Okei, vielä yks imetyspostaus. Koska joku meni sanomaan edellisen postauksen kommenteista että niitä on ollut kiva lukea raskaana ollessa, että syyttäkää sitä kommentoijaa yllyttämisestä 🙂 Alkuun pieni tuuletus, painokontrollissa tänään kasvu todettiin erinomaiseksi ja että iltamaidon voi jättää pois tai pitää jos haluaa, määrä on niin pieni ettei sillä ole ravitsemuksellisesti väliä! Jes! Ehkä mä nyt vihdoin alan uskoa, että tää vauva nyt ihan tosiaan kasvaa ja voi hyvin minun ravitsemanani. 

Noin yleisesti ottaen menneiden pohtiminen on turhaa, ellei niistä ole sitten jotain opittavaa tulevaisuutta varten. Edelleen oon vähän sitä mieltä että nää imetysasiat on vieläkin pikkasen aliarvioituja, nimittäin niiden traumatisoimiskapasiteetin suhteen. Huonon synnytyskokemuksen merkitys seuraavan synnytyksen pelolle aletaan pikkuhiljaa ymmärtää, mut vähemmän puhutaan siitä et huonosti mennyt imetys ahdistaisi seuraavaa kertaa ajatellessa. 

Joten pohdin siis, mitä tekisin nyt toisin näillä tiedoilla mitä nyt on? Jos joku muu tästä vinkkiä itselleen ottaa niin huomiona et meidän ongelma oli hidas maidonnousu, en tiedä missä määrin nämä ovat sovellettavissa muihin imetysongelmiin.

1. Lukisin etukäteen enemmän imetyksestä. Lahjakkaasti myöhästyin puolet neuvolan imetysvalmennuksesta ja referaatti jäi miehen kontolle ”ei se oo mikään juttu, ei kuulostanut vaikealta”. Sairaalassa oli hyvä opas, jonka jaksoin lukea kotiinlähtöpäivänä kun korviketta meni joka syöttökerralla. Tämä opas pitäisi mielestäni tehdä pakolliseksi luettavaksi koulun terveystiedon tunneilla. Kaikenlaisista dyynien liikkummissuunnista sitä opiskeltiin mutta tällaista lähes kaikkia (myös miehiä!) kohtaavasta asiasta ei puhuttu. Tosin en lukenut aiheesta etukäteen koska kuvittelin että en pidä asiaa tärkeänä, että jos ei onnistu helposti niin olkoon, syö korviketta sitten. Hah.

2. Chaura vinkkasi että maidontuottoa voi yrittää käynnistellä (mutta ei missään tapauksessa ennen rv 37!) jo ennen synnytystä. Kuulin tästä huhuja, mutta kuittasin ne imetyshörhöjen puuhina. Näin jälkikäteen ajatellen ei hassumpi ajatus kuitenkaan.

3. Ihokontakti. Sektion jälkeen osastolla ensimmäinen kätilö opasti ihokontaktiin ja puhui lämpimästi asian puolesta. Ilmeisesti Kättärillä tätä suositaan paljonkin, kaveri kertoi että vauvalle oli puettu vaatteet ensimmäistä kertaa kotiin lähtiessä. Oman sairaalamme käytännöt tuntuvat olevan tämän suhteen vähän hakusessa, osa kannusti, suurin osa ei. Toisena päivänä aamulla vauvan lämpötila oli vähän matala (kai, olin aika tokkurassa itse vielä lääkkeistä) ja päivä piti pitää kaksia vaatteita. Näin jälkikäteen kysyisin voisinko sen sijaan pitää vauvaa ihokontaktissa ja muutenkin panostaisin siihen alkupäivinä enemmän. Luulen että myöhemmin kotona pidetty ihokontaktiviikonloppu auttoi maidonnousuun oikeasti. 

4. Tiheä imetys tarkoittaa 10-12 kertaa vuorokaudessa. Jos lapsi ei syö tarpeeksi tiheästi, pitää pumpata. Näin se vaan on. 

5. Jos lapsi ei herää syömään, sen voi herättää. Itsellä kesti tämän tajuamiseen ehkä vähän liian kauan, eikä siitä mielestäni oikein sairaalassa tarpeeksi puhuttu. Ihan pienen pitää syödä 3-4 tunnin välein yölläkin ja jos se ei itse herää, se pitää herättää. Vauvan saa hereille vaihtamalla ensin vaipan tai muuten riisumalla ja ottamalla ihokontaktiin (joskin se vesi toimii herättäjänä vielä tehokkaammin…) Sairaalan oppaan mukaan kellon kanssa herättelemisen öisin voi lopettaa kun syntymäpaino on saavutettu. 

6. Pumppaaminen ei tapahdu niin että isketään pumppu tissiin ja aletaan keräillä, ainakaan minulla. Rintoja pitää lämmitellä, pyöritellä, heilutella, nännejä valmistella ja sitten samoin kuin vauva syö ensin muutama nopeampi ”imaisu” ja kun maitoa alkaa herumaan, vasta sitten siirrytään pitempiin painalluksiin. Itselle toimi käsipumppu parhaiten kun sai säädellä itse pumppausnopeutta ja voimaa. Parhaiten onnistuu jos vauva syö toiselta puolen, se käynnistää herumisen parhaiten. Vauvan kuvat tai videot auttavat. Kuulostaa ihan pelleilyltä, mutta näin se homma nyt vaan toimii. Koko heruminen oli ennen raskautta vähän mysteeri ja on sitä hiukan edelleenkin, esim. yhdellä tutulla maidontuotto käynnistyi vasta kun selkäkipu saatiin hallintaan ja kolmannella pumpulle heruminen lakkasi kun alkoi luovuttaa maitoa sairaalaan ja stressasi siitä kuinka paljon maitoa tulee luovutettavaksi.

7. Imetystee. Imetysohjaaja suositteli sarviapilaa sisältävää, jota ainakin Weledan teessä on. Saa esim. Ruohonjuuresta. Vetelin 3 kuppia päivittäin pari pakettia, sinä aikana lisämaito saatiin purettua pois. Auttoiko oikeasti vai ei, en tiedä, mutta ei kai siinä voi hävitäkään.

8. Tiheät painokontrollit. Jos maitoa ei tule, luultavasti jossain kohti alkaa stressata lapsen painon kehityksestä, viimeistään siinä vaiheessa kun sitä maitoa alkaa purkaa pois. Neuvolasta ymmärretiin kyllä huoli ja käytiin ylimääräisillä punnituksilla. Lisäksi: vähintään 8 syöttökertaa vuorokaudessa, 6 pissavaippaa, 1 kakkavaippa päivässä alle 6 vkon ikäiseltä – imetyksen turvamerkit. 

9. Jos lisämaitoa sairaalassa annetaan, pyydä ja jankuta niin kauan että saat selkeät ohjeet miten maidon kanssa tulee kotona toimia. Perusajatus on että lisämaitoa ei saa vähentää ennen kuin maidontuotto on tehostunut. Itsellä meni ehkä siinä vikaan että korvikemäärää ohjeen mukaan kotona nostettiin, vaikka maidontuotto lähti käyntiin ja oltiin tilanteessa jossa lähes koko päivittäinen maidontarve tuli korvikkeesta, eli ei ihme ettei vauva paljon jaksanut heräillä syömään rintaa. Alkoi virkistyä kun korviketta vähän vähennettiin. Mutta jos kotiudut korvikkeen kanssa, nopea yhteys neuvolaan jatko-ohjeiden saamiseksi.

10. Vältä aiheesta keskustelua synnyttämättömien ja niiden kanssa joilla imetys on sujunut kuin tanssi. Äitikin myönsi että oli ollut niitä ihmisiä jotka ajattelevat että imetyksen onnistuminen on vain tahdosta ja viitseliäisyydestä kiinni kunnes sai kolmannen lapsensa ja maitoa ei vain kertakaikkiaan tullut. Asiantuntevan imetysavun tunnistaa realistisesta suhtautumisesta lisämaitoon.

11. Saavuta yhteinen tahtotila asiasta puolison kanssa. Jos maidontuottoa joutuu kotona tehostamaan ihokontaktilla, tiheällä imetyksellä, pumppaamalla imetysten välissä, imetysteetä juoden on aivan selvä että sitä ei pysty tekemään jos joku muu ei hoida aivan kaikkea muuta. Siis ihan kaikkea, vauvan vaipoista ruuanlaittoon siten että äiti saa keskittyä vain siihen imettämiseen. Helpointa maidontuoton lisääminen on ensimmäisten 6 viikon aikana, eli jos isä on kotona isyyslomalla alkuun kannattaa tehdä heti. Jos maidontuoton lisääminen alkuvaiheessa ei onnistu on vaarana että tuotto tasoittuu liian matalalle tasolle ja ihan oikeasti on tilanteita jossa maitoa ei tule tarpeeksi.

12. Kiellä vieraita tulemasta ensimmäiseen 2 viikkoon. Tätäkin pidin etukäteen turhana neuvolan päsmäröintinä, mutta oikeasti olisi ollut tarpeen. Appiukon edessä on vaikea vetäistä tissiä esiin.

13. Kun homma vakiintuu, pitäisi muistaa myös de-eskaloida päänsisäistä hälytystilaa. Jatkuvasti ei voi tehostaa imetystä ja olla jonkinlaisessa poikkeustilassa ja pyrkiä johonkin päänsisäiseen parempaan. Kaverille oli käynyt niin että kotiutuessa oli käsketty syöttää vauva 2 tunnin välein ja yksi syöttökerta kesti kuitenkin reilusti yli tunnin joten äiti ei juurikaan nukkunut. Kukaan ei vaan huomannut sanoa että sen voi sitten lopettaa kun paino nousee. Eli aina ollessasi yhteydessä neuvolaan kertaa ja tarkista ohjeet ovatko vielä ajankohtaiset. Ensin pystyin luopumaan kellon kanssa herättelystä, nyt viimein pissavaippojen laskemisesta. 

Tää on nyt vähän kestoaihe, mutta on puheena juuri (jälleen) taas muuallakin. Mutta kun siitä juuri kirjoilteltiin täällä ja täällä. Onnistuin hiukan provosoitumaan ensimmäisen linkin kommenteissa, kuten ehkä huomaa, siitä miksi neuvolassa aina kysytään ja kirjataan imetystilanne. Tosin on sanottava että oma terkkarini on ollut ennen kaikkea vain supportiivinen ja jo ensimmäisellä kerralla sanoi että hänestä on harmi kun monesti tuntuu että imetysasia varjostaa kaikkea ja vie ilon koko vauva-ajasta. Mutta kaikilla ei ilmeisesti ole näin hyvä tuuri, kuten tuon Hurmosmamman kirjoituksen kommenteista voi päätellä. Ja myös että aihe koskettaa monia ja on mielessä vuosienkin päästä.

Mutta tuosta aloin sitten kuitenkin kaivelemaan että mitä tästä nyt todellisuudessa tiedetään, rintamaito vs. korvike. Korvikkeitahan ei saa lainsäädännöllisistä syistä mainostaa tai esim. myydä alennuksella. Korvikkeen koostumuksesta saa kuitenkin tietoa Pullonpyörittäjän oppaasta ja sikäli kun itse ainesosaluetteloa tulkitsen, on valmisteissa huomioitu monta asiaa. 

Ruskeat tytöt-blogin kirjoituksen perusteella päädyin tutkimaan WHO:n systemaattista katsausta rintaruokinnan pitkäaikaishyödyistä. Ihan koko 70-sivuista katsausta en lukenut enkä arvioinut järjestelmällisesti katsauksen systemaattisuutta vaan luotin että WHO:n tyypit nyt osannee asiansa ja hyppäsin suoraan johtopäätökset-osioon kuten aina.  Tulokset ovat jossain määrin yllättäviä, ottaen huomioon sen kuinka WHO:n täysimetyssuositusta käytetään tietyissä piireissä lyömäaseena. Tässä vapaasti kääntäen tiivistelmä johtopäätöksistä.

• Kokonaiskolesteroli – ei vaikutusta
• Verenpaine – suotuista vaikutus, ero 1 mmHg systolisessa verenpaineessa
• Diabetes – 34% vähenemä mutta tutkimuksia on vähän ja tulokset heterogeenisiä. Vain 2 korkealaatuista tutkimusta ja näiden tulokset keskenään ristiriitaisia
• Ylipaino – 12% vähenemä korkealaatuisissa tutkimuksissa mutta residual confounding merkittävä eli äidit jotka valitsevat rintaruokinnan ovat yleensä korkeammin koulutettuja ja muutenkin terveystietoisempia
• Älykkyysosamäärä – kausaalista evidenssiä on, mutta ero on vaatimaton, korkealaatuisissa tutkimuksissa 2.2 pistettä  (!) 

Etenkin tuo viimeinen kohta pisti ajattelemaan ja vähän vihaksikin. Kun sitä kuulee monesti sanottavan (jälleen, hiukan lyömäasehengessä) että rintaruokituilla lapsilla on korkeampi älykkyysosamäärä. Noh, on näimmä, mutta jokainen älykkyysosamäärästään riippumatta ymmärtänee että 2 pisteen ero on käytännössä merkityksetön. Tilastollisesti merkitsevä kyllä mutta ei tosielämässä kliinisesti merkittävä. Ihmisen kannalta on aivan se ja sama onko älykkyysosamäärä 100 vai 102, 190 vai 192 tai 60 tai 62. Joten minusta on suorastaan edesvastuutonta tätä heitellä kasuaalisti nettikeskusteluissa, miettikää minkä määrän huolta ja turhaa ahdistusta se on ihmisissä aiheuttanut jos ei kerrota koko totuutta asiasta. Tämä kytkeytyy vähän siihen että kannattaako niitä nettikeskusteluita lukea, tieto lisää tuskaa jne. Mutta, tieto saattaa lisätä tuskaa mutta asiallinen tieto poistaa sitä. 

Sitten siihen henkilökohtaisempaan osuuteen. Miten osaisin selittää toiselle, vaikka sille tulevalle terveydenhoitajalle, milta tämä tuntuu? En tiedä osaankokaan, omalle miehellenikään en ole osannut selittää miksi haluan niin kovasti että imetys onnistuu. Enkä sitä itsekään vielä raskausaikana tiennyt että näin tulisi käymään. En tiedä montako kertaa joudun sitä tänne purkamaan, mutta minun blogi, minun avautumiset 😀  

Se, ettei imetys lähtenyt onnistumaan sairaalassa jätti jonkinlaisen pysyvän hälytystilan päälle. Tai siis imetys onnistui kyllä, vauva on aina imenyt hyvin ja oikealla otteella jne. mutta maitoa ei vain tullut. Tämä tuntuu olevan jotenkin suuri tabu ja ajatus on että a) maitoa tulee aina ja b) jos ei tule se on aina korjattavissa. Imetys on koko ajan tuntunut hyvältä ja jollain kierolla tavalla tykkään etenkin öisin syöttämisestä, silloin vauva ei puuhaile muuta vain keskittyy itse asiaan ja itsekään en tee silloin muuta vain pelkästään nuuskuttelen vauvantuoksua ja halailen nukkuvaa vauvaa. Joten ihan puhtaasti itsekkäistäkin syistä haluaisin kovasti että imetys onnistuisi, pulloruokinta ei vain tunnu ihan samalta. 

Järkytys siitä kun tajusi että vauvan terveys on nyt vaarassa koska se ei itse osaa herätä tarpeeksi usein syömään, oli suuri. Tästä seurasi kotonakin jatkuva vauvan tarkkailu, herääkö se nyt tarpeeksi usein, onko kärttyisä, saakohan se nyt tarpeeksi ravintoa. Tähän päivään asti olen kirjannut ylös jokaisen vaipan ja annetut lisämaitomäärät. Ensimmäisen kuukauden tuntui että se oliko hyvä vai huono päivä mitattiin lisämaidon määrässä. Päässä tikitti jatkuva laskuri siitä, kauanko on edellisestä imetyksestä, että niitä varmasti tulee suositusten mukainen 10-12 kertaa vuorokaudessa että maitomäärä lähtee nousuun. 

Tähän varsinaisesti liittymättä luin kaverin linkkaamia lapsiperheiden uusia ruokasuosituksia. Sieltä silmääni sattui pari kohtaa, jotka ehkä selittävät, miksi se imetys käy johonkin perustavanlaatuiseen vanhemmuuden ja äitiyden ytimeen.

Nälkä on pienelle vauvalle voimakas kokemus, ja hän tuntee nälän kipuna. Lapsen varhaisin turvallisuuden kokemus syntyy siitä, kun lapsen nälkäviesteihin vastataan antamalla hänelle ravintoa. 

Vanhemman kokemus itsestään ja kyvyistään osaavana ja pystyvänä lapsensa ruokkijana on oleellinen osa vanhemmuutta.

Nämä molemmat tuntuivat vaarantuvan alkuvaiheessa, kun jokainen vauvan inahdus tai inahtamattomuus sai miettimään että saakohan se nyt tarpeeksi ruokaa. Kesti pitkään ennen kuin tajusin että vauva saattaa itkeä esim. väsymystään eikä vain nälkää. Miehen kanssa tuli ristiriitoja kun toinen haluaa antaa korviketta ettei vaan ole nälkä, toinen mustasukkaisesti vahtii imetyksen onnistumista eikä haluaisi antaa.

Imetystä saatiin kyllä tehostettua, mutta tuo jakso kesti aika pitkään, yli kuutisen viikkoa ja nyt on tultu pisteeseen jossa on pakko sanoa että tämän enempää en jaksa. Jos painonnousun kanssa on pienintäkään ongelmaa niin sitä tullaan korjaamaan korvikkeella, koska ei elämä voi pyöriä vain imetyksen ympärillä. Edelleenkin minun on tosin vaikea esim. antaa isän syöttää yöllä yksi syöttöväli että saisin joskus nukkua pitemmän pätkän, koska suhteettomasti pelkään maidontuoton kärsivän heti. Samoin olen edelleen haluton lähtemään kotoa pois, koska tiedän vauvan saavan korviketta sillä aikaa. Pumppaaminen on edelleen vaikeaa ja koska en jaksa sillä kerätä maitoa varastoon tuntuu etten ole ”ansainnut” aikaa pois vauvan luota. Itseäkin harmittaa kun tietää, että tämä on kokemus joka pysyy mielessä ikuisesti. Synnytystraumojen purku aletaan vihdoin tunnistaa tärkeäksi, entä imetystraumojen? 

Tämän kaiken jälkeen sitä tosiaan arvostaa, ettei tulla kertomaan kuinka tärkeää ravintoa kehityksen kannalta se äidinmaito nyt lapselle onkaan, kuinka kaikki pystyvät imettämään ja kuinka maitoa tulee aina riittävästi lapsen tarpeisiin tai kuinka maitomäärän lisääminen on lähinnä vain tahtokysymys.