Frozen ja feminismi

Varoitus! Sisältää spoilereita!

 

Disneyn animaatioelokuva Frozen vuodelta 2013 on edelleen kuumaa (jäätävää?) kamaa. Leffan hittibiisi Let It Go on musiikintunneilla oppilaiden toivebiisi ja vappuna elokuvan päätähdet, Anna ja Elsa, seikkailivat tiuhaan vastaantulevissa foliopalloissa. Frozenia on hypetetty feministiseksi lastenelokuvaksi ja leffalle puuhataan jatko-osaa. Koska lähipiirissäni ei ole lapsia, jotka olisivat iältään elokuvan kohderyhmää, en ole tähän mennessä tiennyt, kuka on Anna ja kuka Olaf. Mutta koska keskustelu elokuvan ympärillä jatkuu edelleen ja oletettavasti kiihtyy jatko-osan ilmestyessä entisestään, painoin minäkin eräänä lauantai-iltana Netflixistä playta. Olin valmistautunut näkemään lastenelokuvan feministisen vallankumouksen ja nyyhkimään, että miksei minun lapsuudessani. Yllätyksekseni niin ei käynytkään.

 

Toki Frozen tarjoaa Disney-edeltäjiään monipuolisempaa prinsessakuvastoa ja välttää karmeimmat  kliseet. Mieltäni lämmitti, kun prinsessa Anna tervehti muikeasti Jeanne D’arcin muotokuvaa ja juoksenteli linnan käytävillä vaahteramäeneemelimäisesti viittaamalla kintaalla perinteiselle tyttöroolille. Myös Elsan hahmosta oli luettavissa, että tyttölapsen ylisuojelu on karhunpalvelus, josta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Let It Go -biisi onkin emansipoituneen prinsessan oodi vapaudelle ja itsensä hyväksymiselle – ei siis ollenkaan huonoa esikuvamatskua ala-asteikäisille tyttölapsille, päinvastoin. Elokuvaan oltiin myös käsikirjoitettu kohtauksia, jotka tietoisesti rikkoivat sukupuolirooleja. Hyvänä esimerkkinä toimii hetki, jona Anna pelasti Kristoffin putoamasta rotkoon. We can do it, alleviivaa elokuva ja pullistaa voimaannuttavasti hauista tyttökatsojille.

 

Yrityksestä huolimatta elokuvan feminismi jää kuitenkin puolitiehen. Jo elokuvan alkumetreillä tehdään selväksi, että prinsessa Annan ensisijainen elämäntavoite on löytää itselleen mies. Prinssi (joka tosin myöhemmin paljastuu sammakoksi) löytyy vikkelästi, ja kun elokuvasta on kulunut vajaat 23 minuuttia, on prinssi jo pelastanut Annan kahdesti: kerran putoamasta mereen ja toisen kerran kaatumasta tanssilattialla (“Glad I got you”, vink vink). Visuaalinen naiskuva on kirjaimellisesti kapea. Kaikki ovat heteroita. Tanssiaisiin on kutsuttu muutama ruskea ihminen, mutta kaikki puheroolit on varattu valkoisille. Jos tarkoitus on ollut korostaa diversiteettiä, niin tavoite on epäonnistunut surkeasti. Ruskeiden hahmojen piirtäminen äänettömiksi statisteiksi ei ole moninaisuuden, vaan valtasuhteiden korostamista. Homoseksuaalisuuden poissaolosta puhumattakaan.

 

Myös tyttöjen vanhempien esiintyminen ennen turmiollista laivamatkaa on hämmentävää. Kun kuningas ja kuningatar ovat ruudussa yhdessä, hoitaa puhumisen kuningas. Itse asiassa kuningattarelle on koko elokuvasta varattu yksi lause: “She’s ice cold.” Kuningas vaikuttaa puhuvan puolisonsa näkymättömäksi, sillä myös prinsessat kommunikoivat ensisijaisesti isänsä, eivät äitinsä kanssa. Heterosuhteeseen kasvamiseen annetaan lisäksi leikkimielisiä vinkkejä Annan ja Kristoffin keskinäisessä sanailussa rekiajelulla. Lapset oppivat muun muassa, että kaikki miehet syövät räkää ja naisten pitää varoa, kenen seurassa liikkuu. Kutsuisin jälkimmäistä victim blamingin esiasteeksi.

 

Elokuvan loppukohtaus antaa toivoa. Annan pelastava rakkauden teko ei olekaan prinssin suudelma, vaan oma uhrautuminen sisaren vuoksi. Viesti on selvä: tytöt eivät tarvitse miestä pelastamaan itseään, vaan he pystyvät siihen itse. Prinssi uljaiden ja uhriutettujen prinsessojen maailmassa se viesti on tärkeä.

 

Frozenissa on yritystä, mutta feministikatsoja ei sula vielä ihan kokonaan. 2010-luvulla on voitava pystyä rikkomaan rooleja vahvemmin ja näkyvämmin ja tuotava olohuoneisiin kirjo erilaisia ja erivärisiä ihmisiä ja heidän tarinoitaan. Frozen on virkistävä poikkeus Disneyn prinsessaelokuvissa, joissa mieshahmot puhuvat keskimäärin kolme kertaa naishahmoja enemmän, mutta sen feministisyys on vähintäänkin kiistanalaista.

 

Ehkäpä Frozenin jatko-osassa kehittyy hahmojen lisäksi myös feministinen ote.

kulttuuri leffat-ja-sarjat uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (34)
  1. Törmäsin tähän blogiin etsiessäni ’Frozenin’ tekemiseen liittyvää historiikkia. Yleensä keskustelupalstoilla on analysoitu ’Frozenin’ tarinaa nykyjuonen perusteella, mutta elokuvasta täytyy tuntea myös sen kehityshistoria. Disney oli koettanut saada H.C.Andersenin ’Lumikuningatarta’ animaatioasuun jo 1930 luvulta lähtien, itse asiassa ’Lumikin’ ajoista lähtien (joka oli Disneyn ensimmäinen täyspitkä animaatio). Tarinan kehittely oli kaatunut useampaan otteeseen Lumikuningattaren roolihahmon sovittamiseen ’Disneymäiseen’ rooliin animaatiossa – nähtävästi hahmoa pidettiin liian etäisenä jotta siihen olisi voinut samaistua.

    2011 alkanut viimeisin yritys lähti myös siitä että Lumikuningattaren hahmo (josta tuli Elsan roolihahmo) oli filmin ’pahis’. Animaatiosta oli valmiina jo suuri osa kun laulu ’Let it go’ käänsi Elsan hahmon filmissä päinvastaiseksi jättäen aukon filmin roiston roolituksessa. Osa käsikirjoituksesta jouduttiin uusimaan ja tuossa yhteydessä Hansin roolihahmo otti nykyisen asunsa – asia selittää monta filmin ontuvaa kohtaa. Esim. Hansin rooli alussa on aivan selvästi geneerinen ’hyvä prinssi’ jonka tarkoitus on ollut olla Annan puoliso oikeasti. Kristen Bell, Annan näyttelijä, kertoo myös että alunperin loppu oli hyvin erilainen. Ehkäpä perinteinen Disneyn ’happy end’ häineen?

    Tässä täytyy muistaa aikataulupaineet jotka ’Frozenilla’ selvästi ovat olleet. Jokaisen uuden ruudun renderöinti kesti 30 tuntia yhdeltä tietokoneelta (4000 konetta teki niitä yhtä aikaa…) joten Hansin jo tehdyt osuudet on selvästi kierrätetty sellaisenaan (myös ’Frozen fever’ kierrättää runsaasti varsinaisen elokuvan materiaalia). Lopun Hansin paljastuminen konnaksi on hyvin väkinäinen juonimuutos, mutta Disney selittää sen olleen ’pakollinen’ loppuhuipennuksen vuoksi. Muuten, jos olette huomanneet, Hans häviää kuvasta kokonaan sen jälkeen kun hän on lyönyt Elsaa miekallaan ja lentänyt maahan – asia vihjaa että loppukohtaus oli renderöity ennen edellistä ja Hansin rooli on lisätty jälkeenpäin.

    Kaiken kaikkiaan ’Frozenin’ naisten roolien vahvuus on ollut puolivahinko. Ilman ’Let It Go’:ta meillä olisi ehkä paljon perinteisempi elokuva Elsasta pahana Lumikunigattarena (joka ehkä lopussa saa ansionsa mukaan) ja Anna astumassa avioon uljaan prinssinsä kanssa. Eipä silti, pieni paniikki tuotantotiimissä on avannut monta uutta mielenkiintoista tietä tarinalle, joka olisi voitu vielä hioa lopulliseksi timantiksi.

  2. https://www.youtube.com/watch?v=iKL4zBxFygw

    Tämä on saamelaisen säveltäjän laulu ja sen myös kuulee. Todella jees että se on tällaisessa megaelokuvassa mukana.

    Mitä Kristoffin saamelaisuuteen tulee, niin mun mielestä on kiva, ettei Kristoff ole lyhyt ja tumma (suomalaisessa leffassahan hän olisi toki myös humalassa ja ”joikaisi” jatkuvasti). Ajatuskin jonkun mainitsemasta saamelaisnoitakylästä kivipeikkojen tilalla saa kylmät väreet hiipimään selkää pitkin – todellakin luojan kiitos ettei sellaista leffassa ole. Mutta tällaisena kevyenä, mutta havaittavissa olevana viittauksena ihan hauska. Tosin ”jostain kuulin” (:D en jaksa nyt etsiä lähteitä, anteeksi) että jonkin verran ainakin Norjassa ja Ruotsissa asuvat saamelaiset olisivat kritisoineet vähän Kristoffin vaatetusta. Itse en ole tällaisiin keskusteluihin törmännyt. Mun mielestä ne vaatteet on hyvät, ainoastaan vähän hassusti esim. karvat takin sisäpuolella ja se lakki on kanssa kummallinen, ei oikein kunnolla minkään mallinen. Mutta ehkä se on tarkoituksella niin, en tiedä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *