Maanantaita! 

Se on juhannus nyt ilakoitu ja arki taas yrittäisi päästä kompuroiden aluilleen. Vaikka tänään olisin äärimmäisen mielelläni vain kääntänyt kylkeä koko arkiselle maailmalle, niin täytyy todeta, että juhannus ja keskikesän juhla oli enemmän kuin olisin osannut odottaakaan. Ainoa toiveeni oli, että onnistuisin unohtamaan hetkeksi muuttoon ja käytännön asioihin liittyvän säätämisen, pohtimisen ja veivaamisen – rentoutua siis, hypätä hetkeen. Ja niinhän siinä sitten kävikin.

Kuvissa on ystäväni ja kuten niistä näkee, juhannuksen vietin hyvin perinteisessä suomalaisessa mökkimiljöössä. Miten kaunista ja rauhoittavaa. Olin työviikon (ja koko edellisen kuukauden) väsymyksen jälkeen melko varma, että ajelen sinne pääasiassa nukkumaan. Vaikka oli kylmä ja sadetta vihmoi säännöllisesti, antoi Suomen luonto ja kesä myös parastaan. Ehkä viileys ja valoisuus myös piti helposti hereillä..? Summasummarum: pääsin tutustumaan uusiin, kivoiksi paljastuneisiin ihmisiin, viettämään aikaa pitkäaikaisen, rakkaan ystäväni kanssa siinä ohessa, grillaamaan, saunomaan, pulahtamaan jääkylmään järveen, pööpöilemään mökkimaisemissa, nukkumaan pitkään, maistelemaan rommia, istumaan tulen äärellä lämmittelemässä (ja vähän muutenkin), istumaan keskiyöllä laiturinnokassa – ihastelemaan järvimaisemaa, auringonlaskua ja -nousua sekä tuijottamaan juhannuskokkoa.

Olo on väsynyt, mutta rauhallinen ja onnellinen. Tänään yritän saada itseni taas arkimoodille, yrittäen kuitenkin säilyttää ripaus hetkessä elämistä – pienten, kauniiden, arkistenkin asioiden äärelle pysähtymistä. Mietin kotimatkalla hymyillen, miten paljon hyvää elämässäni on. Miten se vain kerta toisensa jälkeen toimiikaan – on lähdettävä kauas, jotta voi nähdä lähelle. Juhannus katkaisi arjen ja omalla kohdallani sitä vyöryen valloittaneen stressin. Näissä tunnelmissa hyökkään nyt tämän viikon kimppuun. Valloittakaa tekin omanne!