Lapsettomuus ei ole välitila

“Nainen jolla ei ole lapsia, niinkun, hän ei ole saavuttanut sitä täydellistä naiseutta. Hän ei ole voinut tuottaa kupeidensa hedelmää miehelleen, hän siis kokee vähän semmosta alemmuutta.” Näin sanoi radiojuontaja Tuomas Rajala maanantaina Marja Hintikka Livessä. Emmi Nuorgam kirjoitti Twitterissä Tuomaksen olevan mansplainaamisen ytimessä. En voisi olla enempää samaa mieltä.

 

Lasten hankkiminen on yhteiskunnassamme niin normatiivista, että kaikkien elämän oletetaan tähtäävän siihen. Normit näkyvät paitsi suorassa lähetyksessä, jossa mies kertoo lapsettoman naisen kokevan alemmuutta, myös lakeina ja säädöksinä. Tiesittekö esimerkiksi, että vuoteen 1975 saakka 24-vuotiaiden lapsettomien ja naimattomien naisten ja miesten verotus oli korkeampaa kuin avioituneiden ikätoverien? Tällä niin kutsutulla vanhanpojan ja -piian verolla yhteiskunta kannusti ihmisiä lisääntymään. Entä tiesittekö, että nainen saa sterilisaation vasta täytettyään 30 vuotta tai synnytettyään kolme lasta? Sterilisaation ikäraja on korkein itsemäärämisoikeutta koskeva alaikäraja Suomessa. Niin vankka on valtion usko siihen, että kaikki haluavat lisääntyä. Lapsettomuus on siinä määrin kummallista, että jotkut tahot pitävät sitä validina syynä mustamaalaukseen ja nettihäiriköintiin. Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n perustaja Mira Tiilikainen kertoo saaneensa yhdistyksen perustettuuan uhkauskirjeitä kotiin asti, koska puolusti vapaaehtoisesti lapsettomien asemaa julkisesti.

 

Mutta vaikka lasten hankkiminen onkin yhteiskunnallinen normi, ei lapsettomuus ole ihmisen elämässä mikään välitila, jossa lillutaan kohti lopullista auvoa. En minä koe lapsellisten ystävieni rinnalla alemmuutta (ping Rajalan Tumppi), vaan silkkaa iloa heidän onnestaan. Lisäksi koen onnea siitä, että toisin kuin isoäidilläni, on minulla mahdollisuus päättää olla haluamatta lapsia. Isoäitini aikana sterilisaatiosta ei ollut puhettakaan. Mummu kertoi, että edes kondomeja ei myönnetty kuin vasta viidennestä vesasta, ja niinpä raskautta ei aina toivottu, vaan sitä jopa pelättiin. Jo isoäitini kokemuksiin perustuen ajattelen, että vaikka itse päätyisinkin jossain vaiheessa hankkimaan lapsia, en anna potentiaalisen tulevaisuuteni äitinä määrittää tämänhetkistä elämääni vähemmän merkitykselliseksi.

 

Niin että sovitaanko pojat, että ette kerro, miltä minusta ja muista naisista tuntuu? Ettekä etenkään pyri määrittämään puolestamme, mitä naiseus on?

 

Ja sovitaanko myös, ettei kukaan enää puhu “kupeiden hedelmistä”, mieluiten ikinä? 

 

Kommentit (43)
  1. Tuo kommentti Rajalalta on paitsi täysin naurettava myös äärimmäisen julma kun maailma on täynnä tahattomasti lapsettomia ihmisiä. Onko tahattomasti lapseton nainen vähemmän nainen kuin minä, vahingossa raskautunut? Esikoinen sai alkunsa ehkäisyn petettyä, pitkässä (10v silloin, 15v nyt) parisuhteessa, kun olin pohdinnoissani kallistunut sille kannalle, että ehkä ei ollenkaan. Kahden viivan ilmestyttyä tikkuun en suoranaisesti kiljunut riemusta, mutta lapsi oli tervetullut ja on kovasti rakastettu. Mutta että joku, joka toivoo ja yrittää vuosikausia, on vähemmän nainen tai joku, joka itsensä tuntien ja vakaasti harkiten päättää, että lasten saaminen ei ole häntä varten… Saatika, että sen määrittelee ulkopuolelta joku, kaiken lisäksi mies. Ei prkele, mulla pistää niin vihaksi, että sanat loppuu.

    1. Niinpä. Mun naiseudesta päätän yksin minä, ei kukaan ulkopuolinen, eikä etenkään mulle tuntematon mies.

      1. Aivan. Miksi siis pahoittaa mieltään kenenkään tuntemattoman sanomisista? Eivätkä naisetkaan tällä lapsentekosyyllistämisellä ole todellakaan mitään puhtaita pulmusia.

        1. Kappas, naisten keskusteltua lastentekoon liittyvistä yhteiskunnallisista paineista, tuli mies lopulta kertomaan, miten naiset käyttäytyvät keskenään.

          1. Höpö höpö. En minä läheskään kaikkia tällä tarkoittanut. 25-vuotialle tyttöystävälleni ja 27-vuotialle siskolleni satelee säännöllisesti kommentteja perhellisiltä kavereiltaan ”kuinka säkin varmaan kohta haluut lapsia”. Tuskin he ovat poikkeuksia.

            Haluaisitko muuten etteivät miehet kommentoisi blogiisi ollenkaan? Jos sanot suoraan, niin voin suosiolla jättää kaikki kommentoinnit tulevaisuudessa pois. Ei onkelmaa asian suhteen.

            1. Kaikkien sukupuolten kommentit ovat tervetulleita. Toisten kokemusten vähättely (”miksi siis pahoittaa mieltään”) ei niinkään.

              1. Kenenkään kokemuksia en ole vähätellyt. Se oli puhtaasti sinun tulkinta. Kysyin: Miksi pahoittaa mieltään täysin tuntemattoman sanomisista televisiossa?

                Oli kyse mistä tahansa asiasta, saamme elämämme kaaren aikona loputtoman tulvan tämän tapaisia ja pahempia (läheisten ja sukulaisten) mielipiteitä, möläytyksiä, provoja yms. Voiko tv:tä edes avata, jos sieltä ottaa kaiken karvaisten otusten murinat itseensä? Paljon suuremmin varmasti kirpaisevat kritiikit/syytökset silloin, kun niillä oikeaa painoa tullessa ”oikeaan” elämäämme todellisesti vaikuttavilta ihmisiltä. En koe television keskusteluohjelmien kuuluvan kohdallani tähän kategoriaan. Viihteeksi markkinoidut talk-showt eivät juuri koskaan heijasta kenenkään meidän kokemuksia, joten miksi antaa omia tuntemuksiaan heidän puolivillaisen keskustelun ja draaman armoille…?

                1. Koska diskurssi muokkaa todellisuutta. Siksi kannattaa kiinnittää huomiota siihen, miten asioista puhutaan. Sillä on merkitystä.

        2. ”Eivätkä naisetkaan tällä lapsentekosyyllistämisellä ole todellakaan mitään puhtaita pulmusia.”

          Tämä on vähän jännä kommentti. Bloggauksen aihehan oli yhteiskunnan normatiivisuus. Naiset ovat osa yhteiskuntaa. Ei missään ole väitetty, etteivät naiset myös toisintaisi näitä rakenteita. Ei se, että naisia häiritsee nämä rakenteet ja oletukset vaadi sitä, että naiset olisivat jotenkin täysin syyttömiä rakenteiden olemassaoloon.

          Ajatus siitä, että lapsettomuus ja lasten hankinta on vain naisten ongelma tai projekti, tekee myös vaikeaksi miehille puhua toiveistaan lasten suhteen, lapsettomuuden kivuliaisuudesta (varsinkin jos on sinkkumies), ja väheksyy miestä täyspainoisena vanhempana.

  2. Minunkin korvaani tuo kommentti äitiydestä, joka olisi jotenkin täyden naiseuden saavuttamisen mittari, kalahti tosi ikävästi. Näin siitä huolimatta, että itselleni äitiys on ollut pienestä tytöstä asti se suurin toive, ja 25-vuotiaana tulin jo viidennen kerran äidiksi. Tunnen kuitenkin paljon sekä vapaaehtoisesti että tahattomasti lapsettomia, enkä ikinä ole kyllä heidän naiseuttaan pitänyt mitenkään vajavaisena.

    1. Just näin sen musta pitäisikin mennä: omien valintojen kautta ei voi tehdä päätelmää siitä, mitä muut elämältään haluavat. Aika rohkeasti säkin olet tainnut mennä kohti omia unelmias. Hatunnosto!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *