Nimikriisi!

Yksi asioista jota odotin innolla raskauden suhteen oli nimen valinta. Jotenkin se oli samanlainen juttu kuin hääpuvun valinta, jotain mitä jo lapsena suunnitteli että sitten joskus pääsee tekemään 🙂 

Mutta, se on vaikeaa! Paljon vaikeampaa kuin sen hääpuvun valinta, jossa ostin sitten ensimmäisen sovittamani 😀 Vika on ehkä siinä, että olen onnistunut keksimään liikaa speksejä hommaan. Haussa on nimittäin tytönnimi joka on 

– kaksitavuinen (liitän tämän siihen, ettei lapselle tulisi sitten mitään erikoista lempinimeä, pitemmät nimet tuntuvat ehkä keräävän niitä herkemmin?)

– sointuu sukunimeen (tykkään nimistä, joissa etu- ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella tai muuten sointuvat keskenään. Joku kielitietelijä varmaan keksisi tälle jonkun terminkin – nimet kuten Anna Abreu, Nooralotta Neziri, Klaara Kivilahti jne miellyttävät itseä)

– jotenkin äännettävissä englanniksi (työtilanne on sen verran heikko että on olemassa todellinen uhka tai mahdollisuus sille että töitä joutuu hakemaan ulkomailta piakkoin ja vaikka esim. Verna olisi kiva, ei vaan mitenkään onnistu englanniksi, samoin ääkkösiä sisältävät nimet ovat vähän kieltolistalla)

– ei liian suosittu – tykkäisin esim. Islasta, mutta lähipiiristä löytyy jo pari. Samoin muuten kriteerit täyttäisi esim. Venla, Saaga tai Aada, mutta ovat olleet kovin suosittuja viime vuosina

– mutta ei liian erikoinen, en halua että kirjoitusasua joutuu aina selittämään

– ei mielleyhtymiä kaverin koiraan (Hetta, Viivi), julkkiksiin (Vanessa, Viktoria) tai tuttuihin. Tiesittekö muuten että Vanessa on irlantilaisen runoilija Jonathan Swiftin keksimä nimi, jolloin se kuulostaa heti paljon mielenkiintoisemmalta kuin jääkiekkoilijan missivaimolta? Tosin ei sovi kaksitavuisuuskriteeriin ja epäilisin lasta kutsuttavan Nessaksi. 

Joten lopputulos nimikirjoista: ei mitään! Nimetön vauva raukka 😀 Niin ja tavallaan haluaisin vielä että nimellä olisi joku merkityskin, eikä vain että se sattui kuulostamaan hyvältä… tällaista nimeä ei luultavasti tule koskaan löytymään ja jostain kriteeristä joutuu pakostakin luopumaan. Toisaalta jollain tapaa odotan että se vauva ulostullessaan sitten jotenkin näyttäisi joltain niistä nimistä, jotka ovat short listille päätyneet. Tai että se ilmestyisi jotenkin unessa mystisesti, että näin sen tulee olla!

Millä kriteereillä olette itse valinneet nimen? Jouduitko tekemään kompromissin vain löytyikö nimi helposti? Ja tärkeimpänä – please, onko ehdotuksia? 😀 

Kommentit (13)
  1. Ihan omakohtaisena kokemuksena, meidän pojalla on kaksitavuinen nimi ja kyllä siitäkin saa väännettyä lempinimiä. Usea näistä lempinimistä on jopa pitempiä entä alkuperäinen nimi 😀

    Mutta joo, tää nimiasia on todella hankala. Hankalimmaksi meillä osoittautui se, ettei se nimi kulminoidu tai tuo mieleen ketään ärsyttävää ihmistä mm. koulusta. Meillä on myös todettu, että tytölle nimiä olisi, mutta pojalle niitä ei vaan tule mieleen. Että voi toista mahdollista lapsiraukkaa, jos sattuu poika olemaan :’D

    1. Näin mulle on kerrottu, mutta pidän silti todennäköisempänä sitä pitempien nimien kanssa 😀 Sitä en osaa sanoa miksi se vaivaa mua, ihmisillä on aina lempinimiä ja ne silti pärjää elämässä…

  2. Antisankaria kompaten en usko, että lapsella on mukavaa, kun nimikaimoja on useita kymmeniä ellei satoja. Omalla kohdalla (poika nyt 13 vko) tästä tosin ei ollut pelkoa, sillä jo sukunimi on hieman erikoinen, joten etunimeksi valikoitui hyvin suomalainen nimi – ehkäpä hän voi hyödyntää tämän suomalaisen nimen kansainvälisillä markkinoilla eräänlaisena brändinä, mikäli niin tahtoo (vrt. maailman mainetta tällä hetkellä niittävä Sara Forsberg, joka ottikin taitelijanimekseen Saara Saran sijasta). Mutta pakko on mainita, että myös aikoinaan Kauniissa ja rohkeistakin tuttu Sheila on tullut vastaan aikuisiällä ihan perinteisellä suomalaisella sukunimellä varustettuna. Liekö syynä ollut juuri Antisankarikin mainitsemat raskaushuurut! Mainittakoon lisäksi, että YLE:n haastattelussa Waltteri Torikka mainitsi, että hänelle aikoinaan etunimen ensimmäinen kirjain valikoitui V:n sijasta W juuri kansainvälisyysaspekti mielessä. 

    Nimikriteereinä meilläkin oli lyhyt ja ytimekäs nimi, mielellään nelikirjaiminen ja mikä tietenkin soitui sukunimeen. Mutta itse halusin sen sointuvan myös toiseen nimeen, jota omassa suvussani on poikalapsella kannettu jo useita sukupolvia. Kaikenlaisia ”töksähteleviä” kokonimiä on toki tullut kuultua, ja tärkeää on tietenkin, että etunimi+sukunimi – joita eniten käytetään – ovat soljuvia. 

    Kuten Kiilsu mainitsi, vaikea täyttää tuota sukunimikriteeriä ehdotuksilla sekä en tiedä lähipiirisi lemmikkieläinkantaa (!), mutta heitän kuitenkin pari ehdotusta pohdittaviksi: Sade, Lumi ja Jade. Mitä tulee tuohon Lumi-nimeen, niin lisättäköön vielä, että kyseiseen nimeen voi mm. Japanissa törmätä ja olipa yhdellä pienellä tytöllä Runway-TV-sarjassakin kyseinen nimi. Japanissa L ja R -kirjaimille ei ole eri kirjoitusmerkkiä, joten nimi kirjoitetaan usein myös R:llä, vaikka lausutaan L:llä, mutta jos mennään japanilaisten kanjimerkkien taakse, niin nimeen liitettään usein merkki, mikä tarkoittaa kauneutta. 

    Rapsia lainaten, tunteella hyvä tulee. 

    1. Kyllä se vähän on kallistumassa siihen suuntaan että sen nimen pitää ennen kaikkea tuntua oikealta, mikä ikinä se onkaan 🙂 Ja sitten myös on alkanut tuntua että se vauva pitää nähdä, että sopiiko se nimi ollenkaan sille! Näen jo itkemässä itseni synnärillä Frendien Rachelin tapaan että vauva ei näytä yhtään valitulta nimeltä… 😀

      1. Pitkään ystäväni Kerttua odottivat tulevaksi, mutta syntyikin vaaleatukkainen tyttö, niin eihän hänestä Kerttua voinut tehdä! Vauvasta tulikin Kukka ja voi kuinka Kukka sopiikin hänelle niin hyvin! Jään mielenkiinnolla seuraamaan, mikäli haluat nimen myöhemmin paljastaa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *