ei varmasti ole suuria lapsen turvallisuuden suhteen, mutta on muistetava että olemassaolevissa tutkimuksissa voi sekoittaa mm. uudelleensynnyttäjien suurempi osuus alatieryhmässä. Ja jos kahden vuoden kohdalla ei eroja ole, ei voi olla varma ettei lievä asfyksiä näkyisi myöhemmin koulumenestyksessä. Etenkään ensisynnyttäjänä en itse pidä näyttöä riittävänä että uskaltaisin lähteä alateitse synnyttämään perätarjonnassa olevaa vauvaa. Toki äidille sektio on riskialttiimpi kuin alatiesynnytys ja toipuminen yleensä kestää pidempään. Eli jos mietitään vain äitiä valinta on aika selvä, jos pääpaino on lapsen turvallisuudessa niin oma vaakakuppini on ehdottomasti sektioon päin kallellaan.

        1. Hämärästi muistan myös kouluikään asti ulottuneen seurannan jossa ei mielestäni ollut eroa ryhmien välillä. En siis itsekään tiedä kumpaan kallistun, kumpikaan vaihtoehto ei oikein houkuttele mutta yritän tulkita asian näin että ilmeisesti puntit on sillä lailla tasan ettei kumpikaan vaihtoehto ei liene ns. väärä 🙂

  2. Tää oli mahtava! Hullut sympatiat teille, oikeasti raskaana oleville tuleville äideille! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *