Aurinkoista alkavaa juhannusviikkoa! Se on viikonloppu ohi ja vielä toviksi pitäisi työn syrjään tarttua. Mieli kyllä hiljalleen vaeltaa jo kohti keskikesän juhlaa. Sitä paitsi, olisihan se ihanaa jo vetää kesämekoissa ja fläpäreissä, mutta koska sää nyt on millainen on, niin yritän ottaa ilon irti pitkähihaisuudesta ja pitkälahkeisuudesta.

Ja sitten itse asiaan eli aloitin tämän päivän jo kukonlaulun aikaan, kun piti olla Helsingissä sovitusti 8.00. Syy selvisikin jo itse otsikosta ja on pääasiassa kiva eli kävin allekirjoittamassa paperit uudesta kodista. Ajatukset ovat myllertäneet asian tiimoilla viime kuukausina paljon, ajoittain jopa yötä myöten. Rakastan tämän hetkistä kotiamme ja kaikkea sen ympärillä, silti hiljalleen uusi koti tuntuu ideana paranevan, mitä enemmän sitä mietin. Se tuo tottakai myös ei-niin-mukavia asioita mukanaan, kuten pakkaamista, muuton ja käytännön juttujen järjestämistä, totuttelua uudelleen kaupunkilaiseen elämään. Silti se on myös uusi, toivottavasti ihana alku.

Prosessi on edennyt suurinpiirtein näin: ensin syntyi ajatus – muutto takaisin Helsinkiin, lähemmäs töitä ja ihmisten ilmoja. Selvää oli, että päätös on tehtävä ennen esikoulua ja koulun alkua. Sen jälkeen hetkittäin tuntui, että koko ajatus jumittaa. Sopivaa ei tuntunut löytyvän, ei sijainniltaan, hinnaltaan eikä laadultaan. Mukaan mahtui myös hetkiä, kun ei liiemmin tullut tarjontaa katseltuakaan. Nykyinen kotimme sijaitsee kivassa kaupungissa, jossa voisi olla kiva aloittaa koulut ja harrastukset lapsen kanssa. Itsekin on helppo harrastaa. Tätähän me haluttiin, rakennettiin talo ja kaikkea.

Lopulta oli katsottava totuutta silmiin – elämä suuntaa edelleen entiseen kotikaupunkiin. Ostokset tulee tehtyä suurelta osin Helsingissä, ystävät ja riennot on täällä, serkut (lapsen) asuu täällä, työt on täällä, salillakin voin halutessani käydä täällä. Lisäksi voisimme luopua toisesta autosta, kulkea työmatkoja juosten ja pyörällä, jäisi enemmän aikaa olla kotona ja läsnä. Nykyisessä kaupungissa elämme kaukana sukulaisista ja luonnollisista verkostoista. Uusia voi toki rakentaa ja onhan niitä jo syntynytkin, mutta onko meillä siihen pitkällä juoksulla riittävästi halua ja energiaa? Etenkin, kun aina ollaan menossa. Lopulta havahduimme, kun veljeni tokaisi ”ei tuo omakotitalolähiössä asuminen näytä teidän parisuhteelle kovin hyvää tekevän”. Jep. Se oli sit siinä. Siis sekä lähiöelämä että lopulta parisuhdekin. Parisuhde ei toki kaatunut veljeni tokaisuun, hyvänen aika sentään. Sitä on pyöritelty aina silloin tällöin, yhdessä ja erikseen. Siitä ehkä joskus lisää, tai sitten ei. Jää nähtäväksi.

Mutta nyt siis on paperit kunnossa ja 1.7. alkaa hissun kissun tavarat muuttamaan osoitteesta toiseen. Uusi koti on ihana. Toki riemusta terävin kärki taittuu jo itse tilanteen vuoksi. Yritän silti iloita siitä, että eteen osui nappiyksilö. Ja koska päätin nyt olla täällä blogissa tunteita ja tilannetta sen enempää ruotimatta, niin annan tällä foorumilla ilon, uuden alun ja toiveikkuuden paistaa. Mikä ei silti luonnollisestikaan tarkoita, ettäkö tämä pelkkää loputonta paraatia ja liputusta olisi täällä kulisseissa. Itku pääsee aina aika ajoin, ja niin sen pitääkin. Tärkeintä on, että vanhemmuutta kanssani jakaa paras ystäväni ja loistoisä. Kun me voimme hyvin, autamme ja tuemme toisiamme, voi lapsemmekin hyvin. Ja kuten kuvista näkee, pieni mies suunnittelee jo innolla uutta kotia ja omaa huonettaan. Hän on pakahtumassa ajatuksesta, että voi aikanaan mennä Helsingissä esikouluun ja kouluun. Tärkein juttu tuntui kuitenkin olevan se, että muutamme lähemmäs enoa ja serkkuja – serkkupojat ovat hänen parhaat kaverinsa ja eno on ehdottomasti äiskän ja iskän jälkeen paras ihminen maailmassa poikamme mielestä.

Oli oikeastaan tarkoitus kirjoittaa sellainen iloisen kepeä postaus uudesta kodista. Viikonloppuna jo suunnittelin sisustusta, surffailin netissä ja avasin koneelle uuden kansion fiiliskuville sekä mahdollisille uusille hankinnoille. Niistä sitten lisää kesän aikana. Nyt saa luvan synkät pilvet, pelko tulevaisuudesta ja epäilykset mielestä väistyä. Kaikki menee hyvin. Minä pärjään. Me pärjäämme. Mielenkiintoista, mitä ja kuinka paljon ihmismielen läpi kulkee muutoksen hetkellä.