”Nyt se esikoinen sitten unohtuu”
Nyt kun tulin raskauteni kanssa kaapista täällä blogin puolella, voin ryhtyä huoletta paukuttamaan raskausjuttuja tänne. Niitä on nimittäin ehtinyt kertymään mielen päälle alkuvuodesta lähtien.
Työnhaun jälkeen ajattelinkin kirjoitella tänne pienen postaussarjan muutamista hilpeyttä herättäneistä kommenteissa ja olettamuksista, joita olen saanut todistaa tässä viiden kuuden kuukauden aikana.
Ensimmäinen niistä tulikin jo otsikossa.
Kun raskauteni on tavalla tai toisella tullut esiin, olen hämmentävän monta kertaa joutunut siihen keskusteluun, että uusperheeseemme syntyvä lapsi jotenkin syrjäyttäisi esikoiseni.
Pari ensimmäistä kertaa kesti hetkinen yrittää uida tokaisijan kanssa samalle aallolle.
Sillä välin, kun minä yritin kauhoa aalloissa ymmärtääkseni paremmin sanojan pointtia, niin ehdin jo kuulemaan perusteluina tai olettamina mm. että aiemmasta suhteestani syntynyt lapsi alkaa varmaan nyt viettämään paljon enemmän aikaa isällään, koska minä uppoan vauvakuplaan ja/tai me halutaan olla oma pieni perhe nyt.
Kun vihdoin tajusin, että näin varmaan joku ihan oikeasti luulee tai ajattelee (ja tiedän jo ihan työni kautta, että näin ihan oikeassa elämässä ihmiset toisinaan myös toimivat), niin sain vihdoin ystävällisen hämillisesti vastattua, että ai, mä olen ajatellut tämän asian aivan eri tavalla. Ja niin on tulevan lapseni isäkin.
Meidän poppoo on suhteemme alusta asti ollut tämä. Matkaan tulee yksi lisää, mutta ei se meistä ketään tästä syrjäytä.
Olen hyvänen aika ainakin vuoden kotona – miten helvetissä esikoiseni ei mahtuisi siihen arkeen!?
Olemme alusta asti olleet iloisia siitä, että vauva syntyy (jos kaikki hyvin menee) melko pian esikoisen koulun alun jälkeen. Saan olla todella luonnollisen syyn vuoksi kotona vähintäänkin hänen ensimmäisen kouluvuotensa. Voin aamulla saattaa hänet vaunujen kanssa kouluun ja hakea hänet koulun jälkeen kotiin, laittaa välipalaa ja auttaa läksyissä.
Olemme jo yhdessä jutelleet, että jos vauvan kanssa aamu menee tohinaksi (tai vaikka nukkumiseksi tai väsymystokkuraksi), voi Jukka työmatkallaan viedä Epun koululle. Epulla on myös ip-paikka, jotta saamme tarvittaessa joustoa iltapäiviin, koska niitähän ei vauvan kanssa välttämättä pysty minuutilleen laittaa rullaamaan.
Itse näen koko asian niin, että minulla on esikoiselleni enemmän aikaa kuin työn ohella ehkä koskaan.
Eppukin odottaa pikkusisarusta todella paljon. Ymmärrän tasan, millainen loukkaus se lapselle olisi jättää hänet ulkopuolelle tällaisessa tilanteessa. Miten kenelläkään voi edes käydä mielessä, että haavoittaisin lastani ehdoin tahdoin tuollalailla!? Haluan ehdottomasti, että Eppu tuntee luita ja ytimiä myöten kuuluvansa syvästi perheeseemme, vaikka hänellä kaksi kotia onkin.
Olemme ajatelleet kesän loppupuolella jutella tarkemmin lapseni isän kanssa kuviot selväksi. Ihan siksi, että siihen mennessä tiedämme molemmat jo hieman paremmin, millainen syksy on tulossa. Olen ehdottanut hänelle, että lapsemme voisi olla hieman enemmän meillä, koska koulu on ihan tässä lähellä ja minä tosiaan kotosalla. Myös kaikkia muita joustavia ratkaisuja on lennellyt ilmoille. Mutta ne ovatkin sitten meidän kahdenkeskisiä keskusteluja ne.
Millaisia ajatuksia tämä herättää teissä?