Tasa-arvo ei ole nollasummapeliä
Helsingin Sanomat haastatteli 8.8. Eveliina Talvitietä, joka on juuri kirjoittanut kirjan feminismistä. Seuraavana päivänä Hesarissa julkaistiin Antero Kemppaisen mielipidekirjoitus otsikolla: Miksi miehet eivät saa ääntään kuuluviin? Kirjoitus toisti suunnilleen kaikki kliseet, joihin feministit tasa-arvoa ajaessaan törmäävät. Kemppainen kirjoittaa esimerkiksi: “Suomessa miesten ja naisten palkat ovat samat: samasta työstä saa saman palkan sukupuolesta riippumatta.” Tämä ei pidä paikkaansa. Ei tarvitse kuin lukea tämän kamppiksen infosivut tai Tilastokeskuksen palkkatiedot vuodelta 2014 niin selviää, että miehet saavat samasta työstä korkeampaa palkkaa kuin naiset. Se ei tarkoita, etteikö miehiin voisi kohdistua muita rakenteellisia ongelmia, mutta palkkaepätasa-arvo on tilastoitu naiserityinen ongelma, joka on korjattava – kuten kaikki muukin rakenteellinen epätasa-arvo, kohdistuipa se mihin ryhmään tahansa.
Kemppainen jatkaa: “Miesten elinikäistä ansiotasoa – lähinnä eläkeansioita – rokottaa huomattavasti se tosiasia, että he elävät keskimäärin viisi vuotta vähemmän kuin naiset.” On totta, että miesten keskimääräinen elinikä on pienempi kuin naisten, ja se on todellinen tasa-arvo-ongelma, jota vastaan esimerkiksi feministit kamppailevat pyrkimällä laventamaan sukupuolirooleja. Eläkeargumentti tässä yhteydessä on kuitenkin erikoinen, sillä köyhistä eläkeläisistä valtaosa on naisia. Lisäksi naisten eläkkeiden suuruus oli viime vuonna noin 66 prosenttia miesten eläkkeistä. Jos puhutaan ansiotasosta, puhutaan eri asiasta kuin eliniänodotuksesta. Molemmat ovat tasa-arvo-ongelmia, mutta niiden asettaminen vastakkain on yhdenvertaisuuteen pyrittäessä tarpeetonta.
“Haluaisin kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että väkivallan uhreista noin 90 prosenttia on miehiä”, jatkuu teksti. Tietyissä piireissä tunnutaan ajattelevan, että lähisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista puhuminen on pois väkivaltaa kokevilta miehiltä. Miesten väkivaltaisuuteen ja miesten kokemaan väkivaltaan on syytä puuttua, ja tätä työtä tekeekin esimerkiksi Lyömätön linja. Väkivallan miesuhreihin tulee eittämättä kiinnittää huomiota, mutta se ei tarkoita, etteikö lisäksi voitaisi puhua lähisuhdeväkivallasta sukupuolittuneena ilmiönä. En ymmärrä, miksi nämä asiat tulisi asettaa kilpailuasemaan keskenään.
Kemppainen kirjoittaa myös: “Miehenä koen vääräksi sen, että miehiä ei tunnu puolustavan kukaan. Myös se, että toimittajat eivät kirjoita miesten ongelmista, on mielestäni väärin.” On jo sinänsä erikoista, että Kemppainen toteaa miesten ongelmien olevan medialle merkityksettömiä tekstissä, joka on julkaistu valtakunnan suurimmassa sanomalehdessä. Mutta kiinnostaa miesten tasa-arvo muitakin kuin mediaa. Esimerkiksi eilen aamutelevisiossa haastateltiin Rosa Meriläistä ja Saara Särmää (molemmat feministejä isolla F:llä). Kun toimittaja kysyi, minkä tasa-arvo-ongelman haastateltavat oikaisisivat ensimmäisenä, vastasi Meriläinen silmää räpäyttämättä puuttuvansa armeijaan epätasa-arvoisena ja miehiä sortavana instituutiona. Toimittajat puolestaan ovat kirjoittaneet miesten ongelmista esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Miesten tasa-arvosta ei siis suoranaisesti vaieta, eivät myöskään feministit, jotka haluavat tasa-arvoa ihan kaikille sukupuoleen katsomatta.
On rakenteellinen fakta, että myös miehiin kohdistuu epätasa-arvoa: Suomessa esimerkiksi koulupudokkaista, syrjäytyneistä ja asunnottomista ihmisistä suurin osa on miehiä, minkä myös Kemppainen nostaa tekstissään esiin. Tämä on vakava tasa-arvo-ongelma, johon feministit pyrkivät puuttumaan laventamalla sukupuolinormeja ja purkamalla aktiivisesti yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Sen sijaan miesten tasa-arvoa peräänkuuluttavat miesasia-aktivistit keskittyvät pääasiallisesti käyttämään energiaansa feministien syyllistämiseen, feminismin määrittelyyn (MIESVIHAAJAT!!!!11) ja mihinkään perustumattomaan markkina-arvohöpinään sen sijaan, että nostaisivat aktiivisesti keskusteluun mieserityisiä ongelmia ja pyrkisivät yhteistyöhön niiden tahojen kanssa, jotka ajavat kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta.
Sukupuolten välinen epätasa-arvo on rakenteellinen ongelma ja siksi rakenteita täytyy kritisoida ja purkaa. Sitä feministit tekevät – ja niihin talkoisiin kaikki ovat tervetulleita.
Seuraa Bluestockingia Facebookissa täältä.