Emotionaalinen työ kuuluu kaikille – ei ainoastaan naisille
Julia kirjoitti huhtikuussa kiinnostavan tekstin siitä, ovatko naiset vetovastuussa heterosuhteiden isoista päätöksistä. Tekstissä sanotaan: “Pääsääntöisesti heteropariskuntien naiset ovat liikkeelle paneva voima, oli kyse sitten asunnon ostamisesta, naimisiin menemisestä, lapsen yrittämisessä tai kodin isoista sisustushankinnoista.”
Jäin miettimään kirjoitusta. En ole koskaan ostanut asuntoa tai hankkinut lasta kenenkään kanssa. Sen sijaan olen muuttanut yhteen ja erilleen sekä ollut pitkissä ja lyhyissä parisuhteissa. Ja lähes poikkeuksetta minusta on muodostunut osapuoli, joka on järjestänyt tuparilahjat, suunnitellut joulunvietot ja pitänyt huolta siitä, että yhteinen aika on ollut mielekästä, tai että sitä on ylipäänsä ollut. Suurimman osan näistä asioista olen tehnyt mielelläni, koska ihmissuhteen vaaliminen on usein kannattavaa hommaa. Mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen.
Kaveripiirissäni elää sellainen todenperäinen vitsi, että Koskela ei varsinaisesti ole mikään tunteiden tulkki. Toisin sanottuna minä en ole se tyyppi, jolle parisuhteiden tunnepuhe olisi maailman luontevin asia. Olen saanut tästä niin sanotusti palautetta myös joiltain eksiltäni, niin että terveisiä vaan – palaute noteerattu! Tunnejunttiuteni huomioiden onkin erikoista, että heterosuhteissa minusta on poikkeuksetta muodostunut ihminen, joka parisuhteissa organisoi sosiaalisten suhteiden ylläpidon, avaa vaikeat keskustelut, ja ottaa vastuun konfliktien selvittämisestä sekä kalenterien yhteensovittamisesta. Ja vaikka panostaminen on kivaa ja tärkeää, on se ajoittain tuntunut myös raskaalta – jopa työltä.
Eikä ihme. Pienen googlailun jälkeen minulle selvisi, että luettelemani asiat menevät kategoriaan emotionaalinen työ (emotional labor). Samaan kategoriaan mahtuvat myös Julian tekemät huomiot isojen päätösten vetovastuusta. Emotionaalisen työn käsite on lähtöisin sosiologi Arlie Russelilta, joka kuvasi termillä alunperin hoiva- ja asiakaspalveluammatteihin liittyvää tunnetyötä. Sittemmin käsite on laajennettu koskemaan myös henkilökohtaisissa ihmissuhteissa tapahtuvaa emotionaalista työtä. Ja hyvä niin, sillä tilastot kertovat, että naiset tekevät miehiin nähden 2,6 kertaisen työn parisuhteeseen, kotiin ja perheeseen liittyvistä hoiva-, tunne- ja kotitöistä. Se on aika paljon se.
Ymmärrän, että tämäkään asia ei ole mustavalkoinen. Tunnen miehiä, joiden tunnetaidot ovat huomattavasti omiani kehittyneempiä ja jotka tarttuvat imuriin huomattavasti mieluummin kuin minä. Siitä huolimatta pienen lähipiirigallupin jälkeen naisten jaettu kokemus on se, että heterosuhteiden emotionaalisessa työssä tehtävät eivät jakaudu läheskään tasan. Ja – kuten todettu – tätä huomiota tukevat myös tilastot.
Julia kiteyttää: “Sinällään tämä on harmillista, koska se johtaa siihen, että mies voi käyttää aivoistaan kapasiteettia moneen muuhun juttuun, kuten työhönsä, urallaan etenemiseen, lukemiseen, lorvailuun, oluen juomiseen, mihin ikinä.” Näillä puheilla ajattelin itse panostaa enemmän lorvailuun ja jakaa emotionaalisen työn tasa-arvoistamisen ilosanomaa esimerkiksi oluen äärellä.
Tervetuloa mukaan.