No niin, näinhän se nyt näyttää beibi pysyvän siellä ns. perä edellä. Vielähän tässä on aikaa kääntyä ja kääntää, mutta proaktiivisena tietoihmisenä perehdyin jo tähän mahdolliseen sektio vs. alateitse synnyttäminen. Keskustelupalstojen lukeminen on ihan viihdyttävää ja tarjoaa toki kokemuksia siitä miltä mikäkin tuntuu, mutta valitettavasti yksittäisen ihmisen kokemus kertoo lähinnä sen yksittäisen ihmisen kokemuksesta ja haluaisin koittaa perustaa päätökseni johonkin vähän kättä pidempään. Täytyy nyt toki vielä niiden lääkäreidenkin kanssa jutella ja voihan se olla että homma päätyy siihen ettei alatiesynnytys syystä tai toisesta olisi edes mahdollinen. 

Noin yleisesti ottaen hahmottelin hommaa perinteisillä plus- ja miinus-listoin. Ongelmallinenhan asia on sen vuoksi, että kyseessä on kahden henkilön näkökulma, äidin ja sikiön, ja osittain nämä saattavat olla keskenään risteäviä. Lisäksi asiaa vaikeuttaa se, että laadukkaita tutkimustuloksia on ilmeisesti saatavissa vähän. 

Alatiesynnytys

+ äidille: Toipuminen nopeampaa (joskin episiotomia lienee todennäköinen), vältetään sektion riskit

+ lapselle: Saa synnytyksessä luontaisen mikrobiston, jolla voi olla merkitystä myöhempään sairastavuuteen esim. astman kannalta

– äidille: Riski kiireelliseen sektioon suurempi kuin normaalitarjontaisessa sektiossa eli saattaa kuitenkin joutua sektioon. Vaatii tarkkaa synnytyksen kulun seurantaa, ei ole matalan riskin synnytys eli sikiön sykekäyrää seurataan luultavasti normaalia enemmän. Lapsen ulosautto vaatii kokemusta synnytyslääkäriltä. 

– lapselle: Vanhemmissa tutkimksissa perinataalikuolleisuus suurempaa verrattuna suunniteltuun sektioon, joskin isoimmassa satunnaisestetussa tutkimuksessa oli puutteita esim. synnytyksen seurannan osalta. Lisäksi osa aineistoista on todella vanhoja, 50-70-luvuilta jolloin esim. magneettikuvausta lantion mittojen selvittämiseksi ei ole ollut olemassa. Toisaalta suomalaisissa aineistoissa perätilasta syntyneet lapset olivat yhtä terveitä kuin normaalitarjonnasta syntyneet lapset. 

Suunniteltu sektio

+ äidille: Ei juuri ole verrattuna alatiesynnytykseen. Toki suunniteltu sektio yleensä on turvallinen, mutta alatiesynnytys on äidin kannalta vielä turvallisempi. 

– äidille: verenvuodot, infektioriskit, suurempi laskimotukoksen ja keuhkoembolian (suurin äitikuolleisuuden aiheuttaja nykyään) riski ja ennen kaikkea riskit seuraavassa raskaudessa istukan kiinnittymishäiriöille kuten etinen istukka tai istukan kasvu kohdun lihaskudokseen joka aiheuttaa synnytyksessä merkittävän vuotoriskin. Suolilaman, voimakkaiden kipulääkkeiden tarve. Keskisuuri vatsan alueen leikkaus, voi aiheuttaa kiinnikkeitä. 

+ lapselle: Riippuen nyt taas mitä tutkimusta katsoo, mutta mahdollisesti pienempi perinataalikuolleisuus

– lapselle: Mikrobisto-ongelmat, varhaisen ihokontaktin puute, mahdollinen imetyksen hitaampi käynnistyminen

Kärjistetysti sanottuna jos maksimoidaan turvallisuutta –  sektio lapsen kannalta, alatiesynnytys äidin kannalta. Joten itse näkisin että vaihtoehdot parhausjärjestyksessä olisivat

1. Onnistunut alatiesynnytys

2. Suunniteltu sektio

3. Kiireellinen sektio epäonnistuneen alatiesynnytysyrityksen jälkeen, pahimmillaan hätäsektiona

Joten pelatako upporikasta ja rutiköyhää ja ottaa ykkösvaihtoehto vai tyytyä hiukan huonompaan mutta varmempaan vaihtoehtoon nro 2? Riippuu varmasti jokaisen yksilöllisestä riskinsietokyvystä. Mistään hinnasta en sektioon haluaisi, lähinnä noiden tulevaisuuden riskien vuoksi, vaikka en nyt uskokaan että kovin suurperheelliseksi ryhdytään. Sektiossa epäilyttää myös se toipuminen, kun mies ei kuitenkaan voi olla kotona kuin 3 viikkoa, että ehtiikö siihen mennessä toipua siten että yksin pärjää kotona. 

Kuismanen, Uotila, Kirkinen: Mitä kerron synnyttäjälle, jonka sikiö on perätilassa? Duodecim 2004

Planned caesarean section for term breech delivery Cocrane Database Syst Rev 2015 (abstrakti)

Katsoin viikonloppuna teiniäidit-maratonin. Ja vaikka tietyllä tapaa meidän muksu saa paljon paremmat kortit käteensä kuin osa sarjan lapsista, niin silti huolettaa ja pelottaakin. Koska oikeasti osa niistä teiniäideistä handlas se homman tosi hyvin ja oli ehkä 100% lapsikeskeisempiä kuin minä. Että vaikka meillä on omistusasunto ja avioliitto, niin mitä se nyt vielä takaa?

Ja nyt tässä on oikeasti alkanut miettiä sitä että niin, tosiaan, se vauva ihan oikeasti aikoo syntyä suht pian ja samalla muuttaa meidän elämän kokonaan. Että mitä tahansa se elämä tuleekaan sitten olemaan niin ainut asia mikä on varma että tällaista kuin nyt se ei tule olemaan. Enkä nyt tarkoita että muutos olisi automaattisesti huonompaan suuntaan, mutta avainsana onkin muutos ja se ei oo mulle ollut koskaan kauhean helppoa. Uudet työpaikat, muutot, mitä näitä nyt on, vaatii aina sopeutumisaikaa ja tässä on kyllä kaikkia näitä edellisiä isompi juttu kaikilla mittapuilla. 

Joten tänä kauniina talvisena aamuna mua pelottaa ja huolestuttaa 

• Miten ihmeessä ihmiset selviävät kotona täysijärkisenä sen vauvan kanssa? Olen kolmatta päivää yksin kotona ja vaikka en varsinaisesti töihinkään jaksaisi enää mennä tämän mahan kanssa niin kotona oleminen tuntuu oudolta. Kotoa poistumista rajoittaa…
• Liitoskivut. Mitä jos ne ei lopukaan synnytykseen? Koska mä pääsen taas kävelemään niin ettei satu tai ettei yli 500 m päivässä kävely aiheuta öistä valvomista? Kun tajusin että ei se lantio nyt varmaan sekunneissa stabiloidu synnytyksen jälkeen kun ei se löystyminenkään heti tullut. Maailma on tuntunut siirtyvän kauemmaksi kotoa kun kävelykyky on ihan aidosti rajoittunut. En ole mikään supertreenaaja, mutta nautin kyllä liikunnasta ja joogassa lähinnä epäuskoisesti muistelen että niin, oikeasti tässä aurinkotervehdyksessä hypätään punnerrusasentoon, olenko minä pystynyt sellaiseen joskus? Huoli tulevasta liikuntakyvystä johtaa ajatukseen…
• Miten kestän synnytyksen, jonka kerrotaan vastaavan maratonin juoksua, kun en hengästymättä pääse kulkemaan edes loivaa ylämäkeä tällä hetkellä? Etenkin siihen synnytykseen on vielä aikaa pisimmillään melkein pari kuukautta, jos en pysty liikkumaan sitä ennen ei varmaan ole odotettavissa kauhean helppoa suoritusta tai palautumista? Josta päästäänkin…
• Miten tulen toipumaan synnytyksestä? (Huomaa gappi tässä synnytyksen odottelun ja palautumisen välillä, ilmeisesti en vielä pysty olemaan huolissani siitä itse tapahtumasta, ehkä koen sen niin isona ja arvaamattomana asiana ettei siitä huolehtiminen kannata… :D)
• Nukutaanko meillä enää koskaan vai onko edessä vain sumuisia vuosia kuten joku juuri blogissa kuvasi aikaa kun lapset olivat pieniä?
• Onnistuuko imettäminen – case Teri Niitti on taas nostanut esiin niitä ihmisten imetyskokemuksia, jotka ei aina oo mitenkään kauhean rohkaisevia… vaikka koitankin sanoa itselleni että jos homma alkaa mennä sellaiseksi että siitä on vain enemmän stressiä minulle ja lapselle, lapsi hyötynee enemmän pulloruokinnasta ja paremmasta vuorovaikutussuhteesta kuin muuten optimaalisesta ravinnosta ja ahdistuksen ja itkun sävyttämästä vuorovaikutuksesta. 

Mutta, vastaus moniin näistä kysymyksistä lienee se mitä nyt tänäänkin tulee tapahtumaan eli pois yöpuvusta, ulkovaatteet päälle ja nenää ulos näyttämään, vaikka kuinka lyhyen aikaa, koska se tekee ihmeitä mielialalle 🙂