Nukkumajuttuja

Kavereiden kanssa on todettu vauvan nukkuminen olevan aihe, josta pystyy keskustelemaan loputtomasti. Niin kiehtovaa se on 😀 Vaikka toisaalta ärsyttää (sukulaisten) kysymykset että mites teillä nukutaan?! 

No, miten meillä nukutaan? Se on toinen vaikea juttu tässä vanhemmuudessa, että ei oo mitään vertailupohjaa asteikolle hyvä – huono. En minä tiedä onko tämä hyvää vai huonoa nukkumista. Suomalaiseen keskustelukulttuuriin kuuluu sanoa aina että joko paremminkin vois mennä tai että eihän tämä nyt vielä mitään, voisi mennä paljon huonomminkin. 

Hyväksi puoleksi on laskettava se, että lähes heti syntymästään lähtien vauvalla on kyllä ollut käsitys yön ja päivän erosta, noin suunnilleen. Iltaunille mennään noin kahdeksan-yhdeksän (kymmenen-yhdentoista…) maissa ja eka unipätkä on aika luotettavasti kolme-neljä tuntia. Joskus joutuu itse menemään iltakahdeksalta nukkumaan jos aikoo pitemmän pätkän nukkua, mutta toistaiseksi se ei ole ollut ongelma tällä univajeella. Ekalta syötöltä nukahdetaan kivasti takaisin omaan koppaan nukkumaan. Siitä eteenpäin onkin vaihtelevaa, nukahtamisen vaikeus kasvaa kohti aamua. 

Meillä nukahtamisen apuna on kapalo. Vauva on aika aktiivinen liikkumaan päivisin ja öisin ja kapalo rauhoittaa selvästi. Tarkoituksena on muistuttaa kohdussa oloa, jolloin tilaa liikkua ei ollut liikaa. Kohdunomaisia olosuhteita neuvotaan myös luomaan tarjoamalla jotain imettäväksi (meillä tutti) ja ääntä ympärille, kohdussa on kuitenkin aika meluisaa ilmeisesti, äidin sydän lyö ja veri kohisee ympärillä. Happiest baby on the block-sivu vannoo sylissä heiluttelun, tutin, kapalon ja valkoisen kohinan nimeen, kaveri youtuben hiustenkuivaajan ääniraitaan. 

Liike tuntuu olevan myös avainsana nukahtamiseen. Tutkimusten mukaan kuulemma kantorepun liike saa vauvat meditaation kaltaiseen tilaan EEG-tutkimuksissa. Ongelma on vain että avainsana on liike, eli pitäisi kävellä koko ajan, esim. astioiden laittaminen koneesta pois on liian staattista eikä miellytä vauvaa. Siksi meille hankittiin kehto, tätä heilutellessa saa ainakin istua välillä. 

Vaunut on tietysti ykköspaikka nukahtamiseen. Näissäkin tosin mielellään liikkuvat vaunut. Tämä on aika perussettiä monessa vauvaperheessä, mutta alkoi muodostua vähän ongelmaksi meillä viime viikonloppuna mökillä. Alkoi tuntua ettei vauvaa saa nukahtamaan yhtään mihinkään muualle, mikä on ihan ok kun on monta henkeä paikalla ja kaikki käyvät vuorollaan kävelyllä, mutta ei oikein ole vaihtoehto arkisin. 

Aloin lisäksi miettiä kuinka koliikkivauva-oppaassa neuvottiin välttämään voimakkaiden rauhoittelukeinojen käyttöä, kuten jumppapallon päällä pomppimista tai autoajelua. Koska ne toimivat kyllä, mutta luovat helposti kestämättömiä rutiineja. Että jotenkin se on onnistuttava se nukkuminen päivisin sisällä, täytyyhän vauva saada myös öisin nukkumaan. 

Joten aloin kokeilla pick up, put down-menetelmää. Tästä oli siinä Unihiekkaa etsimässä-kirjassakin, mutta jonkinlaiset ohjeet löytyi ihan googlaamallakin. Ideana ottaa vauva heti syliin kun itkee, rauhoittaa sylissä ja heti kun itku loppuu, laskea takaisin sänkyyn. Ensin yritetään rauhoittaa sanoilla käyttäen jotain tiettyä fraasia (meillä ”nyt mennään nukkumaan”) ja laittamalla käsi rinnan tai selän päälle, koska tarkoituksena on pikkuhiljaa siirtyä siihen että nämä riittävät. 

Unikoulutanko 2 kk ikäistä vauvaa? Ennen kuin alatte tehdä lastensuojeluilmoituksia, miettikää tätä. Teorian mukaan vanhemman tehtävä on rauhoittaa lapsi ja antaa tälle mahdollisuus nukahtaa itse, ei nukuttaa lasta. Mitenkään ei voi olla väärin että rauhoitan itkevää lastani ja lasken rauhallisen lapsen omaan sänkyynsä. Tätä tehdessä olen yleensä samassa huoneessa, puuhailen jotain kotihommia tai luen kirjaa sängyllä vieressä, joten itkuun pystyy reagoimaan nopeasti. Tätä joutuu toistamaan kyllä useita kertoja, eikä tässä nyt ole vielä mitään tavoitteeellista toimintaa yrittää edes vähentää niitä kertoja, mutta silti koen että tämä jotenkin on rauhoittanut iltoja. Tai sitten kyse on vain siitä, että osaan itse tulkita vauvaa vähän paremmin ja ymmärtää milloin kyse on väsymysitkusta. 

Mutta nyt se vauva kaipailee taas syliin, jatketaan näistä myöhemmin 🙂

Kommentit (9)
  1. Minusta 2kk on vähän liian pieni että tuo menetelmä toimisi mutta tuski siitä nyt varsinaista haittaakaan on. En tiedä pitääkö vauvan nukuttamisestakin tehdä tiedettä… tai siis teorioitahan nuo suurelta osin on, niitä voi kokeilla mutta ei ottaa liian vakavasti. Joissain asioissa ehkä o, isi paras luottaa vaistoihin ja kokemukseen mikä omalla vauvalla toimii. Itse ajattelisin että ihan pienelle läheisyys ja liike on parasta ja vähän isomman kanssa vasta on aika pyrkiä siihen että lapsi nukahtaa omaan sänkyynsä

    1. Se on kyllä totta varmasti et mitä ikinä tekeekin tärkeintä on et itse uskoo itseensä! Mutta tosiaan läheisyyttä vauva saa tässä ihan niin paljon kuin haluaa 🙂 Itse hahmotan maailmaa aika paljon tietopohjaisesti joten on luontevaa katsoa mitä asiasta on kirjoitettu. Mutta jokainen tavallaan tietty!

  2. Meillä 2kk ikäinen vauva nukahtaa yleensä rinnalle tai sitten kanniskeluun. En usko että se on sen huonompi tai parempi tapa nukuttaa vauva kuin laittaa se nukahtamaan omaan sänkyynsä, etenkin kun vauva kaikkineen nukahtaa helposti ja nukkuu yleensä pitkät unet kerrallaan. En ole lukenut yhtään tieteellistä julkaisua vauvan nukuttamisesta joten mitään faktatietoa minulla ei ole, mutta mutulla uskoisin että ainakin ihan pienen vauvan nukkuminen on eniten kiinni vauvasta itsestään-toiset vaan ovat parempia nukkujia kuin toiset. Syömiset ja mahavaivat tietenkin vaikuttavat myös. Ehkä isomman vauvan/taaperon kanssa on tärkeämpi että nukuttaminen tapahtuu johdonmukaisesti tietyllä tavalla ja vauva nukutetaan omaan sänkyynsä.

    1. En mäkään usko et tää nyt vielä varsinaisesti johtaa mihinkään mut kyllästyin siihen kun aina heräsi siirrettäessä kun nukahti rinnalle ja selkä kipeytyi kanniskelusta 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *