Kirjani kansi: bifu. Valokuva: Ilkka Saastamoinen.

Heinäkuussa 2018 olin konferenssimatkalla Bakussa. Eräänä päivänä päätin jättää virallisen iltaohjelman välistä ja toteuttaa pitkäaikaisen suunnitelmani: Painelin läppäri kainalossa hotellin aulabaariin ja tilasin tuopin ja popkornia. Toista olutta nauttiessani olin kirjoittanut synopsiksen kirjalle, joka käsittelisi neljännen aallon feminismiä ja aaltojen ristipaineessa uivaa feministiä. Annoin teokselle työnimeksi Ennen kaikkea feministi ja liitin dokumenttiin itsestäni tuiman kuvan. Lähtetin kirjan viidelle kustantamolle ja toivoin parasta.

Elokuussa 2018 Karistolta oltiin minuun yhteydessä. Kirjani julkaistaisiin – minusta tulisi kirjailija! Tartuin tilaisuuteen. Myöhemmin myös kaksi muuta kustantajaa otti minuun yhteyttä. Olin kuitenkin valintani tehnyt. Karistolla asiat tuntuivat etenevän sovitusti ja saamani sopimus oli sellainen, jota olin toivonut. Pitäydyin siis ensimmäisessä tarjouksessa.

Sovimme kustantajan kanssa, että kirja julkaistaisiin huhtikuussa 2019. Aikataulu olisi tiukka, mutta ajankohtaisen aiheen vuoksi sitä ei kannattaisi kovasti pidentää. Päätöksen seurauksena läppäri ja tekstitiedostot kulkivat mukanani kaikkialle kuuden kuukauden ajan. Kirjoitin junissa, lentokoneissa, berliiniläisissä baareissa ja belgialaisissa kahviloissa. Kirjoitin poikaystävän yksiössä kirkasvalolampun voimalla ja oman yksiöni sängyssä murukahvin voimalla. Kirjoittaminen oli ensimmäinen asia, jota ajattelin herätessäni ja viimeinen ajatukseni nukkumaan mennessä. Joskus kirjoittaminen seikkaili myös unissani. Se oli ihanaa, ihan kamalaa, innostavaa ja intensiivistä. Muutama tunnetila mainitakseni.

Mutta nyt on huhtikuu 2019. Kirjoitin kirjan puolessa vuodessa päätyön ohella. En enää koskaan tekisi samaa, enkä suosittele vastaavaa tahtia kenellekään. Olen aivan lopussa, mutta myös aika onnellinen. Synopsiksen valokuvan tuima katse on vaihtunut kirjan kannessa komeilevaan leveään hymyyn. Sillä siinä se nyt on: KIRJA ON KAUPOISSA! Toivottavasti viihdytte sen parissa.

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER

Tapahtui Suomessa: toimittaja Johanna Vehkoo kirjoitti yksityisen, noin 300 henkilölle näkyvän Facebook-päivityksen, jossa kutsui oululaista kaupunginvaltuutettua Junes Lokkaa rasistiksi, natsiksi ja natsipelleksi. Joku Vehkoon tuttavista jakoi päivityksen suljetusta piiristä ulos. Teksti päätyi Lokan käsiin. Lokka – joka on itse nimitellyt ihmisiä muun muassa huoriksi ja häiriintyneiksi sekopäiksi ja toivonut eräälle helsinkiläiselle kaupunginvaltuutetulle puhelimessa kuolemaa – teki tutkintapyynnön kunniansa loukkaamisesta. Eilen Johanna Vehkoo tuomittiin sakkoihin. Käräjäoikeuden mukaan ei ole oleellista, onko Lokka rasisti vai eikö ole, mutta rasistiksi häntä ei silti saisi kutsua.

Tapahtui myös Suomessa: toimittaja Rebekka Härkönen kirjoitti jutun turvapaikanhakijasta, joka auttoi Turun puukotuksen uhreja. Härkönen alkoi saada vihaviestejä, joissa häntä haukuttiin törkeästi ja toivottiin hänen kuolemaansa. Härköstä alettiin myös seurata kadulla ja häiriköidä julkisissa liikennevälineissä. Lopulta hän joutui muuttamaan toiseen kaupunkiin. Valtakunnansyyttäjän mukaan syytettä ei tarvinnut nostaa. Asia ei koskaan edennyt oikeuteen.

Tämäkin tapahtui Suomessa: SDP:n aktiivi Hanna Huumonen ryhtyi Sosiaalidemokraattisia Opiskelijoita johtaessaan kysymään yrityksiltä, haluavatko he oikeasti mainostaa toimintaansa MV-lehdessä. Kävi ilmi, että eivät halunneet. Useat yritykset vetivät mainoksensa lehdestä pois ja MV:n tulonlähde tyrehtyi. Seuraksena Huumonen joutui kolme vuotta kestäneen törkyviestitulvan keskelle. Huumosta haukuttiin, hänelle toivottiin kuolemaa ja hänen puhelinnumeronsa laitettiin seksipuhelinlijalle. Aggressiivisen viestitulvan vuoksi Huumonen jäi pois töistä ja joutui liikkumaan turvasumuttimen kanssa. Sadoista viesteistä käräjille eteni lopulta kaksi.

Helsingin Sanomat on selvittänyt, että syyttäjien syyttämättäjättämispäätöksissä 53 prosenttia uhreista on naisia. Nostetuissa syytteissä naisia on kuitenkin vain 43 prosenttia. Lokan esimerkki on vain yksi muistutus siitä, että yhteiskunnassamme naisille ja miehille pätevät edelleen eri säännöt. Viestiä tulkitakseen ei tarvitse olla mikään ruudinkeksijä: miehen kunnia on suomalaisen oikeusjärjestelmän silmissä naisen kunniaa tärkeämpi. Löydän lukuisia esimerkkejä siitä, miten poliisi ei ole ollut lainkaan kiinnostunut huoritteluista ja uhkauksista, joita yhteiskunnallisesti aktiiviset naiset ovat saaneet osakseen vuosikaupalla. Nyt, kun nainen kutsuu yksityisessä päivityksessä itseään valtakunnan ykkösrasistiksi kutsunutta miestä rasistiksi, saa hän tuomion kunnianloukkauksesta. Patriarkaatti elää ja voi hyvin.

Oikeudenkäynti osoittaa myös sen, että sananvapaudella omia herjojaan perustelleet nettihuutelijat ovat ajaneet sananvapautta ainoastaan itselleen. Lokka on kutsunut muun muassa allekirjoittanutta ”vitun idiootiksi”, jonka pitäisi ”mennä uuniin”. Ennustan, että oikeuden päätös tulee toimimaan Lokan seuraajille esimerkkinä siitä, että omaa sananvapautta voi ajaa jatkossa myös oikeusteitse. Sanokaa minun sanoneen: rikosilmoitusten tehtailusta tulee tämän jengin uusi harrastus. Poliisi on toistuvasti vedonnut resurssipulaan jättäessään naisiin kohdistuvaa nettisolvaamista tutkimatta. Että onnea vaan resurssien kanssa jatkossa, kun ilmoituksia alkaa tulvia.

Oikeuden päätös on vähättelevä ja loukkaava. Se vähättelee ja loukkaa jokaista naista, joka on joutunut vihapuheryöpyn kohteeksi, ja joiden kohtaamaa häiriköintiä oikeuslaitos ei ole tunnustanut häiriköinniksi. Päätös rapauttaa uskoani suomalaisen oikeusjärjestelmän oikeudenmukaisuuteen ja siihen, että voisin itse saada siltä apua.

Uskoni yhdenvertaisuuteen alkaa palata siinä vaiheessa, kun tämä päätös kumotaan hovissa. Sitä odotellessa.

Seuraa Bluestockingia somessa: FACEBOOK + INSTAGRAM + TWITTER