Luitte oikein – metsäjumppa. Juhannuksen jälkeen on aina hyvä aloittaa postaukset jumpalla, eikö? Ja nimenomaan juhannuksen jälkeen on hyvä lähteä jumppaamaan luonnonhelmaan.

Olen viime viikkoina ravannut urakalla vanhoilla kotikonnuilla eli vanhempieni luona, nykyään tutummin mummulassa. Olen aiemminkin kirjoitellut siitä, että tapaan juoksennella näillä reissuillani kotimetsien reunamille. Niinpä siis kirmailin siellä tälläkin kertaa, useampaan otteeseen. Yhdellä lenkillä päätin myös ottaa kuvia, joita sitten saunan jälkeen selailin ja huomasin kuvissa näyttävän erehdyttävän paljon siltä, että todella jumppaisin tuolla pöpelikön keskellä. Oikeasti omat puuhani näyttivät enemmän tältä:

Eli loikin, hyppelin ja juoksin. Joka tapauksessa inspiroiduin kuvien pohjalta miettimään, että metsässä olisi oikeastaan todella simppeliä riipaista halutessaan pienimuotoinen jumppakin. Loikkiminen kiveltä ja kannolta toiselle tulikin jo tuossa ylempien kuvien muodossa, mutta mitäs muuta…

Lähde hölkkäilemään (lämmittelemään) kohti sysimetsää, uskalla poiketa valmiilta polulta tarvittaessa (pidä tietysti huoli, ettet mene hukkaan):

Jos voit, valitse vaihtelevaa maastoa reitiksi:

Sopivassa vaiheessa, reitin varrelle osuvien sattumien mukaan pysähtele. Voit esimerkiksi kyykätä:

Askeltaa kiven päälle ja alas, miksei jopa loikata, jos hyvä ja sopiva kivi (tai mikä tahansa muu luontokappale) löytyy:

Askelkyykätä tai jopa pistoolikyykäillä – luonnossa on helppo ottaa lähes huomaamatta mukaan dynaamisia liikkeitä – vauhdittaa ja tehostaa hommaa esim. loikalla tai hypyllä:

Tasapainoilla muuten vaan vaihtelevilla alustoilla – rohkenen väittää, että tekee niin mielelle kuin keholle, että jalkapohjillekin hyvää vaihdella maastoa ja tuntumaa:

Ja ainahan voi ihan vaan istahtaa ja nauttia luonnosta:

Ideoita lähti viriämään vaikka kuinka paljon – suorastaan tirisen vaihtoehtoja, joita metsässä voisi tehdä. Luonnossa liikkuessa, niin kuin missä tahansa liikkuessa, on vain taivas ja mielikuvitus rajana! Liikunnan suurin ilo on keksimisessä – liikkumisesta ei kannata tehdä liian vakavaa ja tasaista puurtamista – ellet siis tähtää selkeästi johonkin tavoitteeseen tai vaikkapa kisoihin, mikä saattaa vaatia toistoa ja toistoa. Jos liikut vain itsesi vuoksi ja omaksi iloksi, ota ihmeessä ilo irti kaikesta, mihin ryhdyt – kyllä keho kertoo, jos meinaat vääntää sitä johonkin, mihin sitä ei ole tehty.

Kyllä minuakin hävetti alkuun tuolla hyppiä ja pomppia – mietin, että nyt jos joku viaton koiranulkoiluttaja eksyy samalle polulle, niin auta armias, kuinka tyhmälle näytän. Sitten pohdin, että entäs sitten! Kyllä tässä elämässä on ehditty sen verran tyhmälle näyttämään (ja kuulostamaan) jo niin monta kertaa, että mitä siitä enää edes jaksaa välittää, jos omissa touhuissa ei ulkopuolisen silmin ole järjen hiventäkään. Saapa kahvipöytään jutun juurta, kun lenkillä näki jonkun kylähullun loikkivan metsässä päättömästi.