Kuuntele muiden kokemuksia, älä määrittele niitä

Tänään luin sanomalehdestä tällaisen kappaleen:

FullSizeRender.jpg

Michelle Obamasta voisi tulla Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti, koska Barack Obama ei ole oikeasti musta. Näin kirjoittaa valkoinen miestoimittaja, jonka mielestä Barack Obama ei ole oikeasti musta, vaan häntä ainoastaan pidetään mustana. Valkoisen miehen värianalyysin tuloksena Obama positioidaan uudelleen vaaleanruskeaksi. Vaaleanruskealla Obamalla ei voi olla omistajuutta mustaan kulttuuriin. Valkoinen mies valistaa, että Obamalla ”ei ole kosketusta Yhdysvaltain mustien historiaan” eikä ”isovanhempia, jotka olisivat kertoneet sukutarinoita orjuuden ajoista, eikä vanhempia, jotka olisivat taistelleet kansalaisoikeuksien puolesta”. Tästä syystä, kertoo valkoinen miestoimittaja, Obama ei ole musta. Jostain syystä mieleeni tuli tämä teksti.

Kun valkoinen ihminen kirjoittaa mustien kokemuksista ja ei-valkoisten ihmisten yhteiskunnallisista positioista, on syytä olla valppaana. Muuten voi käydä, kuten Obamaa käsittelevän tekstin kohdalla: se kalskahtaa ikävästi kokemusten ja syrjinnän vähättelyltä (ja ihan vähän myös mansplainaamiselta, I might add). Tekstissä valkoinen kirjoittaja kertoo, millainen on oikea musta. Mustuus historiallisena ja yhteiskunnallisena positiona tulee näin määritellyksi valkoisesta lähtökohdasta, ei mustien ihmisten kokemuksista käsin.

Minä en voi enkä aio valkoisena ihmisenä kirjoittaa enkä kertoa ruskeiden ihmisten kokemuksista, olisi arroganttia ja jokseenkin elitististä edes yrittää. Mutta toivon, että valkoinen miestoimittaja klikkaa Ruskeiden tyttöjen blogiin. Sillä rakkaat valkoiset ihmiset: joskus meidän on tarpeellista olla ihan vaan turpa kiinni ja kerrankin kuunnella.

 

kulttuuri suosittelen uutiset-ja-yhteiskunta
Kommentit (6)
  1. Luen parhaillaan Toni Morrisonin uusinta Luoja lasta auttakoon ja siinä ihonväriä analysoidaan ihan ensimmäisillä sivuilla. ”Keltainen musta” äiti saa yönmustan lapsen ja se ei ole vanhemmista hyvä asia. Onko pointti siis se, että valkoinen toimittaja ei saa kirjoittaa lehtijuttuun samoja asioita kuin musta toimittaja, jos juttu sivuaa mustien keskuudessa olevia käsityksiä ihonväreistä. Omia kokemuksia tästä ei tosiaan voi olla, mutta aiheeseen voi muuten olla melko perehtynyt.
    Varmaan rasistinen ja väärä kommentti tämäkin, mutta heräsi juuri tuosta kirjasta.

  2. Feminististä argumentointia: X on väärässä, koska X on mies/valkoinen.

    Kokemuksesi argumentaatiostasi voi toki olla toisenlainen.

    1. Miestoimittaja: ”Obama on vaaleanruskea ergo väärässä, koska ei ole musta.”

      Leimailu on aina vähän hankalaa. Ehkä jopa turhaa. Kuten näsäviisastelu.

    2. Se on jännä, että joillain ei-feministisillä miesoletetuilla on toistuvasti tarve tulla feministin pitämään feministiseen blogiin kertomaan, mikä on feminististä tai miten feministit ajattelevat. Useimmiten se tapahtuu olkiukoin. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *