Missä on Terhi Kokkosen heleä-ääniset laulut raskauspahoinvoinnista?

Sain viime viikolla raahattua itseni lenkille tämän jatkuvan, loppumattoman, vellovan pahoinvoinnin keskeltä. Kuuntelin pitkästä aikaa vanhoja Scandinavian Music Groupin biisejä ja mietin, että hemmetti kun tässä maailmassa on tehty paljon biisejä parikymppisen ihmisen tuskasta kasvaa aikuiseksi ja aikaansaada normaali parisuhde. Että ei voisi vähempää kiinnostaa nyt tässä vaiheessa, että juotko kahvisi kylmänä vai kuumana, maidolla vai ilman kun itse en pysty edes harkitsemaan ko. tuotetta. Missä on laulut siitä, miten jaksaa kun on koko ajan paha olo ja on vaan pakko jaksaa vaikka ei yhtään jaksaisi, miten paljon pelottaa että tämä vielä tästä muuttuu pahemmaksi ja laatta lentää loputtomasti ja miten tämä kesä meni sitten tässä, ei pussailtu poikia aidan takana.

Toisaalta mietin, että jos niitä biisejä vain sitten ajattelisi kertovan tästä elämän vaiheesta. Jos sen on oltava niin kuin se on, niin olkoon sitten niin! Että tämä raskaus olkoon matka ja näin minä vihellän matkallani, vaikka menisikin päin helvettiä. 

Kaikkihan ei nyt mene päin helvettiä oikeasti, mutta onneksi kaveri varoitti että ensimmäisen kolmanneksen lähinnä vituttaa ja näinhän se on ollut. Tämä tosin sattuu ajallisesti pari viikkoa sitten pahentuneeseen pahoinvointiin ja kuolemanväsymykseen. Sama kaveri yritti varmaankin lohduttaa, mutta onnistui lähinnä pelottelemaan vielä paljon hirveämmäksi muuttuvalla pahoinvoinnilla ja myötätunnottomilla neuvolantädeillä jotka eivät anna jäädä sairaslomalle silloin kun oksentaa pelkän vedenkin ja paino laskee viikossa useita kiloja. Hrhhh. 

Niin ja se neuvola. Tässä yleisessä ahdistuneisuudessa olen kehittänyt siitäkin jonkun kammon jo valmiiksi, että siellä on joku DDR-henkinen hirmutäti joka vaan sitten kuulustelee vihannesten syönnistä ja nalkuttaa painosta. Kun noin oikeasti mun elämäntavat on jos ei ihan täydelliset niin suhteellisen lähellä niitä, olen koko aikuisikäni ollut enemmän tai vähemmän samassa normaalipainossa, verenpaine matala ja kolesterolit ihanteellset, syön kasviksia ja harrastan liikuntaa. Mun täytyy jotenkin toistella näitä itselleni että oikeasti olen ihan hyvä ihminen, vaikka nyt liikunta ei tuotakaan juuri mitään iloa vaan lenkillä käyminen on sellaista hampaat irvessä suorittamista että saisin pidettyä tämän hyvän ihmisen statukseni. Huoh. 

Jotenkin tätä kaikkea ei auttanut edes viime viikon varhaisultra, jossa näkyi reipas yksisikiöinen kohdunsisäinen raskaus ja vahva syke viikkoja vastaten. Sekin oli lähinnä surrealistinen kokemus, ihan kuin ne olisi näyttänyt jotain videota joka ei varsinaisesti liity minuun mitenkään. Minusta kun tuntuu ennen kaikkea siltä, että olen sairaana, ei raskaaana. Enkä voi sanoa että nyt olisi ihan kauhean positiivisia fiiliksiä just tällä hetkellä tästä ja sekin tuntuu pahalta, että ei ole positiivisia ajatuksia raskaudesta, lähinnä haluaisi unohtaa koko asian (tänä iltana haluat unohtaa sen, ehkä olla niin kuin ennen) ja tosiaan olla oma itseni vielä hetken. Kun eikö tässä pitänyt olla tämä 9 kk aikaa opetella luopumista, mutta tämä tuli nyt kyllä kaikki ihan heti ja luopumisen tuska on kyllä vielä käynnissä. Ja sillä pienellä alkioraukalla on jo EEG-aaltoja, että toivottavasti se ei jotenkin aisti tätä kaikkea. 

Ja sitten vielä too much information-varoitus ja viikon tunnustus, homma meni niin pitkälle että kun jopa päästiin lähelle harrastaa seksiä (sekin on loppunut, ensin oli hoidot ja munasarjat turpeat ja kipeät, sitten ne oli kipeät kuukauden punktiosta ja nyt on kertakaikkiaan niin paha olo ettei ole ikinä tehnyt näin vähän mieli seksiä, huolestuttaa jo miehen puolesta) niin ainut mitä pystyin ajattelemaan on kuinka se ultraäänen pullea turvonnut kohtu ei näytä minun kohdultani yhtään ja mitähän se alkio EEG-aaltoineen nyt tykkää tästä. Sanomattakin selvää että ei onnistunut sitten se juttu sillä kertaa. 

Ainut mikä huvittaa on Feissarimokat, mihinkään syvällisempään ei nyt kykene. Paitsi avautumispostauksiin näimmä. Eihän elämä nyt tietysti ole ihan näin synkkää koko ajan, mutta viime aikojen ilot on lähinnä ollut viikonloput kun voi vihdoinkin nukkua sen 12-14h päivässä minkä haluaa 😀 

Kommentit (9)
  1. Olipa hauskaa lukea tämä postaus, olisinpa vaan löytänyt tän sillon kun olin ite ekalla kolmanneksella. NIIIIIN samoja fiiliksiä oli silloin. Hyvä oivallus tuo muuten, että popmusiikissa (tai ehkä edes koko popkulttuurissa) ei hirveästi raskausajan kertomuksia ole. Muutenkin koko raskaus tuntuu lähinnä sellaselta absurdilta seikkailulta. Juuri mihinkään ei oo mitään kontrollia ja mitä vaan voi tapahtua. Lisäks kaikilla tuntuu olevan ihan oma henkinen tapansa reagoida siihen.

  2. Tuossa vaiheessa ei tämä ennustus ehkä paljon lohduta, mutta usko pois, kun se palkinto sieltä lopulta tulee, on se kaiken vaivan arvoinen! Ja ajan myötä raskaus- ja synnytyskertomuksista muotoutuu sankaritarinoita, jotka pyyhkii armeijajutuilla lattiaa mennen tullen. Voimia koitokseen!

    1. Joo siis joku metsäleiri, ei mitään jakoa tähän verrattuna! Mutta noin vakavasti ottaen, sehän se ongelma kai onkin kun tässä vaiheessa ei tule mitään muita kuin negatiivisia puolia tästä projektista esiin, niin tahtoo värittää vähän koko asiaa, vaikka tietääkin että epäilemättä se tästä joskus iloksi muuttuu. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *