Rationalisti harkitsee lasten hankkimista. Ensin kerätään tieto (ok, en tiedä miten vakuuttavaa aineistoa tämä Lily on, mutta näillä mennään kun lähipiirissä ei kovin montaa lasta ole), sitten analysoidaan ja lopuksi tehdään informaatioon päätyvä valinta. Helppoa, eikö? Not.

Strengths

Jotain ehkä koko projektista kertoo sen, että en keksi tähän kovin paljoa. Paitsi koira-analogian. Koira inherentisti rakastaa omistajiaan. Koirista on paljon vaivaa, mutta siedämme sitä saadaksemme sitä ehdotonta vastarakkautta. Luulen, että siksi pohjimmiltaan hankitaan lapsia. Lapset rakastavat vanhempiaan aina ja se äidinrakkaus varmaankin pohjautuu jollain tapaa siihen vastarakkauteen. 

Mutta jotenkin näitä on paljon vaikeampi kuvitella, minkä tunnistan osaksi tätä vaikeutta. On vaikea kuvitella, miltä se rakkaus tuntuu. Ulkoapäin on vain paljon helpompi tunnistaa niitä vaikeita asioita.

Weaknesses

Mitä jos ei vain yksinkertaisesti riitä? Miten kukaan pystyy koko loppuelämäänsä huolehtimaan toisesta? Lapset itsenäistyvät, kyllä, mutta kun omiakin sisaruksiaan tässä katselee reilusti parinkymmenen toisella puolen niin näkee että ei se vanhempien huoli lopu koskaan. Ja kumma kyllä, vanhemmuus ei pätevöitä yksilöpsykologiaan erityisesti ja siitä huolimatta pitäisi pystyä tukemaan keskenään täysin persoonaltaan erilaisia lapsia läpi näiden elämän eri kriisien. 

Ja sitten toinen sisäinen heikkous: miten käy parisuhteen? Meillä on tosi kivaa just nyt, on paljon yhteistä aikaa ja paljon saa myös omaa aikaa. Jostainhan sen lapsen aika on pois – mistä? Ja miten me handlataan oman ja yhteisen ajan vähentyminen pysyen kuitenkin samaan aikaan miehenä ja naisena eikä vain äitinä ja isänä?

Opportunities 

Jälleen positiivista on vaikeampi keksiä. Kai mahdollisuutena olisi jotenkin se elämän meneminen eteenpäin. Sanovat, ettei elämässä pidä takertua mihinkään, ei edes hyvään. Että jollain tapaa se ”elämän kaari” sisältää myös sen eteenpäin menemisen vaiheen tästä kahden aikuisen ihmisen taloudesta. Henkistä kasvua? Kykyä ottaa itsensä vähän rennommin?

Threats

Tähänhän sitten sitä materiaalia löytyy 😀 Tästä voisi tehdä ehkä kokonaan oman nelikenttänsä, sisäiset ja ulkoiset uhat… anteeksi nyt vaan jos tätä joku sattuu lukemaan, mutta todella neuroottisesti ja erittäin naismaisesti asiaa vatvoen aion nyt listata jokaisen asian, joka minua tässä huolettaa. 

1) Raskaaksi tuleminen. Tämä voi jo itsessään osoittautua vaikeaksi, endometrioosi ja kaikkea. Että se sellainen ”tulee jos on tullakseen” ei tule nyt auttamaan, vaan pitää päättää. Olisikin mahtavaa, jos voisi mennä kännissä hedelmöityshoitoihin. Sillä laillahan ne lapset muutenkin laitetaan alkuun 😀 Mutta vakavammin ottaen, prosessi kuulostaa joka tapauksessa raskaalta ja siltä että motivaation täytyy olla kohdallaan jos haluaa ottaa esim. hyperstimulaatiosyndrooman riskin

2) Synnytys. Okei, tämä ei ole pelkästään uhka vaan myös mahdollisuus, koska näitä synnytystarinoita lukiessa tulee myös sellainen pieni masokistinen uteliaisuus, miltäköhän se nyt oikeasti tuntuu? Mutta joo, töissä on joutunut näkemään kaikenlaista ja voi veljet, synnyttäminen on kyllä karua hommaa. Ei siinä voimaannuta vaan pyritään mahdollisimman pienillä vammoilla läpi. Repeäminen, episiotomia, verenvuoto, lapsen turvallisuus… kaikki todella houkuttelevia ajatuksia

3) Vartalon muuttuminen. ”Onhan sinulla se ihana palkinto” ja ”rinnat eivät ole seksuaalinen osa vaan se on yhteiskunnan yliseksualisoitumista” ja ”sitä on sitten lempeämpi itselleen, ei sen ole enää väliä jos tissit on kuin teepussit”. Yhteiskunta tai ei, en pysty ymmärtämään miksi vartaloni yhtäkkiä lakkaisi merkitsemästä minulle vain koska olen äiti. 

4) Ura. Ensimmäinen ja tärkein rakkauteni on kuitenkin ehkä ollut työni, karua tai ei. Olen antanut sille niin paljon elämästäni, että en vain tiedä miten olisin ilman. Tai ok, tiedän pystyväni olemaan ilman töitä ja se ettei itsetuntoni siitä kärsi, mutta tässä taloustilanteessa ja työtilanteen kiristyessä aavistuksenomaisesti huolestuttaa pitkät poissaolot työelämästä. Puhumattakaan paljonko vituttaa katsoa miespuolisten lapsellisten kollegoiden menevän ohi virkahaussa, koska he eivät ole olleet poissa töistä vaikka lapsia onkin ja virkavuosia on kertynyt enemmän, joten menevät automaattisesti haussa edelle.

5) Yksinäisyys. Sanovat, että äitiysloma on naisen elämässä yksinäisintä aikaa koko elämässä. Etenkin sosiaalisellel ihmiselle kuten minä kuulostaa suoranaiselta kidutukselta viettää päivät ilman aikuista keskusteluseuraa. Ok, tätäkin on kokeiltu kun asuttiin vieraassa kaupungissa miehen töiden vuoksi ja kokemus kyllä kasvatti, mutta eihän se mitään miellyttävää ollut. 

****

Puuh. SWOT-analyysi on valmis. Ei ehkä sittenkään ihan vielä niitä lapsia.