Lapsettomuus ei ole välitila

“Nainen jolla ei ole lapsia, niinkun, hän ei ole saavuttanut sitä täydellistä naiseutta. Hän ei ole voinut tuottaa kupeidensa hedelmää miehelleen, hän siis kokee vähän semmosta alemmuutta.” Näin sanoi radiojuontaja Tuomas Rajala maanantaina Marja Hintikka Livessä. Emmi Nuorgam kirjoitti Twitterissä Tuomaksen olevan mansplainaamisen ytimessä. En voisi olla enempää samaa mieltä.

Lasten hankkiminen on yhteiskunnassamme niin normatiivista, että kaikkien elämän oletetaan tähtäävän siihen. Normit näkyvät paitsi suorassa lähetyksessä, jossa mies kertoo lapsettoman naisen kokevan alemmuutta, myös lakeina ja säädöksinä. Tiesittekö esimerkiksi, että vuoteen 1975 saakka 24-vuotiaiden lapsettomien ja naimattomien naisten ja miesten verotus oli korkeampaa kuin avioituneiden ikätoverien? Tällä niin kutsutulla vanhanpojan ja -piian verolla yhteiskunta kannusti ihmisiä lisääntymään. Entä tiesittekö, että nainen saa sterilisaation vasta täytettyään 30 vuotta tai synnytettyään kolme lasta? Sterilisaation ikäraja on korkein itsemäärämisoikeutta koskeva alaikäraja Suomessa. Niin vankka on valtion usko siihen, että kaikki haluavat lisääntyä. Lapsettomuus on siinä määrin kummallista, että jotkut tahot pitävät sitä validina syynä mustamaalaukseen ja nettihäiriköintiin. Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n perustaja Mira Tiilikainen kertoo saaneensa yhdistyksen perustettuuan uhkauskirjeitä kotiin asti, koska puolusti vapaaehtoisesti lapsettomien asemaa julkisesti.

Mutta vaikka lasten hankkiminen onkin yhteiskunnallinen normi, ei lapsettomuus ole ihmisen elämässä mikään välitila, jossa lillutaan kohti lopullista auvoa. En minä koe lapsellisten ystävieni rinnalla alemmuutta (ping Rajalan Tumppi), vaan silkkaa iloa heidän onnestaan. Lisäksi koen onnea siitä, että toisin kuin isoäidilläni, on minulla mahdollisuus päättää olla haluamatta lapsia. Isoäitini aikana sterilisaatiosta ei ollut puhettakaan. Mummu kertoi, että edes kondomeja ei myönnetty kuin vasta viidennestä vesasta, ja niinpä raskautta ei aina toivottu, vaan sitä jopa pelättiin. Jo isoäitini kokemuksiin perustuen ajattelen, että vaikka itse päätyisinkin jossain vaiheessa hankkimaan lapsia, en anna potentiaalisen tulevaisuuteni äitinä määrittää tämänhetkistä elämääni vähemmän merkitykselliseksi.

Niin että sovitaanko pojat, että ette kerro, miltä minusta ja muista naisista tuntuu? Ettekä etenkään pyri määrittämään puolestamme, mitä naiseus on?

Ja sovitaanko myös, ettei kukaan enää puhu “kupeiden hedelmistä”, mieluiten ikinä?