Shala Helsinki + mietteitä joogasta
Olen kirjoittanut jonkin verran mietteitä joogasta jo aiemmin. Ne on ehkä hyvä poikkeuksellisesti linkata jo tähän alkuun, sillä ne toimivat omalla tavallaan hyvänä polkuna koko postaukseen. Samalla yritän välttää toistamasta itseäni.
Ainakin nämä muistan kirjoittaneeni:
Sain alkukeväästä kutsun tutustumaan Shala Helsinkiin Museokadulle ja lähdin tietysti kokeilemaan paikan päälle. Siitäkin huolimatta, että kuten tuossa ensimmäisessä linkkaamassani postauksessa kirjoitan, olen aika huono lähtemään tietyn sorttisiin uusiin juttuihin – eli niihin, joista minulla ei ole hajuakaan mitä on tulossa tai vastassa.
Olen aina jostain syystä ajatellut, että joogastudiolle mennäkseen pitää olla todellinen lajin harrastaja. Vähintään ymmärtää lajia sen verran, että osaisi small talkata siitä fiksun oloisesti ja toimia tunneilla edes sinnepäin asiantuntevasti – vähintään huijata muita luulemaan, että tajuaa mitä on tekemässä.
Lisäksi joogassa ja pilateksessa mua on aina ahdistanut tieto siitä, etten osaa hengittää kuten niissä pitäisi. Jos keskityn hengittämiseen kuten ohjaaja neuvoo, menee itse liikkeet (asanat..?) vasemmalla kädellä ja hengitys tuntuu siitä huolimatta kuin yrittäisin hyppiä aerobic-ohjaajan perässä koko ajan hieman epätahdissa. Lopulta aina luovutan ja keskityn enemmän tekemiseen ja hengitän miten se parhaiten kulkee – ja pohdin, paljonko asentojen/koko lajin tehosta perustuu hengitykseen – eli meneekö puolet tunnista hukkaan, jos en osaa hengittää oikein.
Onneksi sain Shalasta tutusmiskerran päälle kaksi ilmaista tuntia.
Se loksautti mun päässä ennakkoluuloja joogasta (tai ei ehkä niinkään joogasta, ehkä enemmänkin studioista) oikeille uomille.
Shalaan oli helppo tulla, vaikka en pro missään muodossa olekaan. Huomasin, että joogastudiolla käy meitä ihan tavallisia ihmisiä (heureka! :D). Ei haittaa (tai en itse tullut ainakaan tietoiseksi, jos olisi haitannut), ettei ole oikean merkkisiä joogakuteita, eikä edes omaa mattoa. Tunneilla ohjaaja osasi neuvoa juuri siten, ettei tuntenut itseään hölmöksi tai kömpelöksi. *Tähän tarina, jossa kävin kokeilemassa aikoinaan tuntia kaikkien ylistämän joogagurun pitämänä, joka kyllä antoi tuhinalla, puhinalla ja merkitsevillä katseilla ymmärtää kuinka paljon häntä harmitti ohjata turakaisia, jotka eivät hänen mielestään osaa.*
Ai niin! Ja huomasin osaavani ohjaajan rauhallista ääntä kuunnellessani ainakin hetkittäin hengittää oikein :D
Huomasin myös nauttivani studion rauhallisesta ilmapiiristä. Olen perusasetuksiltani yhden sortin sähköjänis, jonka on vaikea kesken päivän antaa olla ja rentoutua – siis sillä tavalla, että antaisin itseni köllötellä puolisen tuntia ja jäsen kerrallaan tipahtaa rentouteen.
En tiedä onko se ikä, ”ruuhkavuodet” vai mikä, mutta todella nautin tunnista tai puolestatoista, jolloin saatoin jättää kaupungin ja arjen hälinän ja vain keskittyä joogaan sekä sen mukana tulleeseen rentoutukseen. Mietin, että pian kahden lapsen äitinä tulisin kaipaamaan tätä ihan oikeasti säännöllisesti. Että ehkä jatkossa jätän yhden nollaavan juoksulenkin tekemättä ja menenkin sen sijaan joogaan, joka huoltaa niin kehoa että mieltä.
Kiitos Shala Helsinki tästä oivaltavasta kokemuksesta! Suosittelen lämpimästi kaikille tutustumista tähän suloiseen joogastudioon.