Elämän järjestämä vuoristorata on ollut mun mielestä aina koko tän täällä olemisen juju ja idea ja pointti.

Sitä tuntee olevansa tosi elossa, kun sydän on niin rikki, että se tuntuu fyysisenä kipuna. Ja sekös vasta tuntuukin oikealta elämältä kun sieltä pohjalta viimein pääsee ylös. Sitten osaa oikeasti olla kiitollinen jokaisesta hyvästä hetkestä. 

Oon käynyt niin syvällä, että välillä olin varma etten selviä. Sitten kun seuraava päivä olikin parempi ja lopulta pitkän tien jälkeen hymyilin, tajusin että selviän ihan mistä vaan. Pahimmillaan oon ollut rikki VUOSIA. Mun mieli oli särkynyt ja ajatukset jumissa. Silloin sitä ajattelee, että se on normaalitila. Että tällaista tää elämä nyt vaan on. Pitää vaan tottua ja kestää.

Ei se ole. Mikään ei ole lopullista. Kaikesta voi selvitä. Kaikki saavat uuden mahdollisuuden.

Mä oon hölmöillyt ja tehnyt äkkinäisiä päätöksiä. Muuttanut ulkomaille ongelmiani pakoon. Hymyillyt vaikka sattuu.Elänyt ulkoisesti normaalia elämää vaikka tuntuu että joku repii sydäntä irti päivin öin. Ottanut iskut heikoimpiin kohtiini vastaan ja syyttänyt siitä vielä itseäni.

Silti, en tekisi mitään toisin. Vieläkin itken välillä bussissa kun ahdistus iskee, mutta nykyään tiedän että KYLLÄ SE SIITÄ. Klisee jota en ikinä halua kuulla. Mutta tavallaan haluan uskoa siihen.

Mulla oli kerran ihminen vierellä johon luotin ihan täysin. Enemmän kuin itseeni. Luotin kun se sanoi ”hyvin sä pärjäät”. Siitä tuli totta. Luotin ja luotan edelleen. Jokaisesta jää jälki. Tuo ihminen hyvillä ja huonoilla puolillaan muhun isomman jäljen kuin tulee koskaan tietämään. Sitten kaikki loppui. Pitkään aikaan en hyväksynyt asiaa. Että muittenkin elämä menee eteenpäin, ei vain minun.

Nyt katson taakseni vain kiitollisena. On ollut pitkään sellainen olo tekisi mieli kertoa tämä kaikki mitä olen tajunnut tälle henkilölle. Miten tehdä se, kun maaginen yhteys katosi vuosia sitten. Se yhteys joka korjasi jonkun aukon syvältä. Sen henkilön kanssa joka on paras ihminen maailmassa, vaikkei olekaan mun oma. Ja se on nykyään mulle ihan ok.