Totuus sukupuolten palkkaerosta

Noihin kategorioihin vois muuten lisätä sen viimeaikaisen haasteen, ”asiat jotka vituttelevat tänään”. Nimittäin tää on sellanen asia mikä on lievästi tai kohtalaisen paljon vitutellut. Tai siis niin paljon että verenpaine nousee vaarallisen korkeisiin lukemiin ja aivoverisuonen poksahtamiskestävyyttä testaillaan taas 😀 

Ensin kiitos Julialle, joka tutustutti mut Freakonomicsin radioon. Parasta kuunneltavaa vaunulenkeille, jos haluaa jotain sellaista hiukan haastavaa mut ei liian kuitenkaan. Toi juttu lasten puheenkehityksestä oli mahtava ja siellä arkistossa on kuunneltavaa vaikka koko loppuelämän vaunulenkkeihin. Sääli että sitä Freakonomics-kirjaa ei saa äänikirjana!

Mutta sitten menin kuuntelemaan hThe True Story of the Gendar Pay Gap -jutun.  Ai että. Verenpaineet nousi. Ei siis jutun vuoksi, se oli erinomainen, vaan sen puolesta miten väärin tää kaikki on ja miten se ei ehdi mulle enää koskaan muuttua. Mä oon tajunnut tän katkeran totuuden vasta hiljattain, kun äiti sanoi että niin, näistä samoista asioista puhuttiin silloin kun hän tuli äidiksi 80-luvulla. 80-luvulla! Sukupolvi sitten! Huoh. Kai tässä nyt on sitten (äidin tavoin!) alettava toivomaan että tyttärelleni maailma olisi toinen.

No mitä siinä nyt sitten sanottiin? Kaikki meistä on varmaan kuullut sen että naisen euro on 70 senttiä. Tai 80 senttiä tai jotain, luvulla ei ole niin väliä. Ei mene kauaa kun joku ehtii tulla kertomaan että se johtuu siitä, että miehet ovat parempia neuvottelemaan itselleen korkeamman palkan, ovat korkeammin koulutettuja, hakeutuvat vastuullisempiin tehtäviin ja totta kai samasta työstä maksetaan sama palkka ja muun väittäminen on feministinen salaliitto. 

Jutussa haastatellaan siis Claudia Goldinia, Harvardin yliopiston taloustieteen professoria, joka on tutkinut juuri tätä miesten ja naisten palkkatasa-arvoa. Ensinnäkin lähdetään liikkeelle siitä, että nykyisin sellaista suoraa syrjintää tapahtuu vähän. Sellaista kuin 40-luvulla, että ”me emme palkkaa mustia”. Mikä nyt tietysti on positiivinen asia sinällään. Eihän tämä Suomessa monessa ammatissa julkisella olisi edes mahdollista, kun palkkataulukot määrittelevät tulotasoa. 

Ongelma on kuitenkin monitahoisempi. Ensinnäkin tämä miehet ovat parempia neuvottelemaan palkkaa -argumentti ei ole tutkimustulosten valossa kovin pitävä, sillä jos katsotaan juuri valmistuneita saman (korkea)koulutuksen saaneita, on miesten ja naisten palkka suunnilleen sama. Jos miehet olisivat parempia neuvottelemaan, olisi palkka tässäkin vaiheessa suurempi. 

Ero alkaa näkyä uralla vasta 10-15 vuoden päästä, eli suunnilleen siinä kohti kun kuvioihin astuvat lapset. Tutkimusten mukaan kyse ei tarvitse olla välttämättä lapsista, mutta kun pitää alkaa huolehtia jostakusta toisesta, vanhemmista, lapsista, sairaista sukulaisista, palkkaerot alkavat kasvaa. Tätä tutkija Ann-Marie Slaughter kutsuu ns. ”care penaltyksi”, mitä hän pitää suurimpana syynä miesten ja naisten väliseen eroon. Koska jos katsotaan naisia, joilla huollettavia ei ole ja verrataan heitä miehiin, eroa ei juuri ole. 

Goldin puhuu paljon ns. ”temporal flexibility”-käsitteestä eli vapaasti suomennettuna ajallisesta joustavuudesta. Kun pitää huolehtia jostakusta, on vaikea sitoutua lähtemään lyhyellä varoitusajalla Japaniin, haluaa tehdä töitä enemmän kotona jne. Ja kääntäen työnantajat olettavat ettei pysty sitoutumaan vaativiin projekteihin, saa vähemmän vaativia töitä ja yksinkertaisesti ei ole aina paikalla kun asioista päätetään. Tutkimusten mukaan tässä elämän vaiheessa naiset päätyvät toisenlaisiin töihin, joissa on enemmän joustavuutta. Onko tämä naisten valinta välttää vaativampia töitä vai tilanteen sanelema pakko on vähän epäselvää. Mutta tutkimusten mukaan naiset monesti tekevät yhtä paljon tunteina töitä, vain erilaisissa tehtävissä samalla koulutuksella. 

Tietysti on ymmärrettävää että työnantaja maksaa enemmän sille, joka on valmis lähtemään lyhyellä varoitusajalla Japaniin jos asiakas sitä haluaa vs. työntekijä joka haluaa tehdä etätöitä kotona. Mutta se mikä tässä alkaa vituttelemaan on se, että kahden ihmisen hankkiessa lapsen se on kuitenkin yleensä se nainen, joka päätyy kantamaan riskin urallaan tästä ja päätymään niihin epätyypillisempiin työaikoihin ja vähemmän vaativiin työtehtäviin. 

Mitä tälle sitten voisi tehdä? Golden näkee tässä neljä vaihtoehtoa: korjaa naiset, korjaa miehet, korjaa vauvat tai korjaa systeemi. Naisten korjaaminen tarkoittaa että opetetetaan naisille matikkaa, paremmiksi neuvottelijoiksi jne. Miesten korjaaminen tarkoittaa enemmän miehille jyvitettyjä perhevapaita ja yhteiskunnan ja yksilöiden muutosta siten että nainen ei automaattisesti se primary caregiver. Vauvojen korjaaminen tarkoittaa systeemiä, jossa on päivähoitoa ja instituutioita mihin lapset voi laittaa sillä aikaa kun aikuiset ovat töissä, mitä hän pitää tärkeänä, sillä monesti homma vaikeutuu sitten kun lapset menevät kouluun koska koulupäivät loppuvat aikaisin ja ovat kiinni kesäisin, mistä tulee tämän ajallisen joustavuuden tarve. 

Parhaana vaihtoehtona hän näkee järjestelmän korjaamisen, jossa tämän ajallisen joustavuuden hintaa lasketaan. Esim. se, että miehet jäävät myös perhevapaille ei oikeastaan laske tätä hintaa vaan ainoastaan lisää sen käyttäjiä. Osittain hän sanoo tämän tapahtuvan orgaanisesti, esim. farmaseuteilla on hyvin vähän palkkaepätasa-arvoa, sillä informaatioteknologian edistyessä farmaseuttien on helppo sijaistaa toisiaan ja näin ollen joustavasta työajasta ei koidu työnantajalle ylimääräisiä kustannuksia. 

Tämä viimeinen oli mielestäni tärkeä pointti, koska olen tuskastunut jo pitkän aikaa tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun siitä että kenen tulisi olla kotona vauvan kanssa. Vauva-aika on lyhyt ja se ei ole ongelman ydin. Tätä juttua kuunnellessa tajuaa tosiaan sen, että kyse on pitemmän ajan ongelmasta eikä pelkästään niistä lapsista vaan myös muista huollettavista. Ehkä meillä on toivoa kuten farmaseuteilla, koska money makes the world go round ja vasta sitten kun työnantajalle on taloudellisesti kannattavaa sallia joustava työnteko, tulee ilmeisesti tämäkin asia tasoittumaan. Siihen asti ei auta muuta kuin vitutella asian kanssa ajoittain. 

Kommentit (31)
  1. Minttumaria
    23.5.2016, 17:31

    Aamen! Mäkin oon jonkun verran tätä asiaa miettinyt ja ne normaaliksi vakiintuneet käytännöt on kyllä yllättävän hankalia muuttaa.. Eikä vähiten asenteiden takia. Mun ystäväperheessä isä jäi lapsen kanssa kotiin lapsen ollessa 5,5kk ja oli kotona kunnes lapsi täytti vuoden. Heillä tämä oli tosi toimiva järjestely, mutta kyllä sitä mulle selän takana monet taivasteli. Lähinnä kuuli ”millainen äiti menee töihin kun lapsi on niin pieni..”. Meillä olisi (noista kommenteista huolimatta) mietitty varmaan vastaavaa järjestelyä, jos mies ei olisi aloittanut uudessa työssä kun lapsi oli 2kk. Ei viitsi heti jäädä pitkille perhevapaille, kun on vasta saanut työn rytmistä kiinni. Toinen este mitä mietin, on tää imetys. Mies kun ei voi sitä tehdä ja musta jotenkin tuntuisi typerältä pumpata monta kertaa työpäivän aikana maitoa ja säilöä sitä minne, työpaikan eväsjääkaappiin? Ei se nyt ehkä kynnyskysymykseksi muodostuisi, mutta kyllä vaan on biologiankin kannalta helpompaa mun olla kotona, kun imetän ja haluan sitä jatkaa kunnes lapsi on ainakin vuoden.

    1. Kyllähän sillä imetyksellä kieltämättä on merkityksensä tässä. Googlailin jotain vinkkejä imetykseen alkuvaiheessa ja englanniksi hakiessa törmää juurikin valtavaan määrään juttuihin siitä miten juuri hoitaa tätä pumppaus-pullo-rumbaa töissä ollessa, kun äitiyslomat tosiaan ovat lyhyet niin se on ainut vaihtoehto sitten. Huh, siihen en olisi kyllä itse kyennyt. Mutta tosiaan tuosta radiojutusta sain sen ahaa-elämyksen että kyse on paljosta muustakin kuin siitä vauvavuodesta, koulujen kesälomista, ikääntyvistä vanhemmista…

  2. Jääkö teillä isä kotiin äitiyspäivärahakauden jälkeen? Jos ei niin miksei? On vähän turha turha kitistä muutosta jos itse toimii perinteisen mallin mukaan

    1. Mä en näe miten se kuuluu tähän millään tapaa, keskustelua tulee voida käydä omasta tilanteesta huolimatta. Etenkin kun olen useaan kertaan tässä keskustelussa petäänkuuluttanut keskustelun painopisteen muuttamista (yhteiskunnallisesti) organisatorisia seikkoihin siitä iänikuisesta jankkaamisesta kumpi jää kotiin. 

      Mutta jää, koska ansaitaan ensinnäkin sen verran että toinen voi jäädä ja toisekseen kokolailla saman verran ettei tarvitse sen puolesta keskustella, jos se nyt jotakuta kiinnostaa tai vaikuttaa kykyyni argumentoida asiaa.

    2. Nimettömänä vierailijana on muuten vähän turha kitistä myös. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *