Oikea taide – vaikeasti ymmärrettävää?

Koronaterveiset täältä kotisohvalta! Muusikon arki on nyt keskittynyt entistä enemmän yksin tekemiseen kun kaikki keikat ja esiintymiset on peruttu. Itselläni seuraava ”oikea” keikka on tällä hetkellä kesäkuun lopussa, toivotaan että se myös pysyy siellä!

Yhteiskunta on reagoinut nopeasti koronan vaikutuksiin eri aloilla. Yrittäjille on Business Finlandin tukea, muusikoille ja luoville aloille monet säätiöt ovat avanneet uusia apurahahakuja joilla voi hakea helpotusta koronan luomaan tilanteeseen. 

Olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua joka tästä kaikesta on virinnyt. Facebookissa perustettiin saman tien ryhmiä taiteilijoille ja muusikoille joissa jaetaan tietoa apurahoista ja avustuksista, ja niissä käydään monipuolista ja kiivastakin sananvaihtoa. 

Huomasin jo heti koronan alkuvaiheessa että tämä erikoinen tilanne on läväyttänyt ainakin kulttuurialan ja sen eri kerrokset auki ja nähtäviksi ihan eri tavalla kuin aiemmin. Muusikot ovat myös tulleet todella upeasti yhdeksi rintamaksi ja olen huomannut ihan mielettömän hienoa solidaarisuutta ammattigenremme sisällä. Se todella lämmittää mieltä. Lisäksi Suomen Muusikkojen Liitto on tehnyt todella upeaa työtä ja ollut aktiivisesti esillä auttamassa ja ajamassa muusikoiden asioita.

 

Ihmisten käsitykset ”oikeasta taiteesta”

Nyt kun muutamat taiteen ja kulttuurin apurahat on jo jaettu, on somessa poukkoillut mielenkiintoisia kysymyksiä ja mielipiteitä niihin liittyen. Kokoan tähän niitä yleisesti sen mukaan miten itse olen keskustelua seurannut. 

  • Monet näkevät säätiöiden jakamat apurahat vain korkeakulttuuria tukevina. 
  • Lisäksi on kritisoitu sitä että on jaettu isoja summia sen sijaan että annettaisiin pienempiä summia mutta useammalle. 
  • Keskusteluissa on myös koitettu arvottaa taidetta eri kriteerein. 
  • On väitetty että vain korkeakoulutetut saavat apurahoja.
  • Ihmetelty miksi joku tietynlainen ja henkilön omasta mielestä käsittämätön taideteos/taiteenala saa avustusta.
  • Pohdittu ketä ylipäänsä voi kutsua ammattitaiteilijaksi ja millä kriteerein. 

Mitä siis on ”oikea taide”? Ja kuka ansaitsee taiteelleen tukea ja millä perustein?

Tulen itse klassisesta maailmasta ja minulla on klassisen muusikon / orkesterimuusikon koulutus. Sen lisäksi olen opiskellut kansanmusiikkia, ja työskennellyt kansainvälisessä showbisneksessä mm. Irlannissa ja USA:ssa. Katson siis kulttuurikenttää erittäin laajojen silmälasien läpi. 

Taide ja sen kokeminen ovat subjektiivisia kokemuksia. Absoluuttista taiteen arvottamista tai määrittelemistä on siis mahdotonta tehdä.

Eri maissa ja kulttuureissa taidetta myös arvostetaan ja katsotaan eri vinkkelistä. Esimerkiksi Irlannissa (jossa asuin vuosia) heidän omalla kansanperinteellään on yhteiskunnassa merkittävä rooli. Irlantilainen musiikki, tanssi, iirin kieli, runous, kirjallisuus jne näkyy siellä jokapäiväisessä elämässä aivan eri tavalla kuin vastaavat asiat vaikkapa Suomessa. Tämä heijastuu myös siihen millaista taidetta maassa tuetaan ja tuotetaan. Olen asunut nyt Suomessa vajaat kaksi vuotta ja näyttäisi siltä että taidemusiikilla on täällä edelleen vahva jalansija. Olen ilokseni huomannut että apurahansaajien joukossa on kuitenkin aina myös esimerkiksi paljon kansanmusiikin edustajia. 

Pitää myös muistaa, että aikanaan esimerkiksi Bach ja Mozart olivat kapinallisia käyttäessään uusia musiikillisia tehokeinoja. Taidemusiikki on kehittynyt vuosisatojen saatossa tonaalisesta atonaaliseksi niin että moderni taidemusiikki voi jonkun korvaan äkkiseltään kuulostaa vain kummalliselta paukuttelulta ja räminältä ilman tunnistettavaa melodiaa. Sen sisällä kulkee kuitenkin monipuolisia kerroksia joiden löytäminen vaatii ehkä useamman kuuntelukerran. Lisäksi sävellystekniikoita on erilaisia jotka itsessään luovat teoksiin mielenkiintoisia aspekteja. Älkäämme unohtako myöskään John Cagen teosta ”4.33” (1952), jossa ei oikeasti soiteta ääntäkään. Pianisti istuu soittimeen ääressä soittamatta nuottiakaan. Kuulosta ensialkuun älyttömältä, eikö? Mutta itse asiassa kyseessä on tilataideteos, jonka yleisö tietämättään tekee. Ideana loppujen lopuksi hauska ja erikoinen. Se, onko se musiikkia on jokaisen itse päätettävissä. 

Mikä sinun mielestäsi on ”oikeaa” taidetta”? Minkälaiselle taiteelle soisit erityisesti tukea korona-aikana?

Kulttuuri Musiikki Raha Uutiset ja yhteiskunta

Onko musiikkiala pelkkää glamouria? Muusikon työn hyvät ja huonot puolet!

Kuinkahan monella on mielikuva että muusikon ja varsinkin viulistin arki on pelkkää glamouria? Iltapukuja, hienoja orkestereita, kristallikruunuja, upeita kampauksia ja tähtien tapaamista… No onhan se sitäkin, mutta muusikko on ammatti siinä missä muutkin, ja myös tässä työssä on hyvät ja huonot puolet. Listaan alle muutamia, ja katsotaan kuinka monta ennakkoluuloa saan kumottua!

Aloitetaan hyvistä puolista.

Kutsumusammatti

Monet voivottelevat vielä pitkälle aikuisikäänkin etteivät tiedä mitä haluavat työkseen ja elämällään tehdä. Muusikolla ei ole sitä ongelmaa! Kutsun tai oikeastaan vaatimuksen ammattimuusikkouteen tuntee voimakkaana jo lapsena ja nuorena, ja sitä harvemmin tarvitsee kyseenalaistaa koskaan. Eli on onni olla unelma-ammattissaan!

Vapaus työaikojen suhteen

Tämä koskee freelancemuusikoita. Olet oman itsesi pomo, ja päätät itse miten päiväsi rakennat. Työt on tehtävä, se on selvä, mutta jos haluan voin lähteä päivänvalolla juoksulenkille, ja hakata sitä konetta (tai viulua) sitten illalla. Itselleni ei ikinä sopisi 8-4 työ jossa joku kyttää taukojen pituuksia ja vessareissuja. Sitäkin kokeilin mm. päivän mittaisella työsuhteella Pirkkalan Lidlissä v. 2004.

Jännittävät ja vaihtelevat työpäivät

Kun lähdet keikalle, ikinä ei voi tietää mitä kaikkea reissu tulee pitämään sisällään. Jokainen keikka on erilainen, tapaat uusia ihmisiä ja solmit tuttavuuksia, saat upeita muistoja ja bondaat yleisön kanssa, pääset näkemään uusia paikkoja, kaupunkeja ja maita jne. Suurimpaan osaan keikkapaikoista ja kohteista ei olisi ikinä ollut mahdollisuutta matkustaa ilman tätä työtä. Yhtenä esimerkkinä Pohjois-Amerikka, jonka olen kiertänyt kahdesti. Olen käynyt lähes jokaisessa osavaltiossa ja päässyt kokemaan ja näkemään aivan uskomattoman upeita asioita.

Sitten niitä huonoja puolia. Itse asiassa huonot puolet ovat melkein samat kuin hyvät, mutta käänteisesti. Kolikolla kun on aina kaksi puolta!

Epävarmuus

Koskee ihan kaikkia kaikkien alojen freelancereita tällä maapallolla. Työsi on keikkatyötä, joka tarkoittaa että liksa ei kulje tasaisesti ja saavu aina turvallisesti samalla summalla kuun tiettynä päivänä. Palkat tulevat eri päivinä ripotellen, koska työnantajiakin voi olla useampi. Talouden suunnittelu on siis välillä todella haastavaa. Lisäksi eri kuukausina töitä on aina eri määrä. Töitä voi tulla yhtäkkiä vain päivien varoitusajalla, ja joskus voi olla ettei niitä tulee viikkoihin. Työmäärän ennustaminen ja ennakoiminen 100% varmuudella on siis käytännössä mahdotonta.

Pelkästään tämän kappaleen lukeminen alkoi stressata, eikö? Tervetuloa ihanaan friikun arkeen 😀

Et osaa (etkä halua) tehdä mitään muuta

Niin kiva juttu kuin kutsumusammatti onkin, se asettaa myös tiettyjä rajoituksia. Erityisesti nuorempana kun olin vielä aloitteleva muusikko ja opiskelija, esim. kesätyön löytäminen ja ennen kaikkea sen työn tekeminen oli aivan onnetonta. Olen ollut erittäin lyhyitä jaksoja töissä mm. Siwassa, Aarikalla ja Stockmannilla. Olin niin käsi kuin ihminen voi olla. Kassan laskemiseen minulla meni 45 minuuttia, siihen toki vaikutti sekin että matikannumeroni oli koulussa aina 5. Nukahtelin kassalla välillä kun asiakkaita ei ollut, ja olen myös treenannut irkkutanssia tyhjässä liikkeessä. Olin kaikin puolin niin pihalla koko ajan että ihmetyttää miten kukaan työnantaja edes katseli minua sen viikon tai kuukauden! Monet näistä paikoista olisivat olleet kaupan alan ihmiselle unelmatyöpaikkoja, mutta itse muistan lähinnä ahdistuksen miten kömpelöltä minusta tuntui töröttää tiskin takana tuntien itseni  maailman surkeimmaksi asiakaspalvelijaksi. Myöhemmin musiikkialan töitä on onneksi riittänyt niin ettei kaupan kassaa tai muuta työtä ole tarvinut enää miettiä. Ja nämä kokemukset todella opettivat arvostamaan kaupan alan ammattilaisia!

Yksinäisyys

Tyypillinen työpäiväni on: soita viulua ja/tai tee hommia koneella, joko treenikämpällä tai kotona. Eli olen kaikki päivät yksin. Poikkeuksena kun käyn opettamassa pari iltaa viikossa. Silloin saakin puhua ja seurustella koko viikon edestä! (sanoo introvertti minussa).

Mutta rehellisesti sanoen välillä kaiken tekeminen yksin on myös haastavaa. Hyvässä työporukassa luovuus ja energia alkaa virrata ihan eri tavalla, ja saat itsellesi huimasti positiivista energiaa. Onneksi muusikkokin pääsee osaksi tätä soittamalla eri kokoonpanoissa. Tällä hetkellä olen mukana Henna & Tango Selection -yhtyeessä, ja vaikka olen ollut mukana vasta pari kuukautta niin meillä on jo nyt niin hyvä meininki ettei paremmasta väliä! Bändit ja yhtyeet ovat kuin mikä tahansa työyhteisö, joskus homma toimii ja joskus ei.

Tällaisia ovat siis muusikon työn hyvät ja huonot puolet, oliko niissä joku mikä yllätti sinut? Entä mitkä ovat sinun ammattisi hyvät ja huonot puolet?

https://youtu.be/NtxAd-x3dII

Työ ja raha Musiikki Työ Ajattelin tänään