Näinhän siinä vähän kävi kuin Julian sektioajan tilaamisessa, että varma mielipide sektiosta jäi vähän laimeaksi yritykseksi. Sain puhelun magneettikuvista ja hyvin riittää tila kuulemma. Ja vaikka meillä jäi keskustelu ihan täysin auki silloin ekalla kerralla niin soittaneella lääkärillä oli käsitys, että ”tehän olitte vähän ajatellut että se voi sieltä alakauttakin syntyä”. No joo, ei sitäkään poissuljettu. Tuohon Julian käyntiin vielä, että muhunkin olis varmaan tehonnut sellainen kehu-taktiikka, ’cause flattery will get you anywhere 😀 Toki mieltä hiukan lämmitti käyntitekstin ”pitkä ja hoikka synnyttäjä”, kun itse koen lähinnä olevani keskimittainen (pikkasen vajaa 170 cm) ja melkoisen iso tässä kohti… mutta kaikesta tiedosta huolimatta ilmeisesti ihminen kaipaa kuitenkin eniten vaan tsemppausta ja uskon valamista itseen, ainakin tämän asian suhteen. 

Ensi viikolla on vielä kontrolli, jolloin yritän terästäytyä ja tarkentaa vastauksia kysymyksiin, joita kuitenkin mietin aina yön pimeinä tunteina:

1. Kuinka paljon isompi sektioriski on perätilasynnytyksessä? Mua ihan vähän harmittaa, että ne ei osaa sanoa mitään lukuja, henkilökohtaisesti auttaisi mua. Ja koska sitä sektiota vältellään mun turvallisuuden takia noin pääsääntöisesti, niin kyse on mun mielestä suht olennaisesta tiedosta päätöksen kannalta. Että jos se on todella se 45% mikä yhdessä tutkimuksessa oli, niin sitten tää tuntuu vähän pointless excercise, en mä nyt niin paljon halua kokea sitä. Esim. napanuoraprolapsin riski lakkasi huolestuttamasta kun sain selville että sen riski on < 1% kun on tulossa perä eikä jalat edellä. 
2. Voinko jotenkin rauhoittaa itseäni ajatuksella, että jos synnytys on edennyt hyvin se ponnistusvaihekin menee hyvin? Suurin pelkotila kohdistuu kuitenkin siihen ponnistusvaiheen pitkittymiseen ja siihen että vauvalle sattuisi jotain koska en saa sitä pungettua riittävän tehokkaasti ulos. 

Mutta lääkärikin totesi että näitä alatiesynnytyksen edellytyksiä pitää joka kerta arvioida vähän erikseen ja mulla on se kontrolli ens viikolla, joten sovittiin nyt että jos se ennen sitä alkaisi hyvin tulla niin tulkoon sitten. Joten kohtalo, it’s up to you. Palataan asiaan ens viikolla. Kaikki sanovat, että älä suunnittele sitä synnytystä, joten en sitten suunnittele. Nyt tekis hyvää huolestua jostain muusta vähäksi aikaa. Taidanpa kaivaa vaikka vähän jotain ammattikirjallisuutta esiin, jotta voin pohtia omien taitojen puuttellisuutta vaadittuun tietomäärään 😀

Tässä tulee nyt kaikki OOTD-kuvat samalla… joita on kertynyt yllättävän vähän. Etukäteen kuvittelin kaikenlaisia kuvaprojekteja mahan koon kasvusta, mutta alkuraskauden pahoinvointi (lue: vitutus) esti tekemästä ja loppuvaiheessa vaatetus on käynyt niin vaikeaksi ettei ole paljon kuvattavaa. 

Pystyykö täällä Lilyssä muuten muutamaan noita kuvien kokoja lisäämisen jälkeen? Joskus menneisyydessä pystyi, mutta nyt en saa avattua kuvan päällä sitä kuvan ominaisuudet-valikkoa mistä sinne aikanaan pääsi… 

Tässä kuitenkin staple of my wardrobe. Sain kaverilta aikanaan vinkin H&M:n trikoohameista, 6,90 e/kpl ja näitä sitten vaan hankkii aina isommassa koossa tarpeen mukaan. Mulla on kaksi, harmaa ja toi leopardi. Leudon talven johdosta pärjäsin näillä kunnes pakkaset tuli, paksummat äitiyssukkikset ja pitkät villasukat. Merinovillaneule myöskin H&M, toinen perusvaate on ollut Cosin villaneuletakit. Vaikka H&M on palvellut mua äitiysvaateasioissa ihan hyvin, se on ihan puppua että niiden äitiysvaatemerkeistä löytyisi jotain trendikkäitä vaihtoehtoja. Ihan hirveää kuraa ja saa olon tuntumaan epäviehättävältä. Tähän mennessä varsinaisia äitiysvaatteita on mulla ollut lähinnä sukkahousut. Paidoissakin pääsi pitkään kun osti vaan normaalia hieman isomman koon. Nyt on ollut pakko hankkia pari äitiyspaitaa kun muuten näkyy napa 😀 

Raskausajan juhlapukeutuminen oli kyllä luku sinänsä. Tässä menossa työpaikan pikkujouluihin muistaakseni rv 27 tai niillä main. Kuvittelin tässä vaiheessa että maha on iso, hah. Mutta aiheutti suunnattoman pukeutumispaniikin tämä tilaisuus, en ollut sovittanut laiskana että mahtuuko edellisissä juhlissa käytetty ihmemekko enää ja eihän se mahtunut. Joten taas H&M:lle paniikkisovittamaan 3 tuntia ennen juhlia ja senhän nyt tietää miten siinä käy. Palaan valittamaan niistä äitiysvaatteista, ihan karmeaa kuraa. Ja vaikka ne on halpoja niin en silti halua jotain mikä näyttää vaan halvalta ja huonosti istuvalta. Joten tässä päästiin lopulta halvalla, ostin pelkän vyön ja yhdistin sen muutenkin raskausaikana runsaasti käytettyyn Cosin laskostoppiin. Alkuraskaudesta peitti mahan näppärästi 🙂 Lisänä ainoat omistamani äitiyshousut ja minulle niin rakkaat mieheltä lahjaksi saadut Michael Korsin korkkarit, joiden pelkään jääneen ikuisesti liian pieneksi… toivo elää että tilanne vielä korjautuisi raskauden jälkeen, jooko? Kun noin muuten mulle menee kaikki vanhat kengät :/

Tässä yhdet toiset työpaikan juhlat n. rv 20. Tällöinkin kuvittelin että maha on iso 😀 Olin ehtinyt ostaa tähän jo pitkän puvun, mutta pukukoodin kanssa oli vähän säätöä ja pitkä puku tuntui saavan mahan näyttämään vaan vielä isommalta, joten päädyin lyhyeen. Koska kyseessä on ihmemekko! Tässä kuvassa siis valmistujaisissa ja noin kymmenen kiloa kevyempänä käyttämäni hame! Jotenkin mystisen joustavaa materiaalia, koska ei se liian iso silloinkaan ollut. Lisänä kirppikseltä ostettu 3.5 e maksanut bolero. 

Talvipakkaset olikin sitten vähän isompi ongelma… vaihtoehtoina oli kärvistellä sukkiksilla + reisimittaisilla villalegginsseillä + pitkällä villapaidalla tai kulkea kaupungilla toppahousut auki. Jostain syystä usein valitsin ensimmäisen vaihtoehdon… joskin yllättävän vähän jengi tajusi että tolla ei oo housut kiinni kunhan vaan piti tarpeeksi pitkää paitaa 😀 

Nyt ei oo enää pakkaset mutta niin turkasen liukas että olen ollut nyt käytännössä sisällä toista päivää… 🙁 Kun ei pelkästään se, että kaatuminen tällä mahalla on aika riskialtista hommaa vaan myös se, että ihan pienikin liukastuminen voi lamauttaa liitoskipujen kanssa useaksi päiväksi liikkumattomaksi. Alan ymmärtää vanhuksia ja miten sinne kotiin on helppo eristäytyä. Itselle luo toivoa että josko pian nyt olisi saavutettu se fyysisen kunnon pohja ja kevättä kohti tästä vielä noustaisiin… mutta kieltämättä ei huvita kuunnella nyt kuinka hyvin salitreeni miehellä kulkee kun itse ei ole päässyt tekemään mitään kunnolla kuukausiiin, eikä hetkeen vielä pääsekään. 

Mutta, nyt lopetan valituksen ja siivoan, koska kaveri lupasi kärrytellä käymään! Onni on muut äitiyslomalaiset 🙂