Lätkäjätkien isot kassit ja isot massit
Yläasteella koulun pihalla oli valtava hiekkakenttä, joka jäädytettiin talvisin liikuntatuntien luistelua varten. Jäädytetystä kentästä osa rajattiin kaukalolla, jonka sisäpuolista jääpintaa huollettiin säännöllisesti. Tasaisen jään vuoksi kaukalossa oli huomattavasti mukavampi luistella kuin sen ulkopuolelle jääneellä astetta rosoisemmalla alustalla.
Olin ylästeen aloittaessani 13-vuotias ja lopettaessani 15-vuotias tyttö. Tytöt eivät pelanneet liikuntatunneilla jääkiekkoa, vaan tekivät piruetteja ja muodostelmaharjoituksia. Piruettitreenit pidettiin liki poikkeuksetta kaukalon ulkopuolella, jossa jään pinta oli kaukalojäähän verrattuna varsin kehno. Samaan aikaan pojat luistelivat tai pelasivat lätkää kaukalon sisäpuolella. Jako oli niin ilmiselvän sukupuolittunut, että jo 14-kesäisenä minä ja ystäväni ajattelimme sen olevan epäreilu. Ensinnäkin, miksi tytöt eivät voisi pelata lätkää? Ja toiseksi, miksi lätkää pelaavat pojat saivat niin paljon useammin käyttöönsä tyttöjä paremmat fasiliteetit?
Viime viikon uutisointien perusteella voi todeta, että edelleen, vuonna 2015, liikuntalajien arvostus kytkeytyy sukupuoleen. Arvostusta voi mitata helposti rahalla ja ajalla, joita molempia tarjotaan poikavaltaisille aloille tyttövaltaisia enemmän. 9.11. Helsingin Sanomat uutisoi Helsingin kaupungin laittavan huomattavasti suurempia summia poikavaltaisten kuin tyttövaltaisten harrastusten tukemiseen. Liikuntaviraston osastopäällikkö Kirsti Laine kertoo, että tuet määräytyvät maksetun tilavuokran ja harrastajamäärien mukaan. “Me emme tee tässä liikuntapoliittista valintaa”, Laine toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa. Vastakysymys Laineelle: pitäisitkö liikuntapoliittisen valinnan tekemistä kuitenkin harkita? Yhdenvertaisuus ei mene eteenpäin, jos päättäjät välttelevät vastuuta. Tasa-arvon tekeminen on valintojen tekemistä. Toisin sanoen, jos haluamme, että jalkapalloa pelaavat tytöt voivat joskus saada pelaamisesta samaa liksaa kuin futarimiehet, on pohdittava, miten tyttöjä syrjiviä rakenteita voisi muuttaa. Rakenteet eivät kaadu, ellei niitä kaadeta.
Taloudellisen tuen lisäksi poikien harrastustoimintaa tuetaan Helsingissä myös muilla tavoin. 9.11. Helsingin Sanomat nimittäin uutisoi myös, että hallien jäävuoroissa suositaan jääkiekkoa. Taitoluistelijoiden treenit alkavat kahdelta, lätkätreenit kuudelta tai seitsemältä. Taitoluisteluklubin toiminnanjohtaja Kirsi Nurmi-Haikonen toteaa jutussa, että koululaisten on “täysin mahdotonta” ehtiä kahdelta alkaviin harjoituksiin. Miksi taitoluistelulle ei sitten voitaisi jakaa myös ilta-aikoja ja lätkäharkkoja pitää vastaavasti toisinaan jo päiväsaikaan? Jäänkäyttövastaava Jari Riihisellä Hifk:stä on tähän vastaus: “Lätkäjunnuilla on isot ja painavat kassit, ja niiden kanssa julkisilla kulkeminen olisi hankalaa. Luistelijoilla on kuitenkin vähän pienemmät kassit.” Niinpä. Nimittäin jos olet mies, jolla on kassit, sinulle todennäköisesti heruu rahaa ja aikaa lapsesta asti enemmän kuin muille sukupuolille.
Ensimmäinen askel tasa-arvo-ongelmien korjaamiseen on niiden toteaminen todeksi. Mutta mitä seuraavaksi? Heitän pallon teille, joilla on valtaa. Lopettakaa tekosyiden keksiminen ja vastuun välttely. Ottakaa ongelma tosissanne ja jakakaa tasapuolisesti sekä aikaa että rahaa. Pohditaan yhdessä seuraavaa siirtoa, kun kaukaloajat on tasattu sekä liikkatunneilla että jäähalleissa.
Hyvä kirjoitus, ja hyvät perustelut. Itse haluaisin kuitenkin tuoda tähän hieman erilaisen näkemyksen, pahoittelen jos on hieman aiheen ulkopuolelta. Viestin ala-asteeni musiikkiluokalla, jossa sukupuolten ero oli tytöt 19hlöä, pojat 9 hlöä. Ei siis hirveän tasainen tilanne. Koko ala-asteen tämä asettelu aiheutti jännitteitä ja kiistoja luokan yhteishengessä, kun tytöt jakautuivat ryhmiin jotka kilpailivat poikien huomiosta, syystä tai toisesta (esiteini-ikäisten ”seurustelu” kun nyt on mitä on, luultavasti kyse oli enemmänkin ”suosituksi” pääsemisestä). Kun yläasteelle tullessa liikuntatunnit vihdoin jaettiin tytöille erikseen ja pojille erikseen, huokaisin helpotuksesta. Ei jännitteitä, ei paineita suoriutua täydellisesti. Tietysti tietyt tytöt säilyttivät edelleen ongelmallisen asenteensa muita kohtaan, mutta sekään ei haitannut niin paljon, koska kaiken lisäksi saimme reilun uuden liikunnanopettajan, joka arvosteli jokaisen suorituksen asenteen ja sen mukaan, miten paljon jokainen teki töitä. Kunhan teki parhaansa, se riitti. Ymmärrän siis kyllä, että tyttöjä ehkä sorsitaan, ja myönnän, että tilanteelle pitäisi tehdä jotain, mutta mielestäni riippuu myös tilanteesta, onko jako tyttöjen ja poikien ryhmiin ongelmallinen vai ei.
Mua niin ärsytti kans koulussa tuo luistelun, ja liikuntatuntien ylipäätään, sukupuolittaminen – ihme 50-luvun reliikki nykykoulussa, jonka kai pitäisi olla kehittynyt niistä ajoista noin muuten (tai no, olihan meillä pakolliset ruokarukouksetkin eli ehkä ei). Että pojat rymyää siellä kaukalossaan miehisen lajinsa parissa ja tytöt horjahtelee kaunokkaissa ja yrittää näyttää nätiltä. Ja jos joskus hirveän kärttämisen jälkeen me tytötkin saatiin pelata jotain (sillä muhkuraisella jäällä, tietty), niin se oli sitten jotain v***n ringetteä koska jokin siinä oikeassa mailassa ja kiekossa oli ilmeisesti liian maskuliinista.
Onko edes olemassa mitään oikeasti pätevää syytä siihen, että tyttöjen ja poikien liikkatunnit ovat erikseen?
Mun mielestä ei ole päteviä syitä. Sukupuolierottelua ei myöskään mainita uusissa opetussuunnitelmissa, vaan siellä sanotaan näin: ”Liikunnan avulla edistetään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja yhteisöllisyyttä sekä tuetaan kulttuurien moninaisuutta”. Nähdäkseni tämän pitäisi tarkoittaa, ettei sukupuolijakoa tehdä ja että tyttöjen ja poikien liikuntatuntien sisältöjä ei tulisi suunnitella sukupuolten oletettujen kiinnostuksenkohteiden mukaan. Mutta en tiedä, jääkö päätös liikkatuntien sukupuolittain järjestämisestä yksittäisten koulujen tehtäväksi vai onko siitä annettu määräys ylempää.