Olen aina tykännyt huiveista, joka muodossaan – kaulalla, harteilla, päässä – mihin niitä nyt keksii milloinkin kietoa.

Huiveja minulta löytyy vähintään pienen kylän tarpeiksi enkä ole niistä ollut koskaan kovinkaan innokas luopumaan, edes siinä vaiheessa, kun aika on ajanut vääjämättä niiden ohitse.

Minulla on huono tapa unohdella huivejani (mitä tahansa omaisuuttani), joten vaikka melkoisen laajalla hintahaitarilla niitä löytyykin, niin kovin kalliita (monen satasen) huiveja ei vaatekaapistani löydy. Silti huivit taitavat olla ainoa vaatekappale, jonka unohtaminen harmittaa. Muistan edelleen, että yksi lempihuiveistani jäi kahvilaan Kluuvissa (kuusi vuotta sitten), yksi on jäänyt lentokentälle (kaksi vuotta sitten) ja kolmas lähijunaan (neljä vuotta…).

Jo lapsena olen heilunut jenkkihuivi päässäni. 2000-luvun alussa aloin kietomaan huiveja päähäni jo hieman luovemmin. Googlasin ja löysin tällaisen:

Näistä voisi kesän aikana kokeilla vaikka jokaista. Talvella tulee sitten taas myssyjen aika – sekin on minulle oma taiteenlajinsa.

Keräsin loppuun vielä kuvat yhteen Sidewaysin ajalta, siellä heiluin tuo samainen turbaani päässäni, joka yllä olevissa kuvissa jo näkyykin. Ihanan helppo kesäkampaus, eikä haittaa huonot hiuspäivät. Turbaanin ja ylipäätään huivin etuna on lisäksi se, että se on äärimmäisen helppo kietoa päähän. Ei ole yhtä oikeaa tapaa ja aina voi itse luovia.

Huoletonta kesää!!