Miksi perheblogi? Miksi Lily?
Lily haastoi tuossa pohtimaan ja kirjoittelemaan, miksi perheblogi ja miksi Lily. Ajattelin automaattisesti, että tuohan ei koske minua – enhän kirjoita perheblogia. Vai kirjoitanko sittenkin..? Siksi menikin hetki, että tartuin haasteeseen ja päätin rustata aiheesta myös oman versioni. Piti ensin tottakai myös lukea muutamia kirjoituksia täältä. Ne avarsivat mieltäni tajuamaan, että kirjoitan itsekin melkoisen paljon perhe-elämästä.
Puutalobaby sen oikeastaan tiivisti ja komppaan ehdottomasti eli kirjoitan blogissani myös lapsesta, sillä sellainen sattuu olemaan. En lähtökohtaisesti ole ajatellut kirjoittaa perheblogia ja tältä pohjalta komppaan todella paljon Mun elämä, milloin siitä tuli näin (ihana) blogin Emmiä. Perhe-elämä (ja elämä ylipäätään) on kaiken kaikkiaan täynnä eri ulottuvuuksia ja olenhan minä äitiyden jälkeenkin edelleen myös ihminen, nainen ja ihan oma yksilöni ja persoonani. Nyt menossa mukana viilettää yksi ja toivottavasti joskus useampikin tenava, mikä toki vaikuttaa siihen, miten elämääni elän, miten sitä järjestän ja suunnittelen.
Haluan lisäksi kirjoittaa elämästä ylipäätään, kirjoittaa asioista, joita koen ja joita ympärilläni tapahtuu. Ja voin sanoa, että kun on lapsi niin ympärillä tapahtuu paljon. En ole kuitenkaan koskaan täysin samaistunut sellaiseen todelliseen hc-mammailuun. Minulle tärkeintä on se, että jokainen rakentaa itselleen itsensä näköisen elämän, siihen kuuluu lapsia tai sitten ei. Siihen kuuluu luomuruokaa tai sitten ei. Mutta se, mitä siihen ei kuulu on toisten arvostelu. Yksi käyttää kestovaippoja, toinen ei ja kolmas syöttää kaupan sosepurkkeja, neljäs survoo kaiken itse omasta puutarhasta, viides ostaa uusimmat ja trendikkäimmät kuteet, kuudes käy kirppareilla tai tekee itse, seitsemäs haluaa yhden lapsen, kahdeksas viisi ja yhdeksäs saa lapset nuorena ja kymmenes myöhemmin jne.
Ja miksi Lily? Tässäkin asiassa pääsen komppaamaan Puutalobabya eli ellen nyt sanoisi laiskuuttani, niin siksi, että täällä tuntui olevan toimiva portaali tähän hommaan. Kirjoittelin parisen vuotta blogia omalla pohjalla. Koen, että se oli enemmän sellaista räpellystä ja kokeilua. Halusin kokeilla onko tämä ollenkaan mun hommaa ja riittääkö tähän todella aikaa ja kiinnostusta.
Kirjoitin ensimmäisessä postauksessani tänne jo hieman syitä ja ajatelmiani näin:
”Olen tässä jo pienen tovin pyöritellä ajatusta blogini siirtämisestä. Mahdollisuus tehdä se Lilyyn iski silmään, ja sen jälkeen olen punninnut asiaa – katsonut sitä oikealta ja vasemmalta, kurkannut alle ja mutustanut menemään. Se on ehtinyt tuntumaan sekä parhaimmalta että ehkä huonoimmalta idealta ikinä. Ei siis itse portaalin vuoksi, vaan siksi, että olen kirjoitellut entistä blogiani melko pienelle yleisölle parisen vuotta. Se on ollut niin kuin minun tekemäni villasukka – kotikutoinen ja etenee, kun on aikaa ja huvittaa, ei välttämättä valmistu koskaan, langatkin eriväriä ja jämäpaloja, joukossa oikeaa ja nurjaa. Kuvia en ole juurikaan käsitellyt, teksti ja teemakin pomppinut ihan oman mielen mukaan.
Elämässäni on alkamassa muutoinkin uusi sivu. Ei siis missään nimessä pelkästään Lilyyn siirtymisen vuoksi. Ihan jo siksi, että elämä nyt vain on sellainen vekkuli juttu, että se menee eteenpäin ja asioita tapahtuu. Niistä ehkä täällä kirjoittelen, katsotaan, mitä mieleni päättää tänne tuottaa. Nyt pitää joka tapauksessa pakata kalenteri, pelit ja pensselit laukkuun ja kaahailla päiväkodille pienintä hakemaan. Parasta on kesä ja se, että sen korvilla hypätään uuteen, ehkä jopa osittain tuntemattomaankin. Ei auta kuin pitää hatusta kiinni ja katsoa, mitä se tuo.”
Ja yhähän tässä tätä hommaa treenailen. Teen oivalluksia kirjoitus kirjoitukselta. Se, mistä olen aidosti iloinen on se, että kirjoittamalla joudun todella pohtimaan, mitä kirjoitan ja miten kirjoitan. Ja blogihan tässä hakee koko ajan muotoaan.
