Miksi Lana Del Rey on esikuvani?
Otin vähän aikaa sitten snapchatin käyttöön ja samalla sen periaatteen, että sinne laitetaan kaikki hetken mielijohteesta otetut kuvat ja videot, ja instagramiin vain parhaat palat. Päätin tänään tsekata instagramini ja katsoa, ovatko kaikki kuvani siellä tarpeeksi hyvälaatuisia. Jouduin yllätyksekseni kuitenkin hetken scrollaamaan, että löytäisin edes yhden kuvan minusta. Tajusin, että instagram-profiilini on täynnä Lana Del Reyn kuvia ja videoita. Nauroin hetken itsekseni, kun mietin, että varmasti minun kuuntelijani, jotka seuraavat minua instassa, haluaisivat nähdä kuvia minusta, ei Lanasta. Eiväthän kaikki, jotka minua kuuntelevat, välttämättä ole kiinnostuneita Lana Del Reysta. Itse olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut tietämään, mistä ja kenen musiikista omat suosikkiartistini ovat inspiroituneet ja siksi ajattelin, että haluan kirjoittaa blogin tällä kertaa kevyemmästä aiheesta: siitä, miksi Lana Del Rey on minulle niin tärkeä.
Vuoden 2012 alussa, paria kuukautta vaille vuosi ennen kuin Personal Raineri julkaistiin, eräs silloinen ystäväni kysyi, olinko kuullut laulajasta nimeltä Lana Del Rey. Hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että minun täytyisi tutustua kyseisen artistin musiikkiin. Vaikka en ollut julkaissut itse vielä mitään, ystäväni oli lukenut tekstejäni ja tiesi aiheet, joista räppään. Ystäväni kertoi, että minun laillani Lanakin kirjoitti kappaleita seksistä, huumeista ja väkivallasta. Kuuntelimme Born to die-levyn ystäväni kotona ja olin täysin myyty. Veripisarat levyn sisäkansissa, kukat hiuksissa, rohkeat sanat ”kokaiinisydämestä”, rakastumisesta vanhoihin miehiin, kuolleista rakastetuista ja Pepsi Colan makuisesta vaginasta tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kotona ongin kaikki julkaisemattomat kappaleet internetin syövereistä ja ne iskivät vielä syvemmälle. Jumpin yliannostuskuolema, Kinda Outta Luckin murhattu isukki takakontissa, Dangerous Girlin mafioso ja kaikki ne muut tarinat ja fiilikset, joihin pystyin samaistumaan. Joku muukin puhuu näistä asioista!
Seuraavana vuonna 2013 kävin katsomassa Lanaa Hartwall-areenalla ja hän vakuutti minut livenäkin lämpimällä suhtautumisellaan onnekkaisiin faneihinsa, jotka olivat päässeet eturiviin. Tuolloin olin julkaissut muutamaa kuukautta aiemmin ensimmäisen biisini ja olin jo jonkin verran keikkaillut. Nyt olen ollut Lana-fani kohta kuusi vuotta, koko sen ajan, kun olen ollut julkisuudessa ja ihailuni on vuosien myötä vain kasvanut. Jokainen albumi on ylittänyt odotukseni ja viime perjantaina sain nähdä idolini toisen kerran livenä.
Tärkein vaikutus, mikä Lanalla on minuun ollut, on itsetunnon nostattaminen. Lana on musiikillaan näyttänyt, että asiat, joita olen aikaisemmin itsessäni hävennyt, ovat ihan ok. Hän on antanut minulle itsevarmuutta niin artistina, kuin henkilökohtaisena minänänikin. Kertoja-minä hänen kappaleissaan on haavoitettu, helposti hyväksikäytettävä, huumeista, alkoholista ja epäterveistä parisuhteista riippuvainen nainen, jolla on ollut tuhoavia suhteita enemmän kuin yksi. Koen, että Lana antaa äänen objekteina nähdyille naisille, tehden näin heistä subjektin. Vaikka kappaleissa usein kuullaan reippaasti vanhemman, usein rikollisen miehen lähes sairaalloista ylistämistä, ottaa Lana kuitenkin välillä ohjat aggressiivisestikin omiin käsiinsä, esimerkkinä juurikin Kinda Outta Luck tai Serial Killer. Mielenkiintoista on, että suuri osa Lana Del Reyn kohtaamasta kritiikistä kohdistuu juuri näihin samoihin asioihin, mitä itse hänessä ihailen. Useat ovat sitä mieltä, että nuorille naisille tulisi antaa vahvoja naisesikuvia, joiden suusta ei mahdollisesti kuulisi fraasia: ”I was in the winter of my life, and the men I met along the road were my only summer.” Itse olen kritisoijien kanssa vahvasti eri mieltä.
Minulta on kautta aikain puuttunut naisesikuva, jonka sanoituksiin voisin 100% samaistua. Ja tässä tullaan jännän äärelle: Minä todella pystyn samaistumaan Lanan teksteihin siitä huolimatta, että meillä on täysin erilaiset lähtökohdat. Siinä missä itse räppään huumeongelmasta Itäkeskuksessa, laulaa Lana samaisesta ongelmasta Hollywoodissa. Lanan rikolliset operoivat Yhdysvalloissa, minun rikolliseni Pohjoismaissa. Kaikki, mistä Lana laulaa on minulle täysin tuttua, ainoastaan pienemmässä ja kylmemmässä mittakaavassa. Lanan kesä on poikkeuksetta minun kesääni pidempi ja kuumempi.
Lana Del Reyn arkiminällä, Lizzy Grantillä on katolinen tausta, minulla helluntailainen. Tämän vuoksi Lanan käyttämät raamatulliset viittaukset ovat minulle myös tuttuja. Tärkein itsetuntooni vaikuttanut asia on kuitenkin tieto siitä, että minun päänsisäiset ongelmani ja niiden näkyminen käytöksessäni erityisesti ennen raitistumistani, eivät ole asioita, joista kellään muulla nuorella naisella ei olisi kokemusta. Sen verran useisiin Lanankin musiikki tuntuu kolahtavan, että isähahmoa etsiviä, monenlaisista addiktioista kärsiviä naisia taitaa olla valitettavan useita. Ja myös meidän kaltaiset naiset tarvitsevat esikuvia, jotka näyttävät meille, että kaikesta siitä voi selvitä. Me olemme myös molemmat Lanan kanssa tänä päivänä 100% raittiita.
Oli minulla mikä tunnetila tahansa, tuntuu, että Lana Del Rey ymmärtää minua aina. Kun sydämeeni särkee, Pretty When You Cryn ”Don’t say you need me when you leave and you leave again. I’m stronger than all my men, except for you” muistuttaa minua siitä, että Lanakin on joskus tuntenut olevansa voimaton rakastamansa ihmisen edessä. Huorantelotus on ehkä antanut kuuntelijoilleni vihiä siitä, että kärsin ajoittain sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. Tällöin pistän soimaan Lanan She’s Not Me. Minut henkilökohtaisesti tuntevat ymmärtävät varmaan myös, miksi Dangerous Girlin ”He’s the get rich quick-type, mafiosi hit type”-laini, tai Blue Jeansin vahvasti linnaleskeyteen viittaavat lyriikat sopivat minun rakkauselämäni soundtrackeiksi.
Ehkä surullisinta oli huomata, kuinka viime syksynä alkaneen masennusjaksoni aikana tulin ajatelleeksi kuten Lana kappaleellaan God Knows I Tried. ”I’ve got nothing much to live for, ever since I found my fame.” Aivan kuten Hollywood Hillsillä ja Itä-Helsingillä on eronsa, myös Lana Del Reyn ja Mercedes Bentson kuuluisuudella on eronsa. Siitä huolimatta pystyin samaistumaan Lanan ajatukseen siitä, että kun on saavuttanut haaveensa ja tullut tunnetuksi, ei enää ole syytä elää. Onneksi ymmärsin myös, että Lanakin jatkaa elämäänsä ja uraansa synkistä ajatuksistaan huolimatta.
Maaliskuussa lääkitykseni vaihdettiin hoitamaan masennustilaani ja toukokuussa ilmestyi Lana Del Reyn ja The Weekndin Lust For Life. Minä saan ajoittain kuuntelijoiltani viestejä, jossa he kertovat jonkun minun kappaleeni olevan sellainen, jonka avulla he jaksavat paremmin jatkaa elämää. Minulle Lust For Life oli sellainen kappale. Itse tulkitsen sen myös kannanottona itsemurhien ehkäisemiseksi, sillä sekä kappaleen sanoissa, että sen musiikkivideolla viitataan elämämyönteisyyden lisäksi kuuluisan Hollywood-kyltin H-kirjaimeen. Näyttelijä Peg Entwistle teki itsemurhan hyppäämällä H-kirjaimelta vuonna 1932.
Lana Del Rey antaa minulle siis musiikin lisäksi paljon enemmän, muunmuassa elämänhalua. Tämän vuoksi toivon, ettette pahoita mieltänne, mikäli instagramissani saattaisi olla pari Lanan kuvaa liikaa 🙂