Jeesus oli Lähi-idässä syntynyt juutalainen

Kirjoitin viime viikolla ilmiöstä, jonka mukaisesti rasistista agendaa avoimesti ajavat ihmiset uhriutuvat, jos heitä kutsutaan rasisteiksi. Nykytrendin mukaan rasisti-sana on kunnianloukkaus, vaikka siksi tituleerattu kansalliskiihkoilija olisikin juuri itse tullut kutsuneeksi ei-suomalaisia loukkaavasti syntyperään ja ihonväriin perustuen.

Viikonloppuna uhriutuminen sai entistä hullunkurisempia sävyjä. Tapahtumaketju eteni seuraavasti: Rajat kiinni! -ryhmän sankarit olivat roudanneet lauantaiseen mielenosoitukseensa suuren, puisen ristin. Siinä kuulkaa ulkomaalaisia vastustava kulkue kannatteli kävellessään ristiä kuin kristinuskon viimeiset marttyyrit konsanaan, orjantappura vain uupui. Kristillinen kärsimys oikein loisti aatteensa äärellä vakavoituneiden suomalaisuhrien kasvoilta. Symboliikka oli selvä: suomalaisuuteen kuuluu vain ja ainoastaan kristinusko, muslimit rukoilkoot muualla.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei luonnollisestikaan pitänyt ulossulkevaan agendaan perustuvaa, vertauskuvallista Jeesus -kulkuetta hyvänä ideana. Kirkko teki sen, mitä päättäjiltä on odotettu pakolaiskriisin alkamisesta lähtien: twiittasi rasismia vastaan.

IMG_1957.jpg

 

Mitä teki Rajat kiinni! -ryhmä? Syytti kirkkoa kunnianloukkauksesta, luonnollisesti, ja ilmoitti tekevänsä kirkosta tutkintapyynnön poliisille. Samaan aikaan Rajat Kiinni! -ryhmälle valkoiset uhrikasvot antanut Susanna Kaukinen julkaisi ryhmän Facebook -sivulla seuraavan kyselyn:

 

IMG_1955.jpg

 

Juutalaisten ja muslimien lisäksi listalta löytyi loogisesti myös muuan Saatana. Mutta tällä siis ei ole mitään tekemistä rasimin kanssa, muista se, tai nähdään oikeudessa.

Kaukisen kyselystä ja lauantain mielenosoituksesta inspiroituneena Bluestocking järjestää myös kyselyn: asteikolla 1-10, kuinka huvittavana pidät sitä, että Rajat kiinni! -niminen mielenosoitus järjestettiin Jeesuksen nimissä, vaikka Jeesus oli a) juutalainen b) syntynyt Lähi-idässä?

Suhteet Oma elämä Suosittelen Uutiset ja yhteiskunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.