#FreeKesha – muutakin kuin musabisnestä

Tositarina musiikkimaailmasta: 28-vuotias naisartisti haluaa mitätöidä kuuden albumin tekoon edellyttävän sopimuksensa kansainvälisen musiikkiyhtiön kanssa. Syyksi artisti kertoo, että yhtiön tuottaja on huumannut ja raiskannut hänet, kun hän oli alle 18-vuotias, ja jatkanut hyväksikäyttöä sen jälkeen vuosien ajan. Yhtiö ei suostu purkamaan sopimusta, joten artisti vie jutun oikeuteen – ja häviää.

Kyllä, kyseessä on Kesha. Ja oikeuden päätös julistettiin viime viikolla.

Koko tarina on ruma, vastenmielinen ja epäoikeudenmukainen. Kesha kertoo tulleensa tuottajansa Dr. Luken, oikealta nimeltään Lukasz Gottwaldin, hyväksikäyttämäksi kymmenen vuoden ajan. Sopimus kuuden levyn tekemiseen Sonyn kanssa on käytännössä sitonut hänet kiinni Gottwaldiin. Oikeusprosessi on kestänyt liki puolitoista vuotta. Ja viime viikolla se tuli tiensä päähän, kun tuomari totesi, että ei ole sopivaa eikä reilua mitätöidä raskain perustein neuvoteltua sopimusta. Näin ollen Kesha joutuu jatkamaan työskentelyä Sonyn tytäryhtiölle, jonka Gottwald omistaa.

Tarina on karu. Se on niin karu, että tekee fyysisesti pahaa. Eikä se ole tarina pelkästä musiikkibisneksestä, misogyniasta tai niiden liitosta. Kuten Lena Dunham toteaa Lennyletter -uutiskirjeessään, Keshan tapaus kielii tavasta, jolla amerikkalainen oikeusjärjestelmä toistuvasti satuttaa naisia kykenemättä suojaamaan heidän (meidän!) oikeuksiaan.

Eikä kyse ole pelkästä Amerikasta. Esimerkiksi Suomi on saanut toistuvia huomautuksia naisiin kohdistuvan väkivallan laajuudesta ja kykenemättömyydestään edistää naisten koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta. Asiaa ei edesauta, ettei Sipilän hallitus ole syksyisestä lupauksestaan huolimatta edelleenkään laatinut tasa-arvo-ohjelmaa.

Dunham jatkaa, että Sony olisi voinut valita Keshan tapauksessa myös toisenlaisen tien. Yhtiö päätti kuitenkin pakottaa Keshan jatkamaan työskentelyä sen miehen alaisuudessa, jonka läsnäolo oli artistille kestämätöntä. On saman tekevää, onko Keshalla lääkärintodistusta tai fyysisiä todisteita hyväksikäytöstä. Kuten Dunham kysyy: millainen ihminen, millainen yhtiö, näkee vaivaa pitääkseen naisen sidottuna ihmiseen, jonka nainen kertoo aiheuttaneen hänelle vuosien kärsimyksen, trauman, häpeän ja pelon?

Keshan tarina on kammottava osoitus siitä, miten pitkä tie tasa-arvon toteutumiseen on vielä kuljettava. Mutta se on myös tarina siitä, miten epätasa-arvosta ei enää vaieta. Pidetään ääntä jatkossakin. #FreeKesha.

Mikäli koet tarvetta spekuloida hyväksikäyttösyytösten todenperäisyydellä, tämän blogin kommenttiboksi ei ole sitä varten.