Kynsi- ja ripsiasiaa
No niin, nyt on vähän rauhoituttu aamun fiiliksistä. 😀 Ehkä voisin hetkeksi keskittyä johonkin muuhun.
Sivuan tuota työaihetta sen verran, että kyseisessä työssä täytyy olla lyhyet kynnet, eikä lakkaa saa käyttää. Kaltaiselleni kynsifriikille tämä taitaa olla se vaikein asia, mistä pitää luopua! Minulla on ollut pitkät kynnet alle 10-vuotiaasta asti ja niiden vahvistusaineet ja lakat (vähintään se kirkas) ovat olleet mukana ihan yhtä kauan. Kynteni ovat tottuneet lakkapintaan. Kuulostanee turhamaiselta, mutta lakka saa pitkän kynnen kaartumaan siltamaisesti alaspäin. Ilman lakkaa kynsi suoristuu levyksi. Ja se sattuu – siis ihan fyysisesti! Se sattuu päiväkausia aivan tajuttoman paljon, mutta ei siinä nyt ehkä kipulääkkeitä sentään viitsi alkaa syömään!
Yritän nyt ottaa kaiken ilon irti pitkistä kynsistä, joissa on kaunis tasainen lakkapinta, sillä kohta nämä ihanuudet täytyy leikata. Niisk! Kamalan pinnallista, mutta kyllä nämä tavallaan jo ovat osa minua. Kaveripiirissänikin aina odotetaan, että mitäköhän se nyt on keksinyt kynsilleen tehdä, ja ai että kun minullakin kasvaisi luonnostaan noin nopeasti, ettei tarvitsisi laittaa tekokynsiä. Minullahan ei sellaisia koskaan ole ollut.:) Näillä näkymin maanantaina leikkaan kynnet ja poistan lakat, ja kärsin kynsien suoristumiskivuista hyvissä ajoin ennen töiden alkua!
Toinen kauneudenhoitoon liittyvä, minulle ajankohtainen asia ovat ripset ja niiden taivutus. Ripseni ovat keskivertopitkät ja taipuvat nätisti perustaivuttimella taivutettaessa. Ongelma tuleekin sitten ripsarin levityksessä. Ripset suoristuvat taas. 😐 Voi kettu. No, luinpa tuossa hiljattain artikkelin (en kuollaksenikaan muista mikä blogi se oli!) eri ripsentaivuttimista ja bongasin sieltä paristokäyttöisen, lämpiävän taivuttimen – oikeastaan nimi on ripsikiharrin. Mikä täydellinen keksintö.♥ Laitteen vallankumouksellisuus piilee siis siinä, että tällä ripset voi taivuttaa ripsivärin laiton jälkeen! Ei enää suoria ripsiä, mahtavaa! 🙂
Ja lopuksi tämänhetkinen addiktioni. ♥
http://www.youtube.com/watch?v=LjqH5SYW6_I