Tasa-arvo ei ole nollasummapeliä

Helsingin Sanomat haastatteli 8.8. Eveliina Talvitietä, joka on juuri kirjoittanut kirjan feminismistä. Seuraavana päivänä Hesarissa julkaistiin Antero Kemppaisen mielipidekirjoitus otsikolla: Miksi miehet eivät saa ääntään kuuluviin? Kirjoitus toisti suunnilleen kaikki kliseet, joihin feministit tasa-arvoa ajaessaan törmäävät. Kemppainen kirjoittaa esimerkiksi: “Suomessa miesten ja naisten palkat ovat samat: samasta työstä saa saman palkan sukupuolesta riippumatta.” Tämä ei pidä paikkaansa. Ei tarvitse kuin lukea tämän kamppiksen infosivut tai Tilastokeskuksen palkkatiedot vuodelta 2014 niin selviää, että miehet saavat samasta työstä korkeampaa palkkaa kuin naiset. Se ei tarkoita, etteikö miehiin voisi kohdistua muita rakenteellisia ongelmia, mutta palkkaepätasa-arvo on tilastoitu naiserityinen ongelma, joka on korjattava – kuten kaikki muukin rakenteellinen epätasa-arvo, kohdistuipa se mihin ryhmään tahansa.

Kemppainen jatkaa: “Miesten elinikäistä ansiotasoa – lähinnä eläkeansioita – rokottaa huomattavasti se tosiasia, että he elävät keskimäärin viisi vuotta vähemmän kuin naiset.” On totta, että miesten keskimääräinen elinikä on pienempi kuin naisten, ja se on todellinen tasa-arvo-ongelma, jota vastaan esimerkiksi feministit kamppailevat pyrkimällä laventamaan sukupuolirooleja. Eläkeargumentti tässä yhteydessä on kuitenkin erikoinen, sillä köyhistä eläkeläisistä valtaosa on naisia. Lisäksi naisten eläkkeiden suuruus oli viime vuonna noin 66 prosenttia miesten eläkkeistä. Jos puhutaan ansiotasosta, puhutaan eri asiasta kuin eliniänodotuksesta. Molemmat ovat tasa-arvo-ongelmia, mutta niiden asettaminen vastakkain on yhdenvertaisuuteen pyrittäessä tarpeetonta.

“Haluaisin kiinnittää huomiota siihen tosiasiaan, että väkivallan uhreista noin 90 prosenttia on miehiä”, jatkuu teksti. Tietyissä piireissä tunnutaan ajattelevan, että lähisuhdeväkivaltaa kokeneista naisista puhuminen on pois väkivaltaa kokevilta miehiltä. Miesten väkivaltaisuuteen ja miesten kokemaan väkivaltaan on syytä puuttua, ja tätä työtä tekeekin esimerkiksi Lyömätön linja. Väkivallan miesuhreihin tulee eittämättä kiinnittää huomiota, mutta se ei tarkoita, etteikö lisäksi voitaisi puhua lähisuhdeväkivallasta sukupuolittuneena ilmiönä. En ymmärrä, miksi nämä asiat tulisi asettaa kilpailuasemaan keskenään.

Kemppainen kirjoittaa myös: “Miehenä koen vääräksi sen, että miehiä ei tunnu puolustavan kukaan. Myös se, että toimittajat eivät kirjoita miesten ongelmista, on mielestäni väärin.” On jo sinänsä erikoista, että Kemppainen toteaa miesten ongelmien olevan medialle merkityksettömiä tekstissä, joka on julkaistu valtakunnan suurimmassa sanomalehdessä. Mutta kiinnostaa miesten tasa-arvo muitakin kuin mediaa. Esimerkiksi eilen aamutelevisiossa haastateltiin Rosa Meriläistä ja Saara Särmää (molemmat feministejä isolla F:llä). Kun toimittaja kysyi, minkä tasa-arvo-ongelman haastateltavat oikaisisivat ensimmäisenä, vastasi Meriläinen silmää räpäyttämättä puuttuvansa armeijaan epätasa-arvoisena ja miehiä sortavana instituutiona. Toimittajat puolestaan ovat kirjoittaneet miesten ongelmista esimerkiksi täällä, täällä ja täällä. Miesten tasa-arvosta ei siis suoranaisesti vaieta, eivät myöskään feministit, jotka haluavat tasa-arvoa ihan kaikille sukupuoleen katsomatta.

On rakenteellinen fakta, että myös miehiin kohdistuu epätasa-arvoa: Suomessa esimerkiksi koulupudokkaista, syrjäytyneistä ja asunnottomista ihmisistä suurin osa on miehiä, minkä myös Kemppainen nostaa tekstissään esiin. Tämä on vakava tasa-arvo-ongelma, johon feministit pyrkivät puuttumaan laventamalla sukupuolinormeja ja purkamalla aktiivisesti yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Sen sijaan miesten tasa-arvoa peräänkuuluttavat miesasia-aktivistit keskittyvät pääasiallisesti käyttämään energiaansa feministien syyllistämiseen, feminismin määrittelyyn (MIESVIHAAJAT!!!!11) ja mihinkään perustumattomaan markkina-arvohöpinään sen sijaan, että nostaisivat aktiivisesti keskusteluun mieserityisiä ongelmia ja pyrkisivät yhteistyöhön niiden tahojen kanssa, jotka ajavat kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta.

Sukupuolten välinen epätasa-arvo on rakenteellinen ongelma ja siksi rakenteita täytyy kritisoida ja purkaa. Sitä feministit tekevät – ja niihin talkoisiin kaikki ovat tervetulleita.

 

Seuraa Bluestockingia Facebookissa täältä.

suhteet oma-elama mieli ajattelin-tanaan
Kommentit (45)
  1. ”naisten tekemästä lasten- ja kodinhoityöstä”

    Nyt naurattaa niin helvetisti näin yksin asuvana miehenä. Siinä sitten siivoatte piiat, paulat ja minjat.

  2. Ihmettelevä
    17.8.2016, 09:39

    Päivän Hesarissa on pääkirjoitus tästä aiheesta, jonka epäilemättä olet noteerannut. Siinä sanotaan mm. näin:

    ”Tärkein syy syvään juurtuneisiin palkkaeroihin ei ole, että samasta työstä ei maksettaisi samaa palkkaa.”

    Koko jutussa ei muuten mainittu sanallakaan että sukupuolten välisen palkkaeron takana olisi tuo että samasta työstä maksettaisiin eri palkkaa. Syyt palkkaeroihin ovat ihan muualla, kuten pääkirjoituksesta ilmenee.

    Työpaikkoja joissa naiset ja miehet tekevät juuri samaa työtä on esim. VR:n lipuntarkastajat, ja kyllä uskoakseni saavat palkkaa tismalleen samojen kriteerien mukaan.

    1. Tiivistin tuon koko kirjoituksen jo aikaa sitten kommentoimalla sinulle näin: ”Palkkaero koostuu monesta osasta, esimerkiksi työelämän segregaatiosta, naisten tekemästä lasten- ja kodinhoityöstä, miesten suurempaan määrään johtotehtävissä (naisia vähäisemmällä koulutustasolla), sekä osittain myös samojen työtehtävien epätasa-arvoisesta palkkauksesta.” Lisäksi, ”tärkein syy” ei ole sama asia, kuin että se ei olisi osasyy, paitsi jos sen haluaa väkisin niin vääntää.

      Sinun agendasi on inttää tilastoja vastaan eikä minulla ole aikaa vääntää asioista, jotka olen osoittanut kovalla datalla jo useaan kertaan. Kiitos keskustelusta, tämä oli osaltani tässä.

      1. Ihmettelevä
        15.10.2016, 14:41

        Hei. Palaan vielä tähän postaukseesi vaikka muutit sääntöjä niin etten oikeasti enää saa kommentoida. Veikkaisin sinua kuitenkin kiinnostavan Hbl:n artikkeli Paula Koskinen-Sandbergin väitöskirjasta ”The Politics of Gender Pay Equity-Policy Mechanisms, Institutionalised Undervaluation, and Non-Decision Making”, Hanken Svenska handelshögskolan, Helsingfors. Se nimittäin liittyy suoraan postauksesi aiheeseen.

        Artikkelissa on pari kohtaa jotka liittyvät suoraan meidän huonosti sujuneeseen keskusteluumme. Koskinen-Sandbergia siteeraten:

        1) På 1960-talet ratificerade Finland den internationella arbetsmarknadsorganisationen ILO;s konvention om lika lön för lika arbete, och då gjorde man sig av med de skilda lönetabellerna för män och kvinnor. Men eftersom de kvinnodominerade branscherna fortfarande värderades lägre, förblev lönenivåerna väldigt olika mellan de olika branscherna. På det sättet skrevs orättvisorna de facto in i kollektivavtalen och det uppstod en segregerad arbetsmarknad.

        2) På 90-talet blev man ivrig på en ny tanke: Lönen skulle bestämmas enligt arbetets nivå och man gjorde upp väldigt exakta mätverktyg och tabeller. Men när man granskar systemen närmare visar det sig att två personer som har exakt samma arbetsuppgifter ofta på något märkligt sätt har hamnat i olika löneklasser, beroende på om de är män eller kvinnor. På pappret ser det ut som att kvinnan har mindre krävande arbetsuppgifter, men egentligen utför hon samma arbete som den manliga kollegan, men i en lägre löneklass.

        Eli tuossa kohdassa 1) sanotaan että miesten ja naisten eri palkkataulukot lopetettiin 60-luvulla. Siis puoli vuosisataa sitten ! Toisaalta kohdassa 2) sanotaan jokseenkin sitä, mitä vastaan minä väitin. En kuitenkaan jaksa uskoa ennenkuin näytetään konkreettinen esimerkki, että samassa työpaikassa samasta työstä maksettaisiin eri palkkaa.

        1. Viime keväänä tietooni tuli keissi, missä miespuoliselle hammaslääketieteen kandille tarjottiin 25% parempaa lähtöpalkkaa kuin kahdelle naispuoliselle kandille, kun he hakivat samaa työpaikkaa samaan aikaan. Hakijoista eniten työkokemusta oli toisella naispuolisella kandilla.

          1. Ihmettelevä
            15.10.2016, 15:51

            OK, ei kuulosta hyvältä.

            Mutta sinällään tuossa siis puhutaan vain työtarjouksesta, kertomatta mihin se johti. Edelleen peräänkuulutan työpaikkaa jossa on mies- ja naispuolisia työntekijöitä, jotka tekevät juuri samaa työtä, ja niin että miehet saavat silti enemmän palkkaa. Minä kun en usko että sellaisia on nyky-Suomessa ainakaan merkittävissä määrin. Että sellaisia on ollut esim. 60-luvulle saakka voin hyvinkin uskoa.

            Mutta nyt tämä kieltämättä menee inttämisen puolelle. Lopuksi haluan vielä sanoa että en mitenkään kiistä perustilastoja sukupuolten välisistä palkkaeroista kun tarkastellaan koko työmarkkinakenttää. Inttämiseni koski vain tuota kokonaisuuden kannalta pientä osaa jossa tarkastellaan sellaisia tilanteita jossa on selkeästi rajoitettu työtehtävä samalla työpaikalla ja niiden tekijöinä sekä miehiä että naisia (esim. VR lipuntarkastajat tai lähikaupan myyjät). Nykyäänhän usein työpaikoilla on yksilöllisesti räätälöidyt työnkuvat. Niissä sitten voi tietenkin käydä niin että naisille tulee rahallisesti vähemmän arvostettuja työsuhteita, ja sitä problematiikkaa vissiin esim. Koskinen-Sandbergin väitöskirja käsittelee.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *